Caroline Munro

Angyali üdvözlet (1984) :: The Annunciation


Angyali üdvözlet #1 Angyali üdvözlet #2
IMDb

Viihteen alle niin usein hukkuva elokuvataide sai vuonna 1984 kantaakseen yhden erikoisimmista hedelmistään. Urallaan useaan otteeseen palkitun unkarilaisohjaaja András Jelesin tuolloin valmistunut metaforamainen teos The Annunciation (eli suomeksi Marian ilmestys) on ihmiskunnan historian tulkintana rohkeasti erilainen elokuva; kuin irvikuva Pier Paolo Pasolinin Matteuksen evankeliumin (Il vangelo secondo Matteo, 1964) synkästä paatoksesta tai Lucile Hadzihalilovicin debyytin, Innocence (2004), kiiltokuvamaisesta tyhjyydestä. Se on kuin aikuisten kirjoittama paha tositarina, jonka lapset meille kertovat.

Angyali üdvözlet [1]
Angyali üdvözlet [2]

Depressiivinen. Hypnoottinen. Mieleenpainuva. Nämä ovat kaikki sanoja, jotka kuvaavat tätä poikkeuksellista tulkintaa ihmiskunnan pitkästä ja synkästä historiasta. Pelkästään lapsinäyttelijöillä toteutettu tarina alkaa aivan alusta, Aatamin ja Eevan kohtaamisesta, ja kulkee kohti teollista vallankumousta. Häikäiseviin kuviin puettu klassinen kirjallisuus vyöryy historian aikana lasten suista jatkuvana tekstinä, ja vähän väliä sanat saavat rinnalleen impulsiivisen elokuvakerronnan surrealistisen voiman (yhtenä esimerkkinä orvokkeja kaupitelleen tytön paikoillaan seisten toteutuva pakoonjuoksu).

Mieleenpainuvien hetkien taustalta löytyy Sándor Kardosin kuvauksen ohella István Mártan säveltämä hyinen, syviä kontrasteja tarjoileva musiikki, joka yhdessä lasten eri äänenvärejä tavoittelevan puheen kansa muodostaa lopputuloksesta painajaismaisen kollaasin. On kuin lapset kertoessaan aikuisten tarinaa maalaisivat samalla kuvaa siitä järjettömyydestä, johon he itse muutaman vuoden sisällä joutuvat varttumaan. Tosikkomainen dialogi paljastaa metaforamaisesti aikuisten maailmankuvan takaa löytyvän yksinkertaisuuden, ja jos niin haluaa, voi Jelesin poeettisen filmatisoinnin nähdä kylmänä satiirina.

Angyali üdvözlet [3]
Angyali üdvözlet [4]

Jelesin teos olisi eittämättä jäänyt valjuksi yritelmäksi, elleivät sen pääosien noin 12-vuotiaat näyttelijät onnistuisi omassa osuudessaan, ja he esittävät roolinsa kuin olisivat Stanislavskin fyysiseen toimintaan perustuvan elokuvateorian mallioppilaita. Onni on, että The Annunciation on myös turvallinen elokuva katsoa, sillä arveluttavien provokaatioiden sijaan Jeles malttoi kätkeä kerrontansa dramatiikan dialogiin. Tarinan kipupisteet syntyvät ihmiskunnan menneisyyteen kirjoitetuista sanoista, jotka lasten suista kuultuna saavat ihmiskunnan historian sotineen näyttämään liian pitkäksi venyneeltä, loppumattomalta leikiltä.

Muutoin vakavahenkiseksi draamaksi kaiketi muodostunut elokuva sai ylleen surrealistisesta ylitodellisuudesta ammentavan alavireen, kun aikuisten sijasta näyttämölle astuivatkin lapset. Jo olemassaolevaan, vakiintuneeseen historian tulkintaan avautui näin uusi näkökulma.

Anna paratiisin kielletty omena Eevan sijasta pienen tytön käteen tai esitä Ranskan verinen vallankumous lasten eleiden avulla, ja kirjoitetusta historiasta tulee yksi outo hiekkalaatikko, joka ei välttämättä ole sen todellisempi kuin lapsille kerrottu satu. Surrealistisen elokuvan ilmentymänä The Annunciationia voisikin verrata Alexandro Jodorowskyn The Holy Mountainin (1973) kadonneeksi sisareksi tai Luis Buñuelin Kulta-ajan (L'âge d'or, 1939) kaukaiseksi jälkeläiseksi. Jodorowskyn tavoin Jeles jättääkin jälkeensä kriittisen ja tärkeän kysymyksen taiteen ja todellisuuden symbioosista: sillä jos maailmastamme kertova elokuvataide on jotakin muuta kuin todellisuutta, voiko todellisuuskaan olla mitään aidompaa.

Angyali üdvözlet [5]
Angyali üdvözlet [6]

Amerikkalainen kirjailijaihmisoikeusaktivisti John W. Whitehead on joskus sanonut, että lapset ovat eläviä viestejä, jotka lähetämme tulevaisuuteen, jota itse emme ole näkemässä. Kenties hyvä niin. Jelesin mieleenpainuvan eepoksen sanoma tuntuisi kaikessa pessimismissään olevan, ettei itse viestin sisältöä voi kuitenkaan enää muuttaa. Ainoina positiivisina sanoinaan "Marian ilmestys" kehottaa Aatamia ja Eevaa kulkemaan sen tien, jonka Jumala on heille juuri näyttänyt eli tien joka on jo kerran kuljettu. Elokuvan lohtu tai lohduttomuus löytyy tästä ajatuksesta: valmiiksi kirjoitetusta, meitä kaikkia odottavasta maailmasta.

Jelesin filmatisointi perustuu Imre Madáchin vuonna 1861 julkaistuun ja Unkarin kirjallisen historian keskeisimpiin lukeutuvaan näytelmään The Tragedy of Man (Az ember tragédiája), jossa Lucifer kuljettaa Aatamin unessa halki maailmanhistorian viidentoista eri aikakauden, maailmaan loppuun asti.

Versioinfo (4.1.2011):

Award Films International on julkaissut elokuvasta amerikkalaisen täyskuvallisen vhs-version, joka sisältää alkuperäisen unkarinkielisen ääniraidan ja englanninkielisen tekstityksen. Left Wing Foreign Classicsin julkaisema viralliseksi mainostettu dvd-versio on niin ikään täyskuvallinen ja sisältää englanninkielisen tekstityksen.

****½
© Jari Mustonen, julkaistu: 4.1.2011
keskiarvo
toimitus
3.75/5.00 (2)
 JSJM
  3.0 4.5
keskiarvo
lukijat i
5.00/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  2 (3)
67%
Angyali üdvözlet (1984)  Angyali üdvözlet (1984)The Annunciation