Black Swan (2010)
![]() |
![]() |
|
Tinkimättömänä tunnettu Darren Aronofsky on happoisesta debyytistään Pi (1998) asti pysynyt yhtenä kiinnostavimmista amerikkalaisista nykyohjaajista. Hubert Selbyn romaanista sovitettu narkkarikuvaus Unelmien sielunmessu (2000) vei esikoisen hyökkäävän formalistista tekniikkaa äärirajoille asti. Kolmas elokuva, new age -vaikutteinen The Fountain (2006), oli pauhaava metakertomus kuoleman hyväksymisestä, jossa ohjaajan toistoon nojaava kerrontatekniikka hukutti alleen heiveröisen sisällön. Kolmikkoa luonnehtiikin enemmän kerronnallisen rytmin muoto kuin perinteisemmät juoni tai hahmot.
Mickey Rourken comebackinä toiminut, seurantadokumentin oloinen The Wrestler (2008) osoitti kuitenkin Aronofskyn maalanneen itsensä ulos omasta nurkastaan. Punaisten kenkien (1948) kauhumodernisointina toimiva Black Swan jatkaa uran haarautumista pingottaessaan ekspressionistisin kauhukeinoin simppelin juonikuvion tyylilliseen ääripäähän.
![Black Swan [1]](/web/public/captures/reviews/002000/002237-a.jpg)
![Black Swan [2]](/web/public/captures/reviews/002000/002237-b.jpg)
Elokuva on ohjaajansa näköinen siinä mielessä, että hienovaraisuus on yhä kirosanan asemassa. Aronofsky ei usko höyheneen vaan moukariin. Ylilyönnit ovat kuitenkin ehdottomasti Black Swanin eduksi ja tekevät perfektionistiballerinan noususta ja tuhosta paikoin häkellyttävän huumaavaa katsottavaa.
Natalie Portman esittää balettitähteydestä haaveilevaa Ninaa, joka elää suojattua elämää omasta tanssijanurastaan tyttärensä vuoksi luopuneen äitinsä (Barbara Hershey) siiven alla. Mahdollisuus kolkuttaa ovelle kun Ninan seuruetta johtava omahyväinen Thomas (Vincent Cassell) julistaa Joutsenlammen uuden tuotannon kaipaavan päätähteä. Hän kuitenkin epäilee, riittääkö aralla ja tekniikkaan nojaavalla Ninalla rahkeita aggressiivisen sensuellin Mustan joutsenen rooliin. Samalla seurueen uusin jäsen Lily (Mila Kunis) vakuuttaa viettelevällä luontevuudellaan.
![Black Swan [3]](/web/public/captures/reviews/002000/002237-c.jpg)
![Black Swan [4]](/web/public/captures/reviews/002000/002237-d.jpg)
Alusta asti on selvää, että kaikki ei tule päättymään hyvin. Elokuva mukailee Joutsenlammen juonta ja hahmot kommentoivat sitä. Aistiharhoja kokeva Nina näkee outoja unia ja raapii selkänsä verille yön aikana. Äiti huokuu uhkaavaa holhoavuutta ja täydellisyyttä tavoitteleva Nina on jatkuvasti äärirajoilla. Portmanin siro olemus, herkät silmät ja eloisat kasvot sopivat neuroottisen alistuvaan hahmoon, mutta hän pärjää hyvin myös mustan joutsenen nostaessa päätään.
Black Swan näyttää tehokkaasti, miten täydellisyyden vaatiminen ja heikko itsetunto voivat murtaa ihmisen. Asetelma on koko ajan hyvin selkeä, eikä kuva juuri syvenny edetessään, vaikka kiihtyykin panoksiltaan. Moniulotteinen sisältö ei kuitenkaan ole tavoitteena, vaan toden ja fantasian sekoittuminen vyöryvällä ja ylitsevuotavalla tyylillä. Aronofsky valjastaa kauhuelokuvan keinot fantasiapuitteisiinsa sekoittamaan ja häiritsemään, ei pelotellakseen - vaikka muutama shokkihetki mukaan mahtuukin.
![Black Swan [5]](/web/public/captures/reviews/002000/002237-e.jpg)
![Black Swan [6]](/web/public/captures/reviews/002000/002237-f.jpg)
Tanssikohtauksissa Black Swan herää sykkivimpään eloonsa. Intensiiviset suoritukset ja koreografian mukana myös tanssiva kamera päästävät tanssijoiden ihoon ja tunteeseen kiinni. Audiovisuaalisen vyörytyksen pyörryttävä rytmi kiusoittelee ja tempaa mukaansa. Luppohetkillä elokuva on taas usein vaarassa sortua, hahmojen yhteen ominaisuuteen panostavien luonteiden ehtiessä näyttäytyä pelkkinä kuorina. Ohjaajan (ehkä The Wrestleriä lukuun ottamatta) kaikkia töitä leimaava tosikkomainen vakavuus ei auta. Ainoastaan Lilyn hahmon annetaan muutamaan otteeseen puhkaista kupla.
Myös joutsenilla ladattu lavastus, peilien käyttö alter egon kuvastajina ja samoja Tšaikovskin teemojen variointeja syöksevä musiikki puskevat paikoitellen tyyliä itseparodian partaalle. Ja kuitenkin juuri tämä sama piehtaroiva överiys ja ohjaajan korni tapa puskea kaikki äärimmäisen vakavaan suuntaan sallivat Aronofskyn nostaa elokuva komeaan lentoon. Keinoiltaan herkullisen teatraalinen Black Swan on äärimmäinen viihde-elokuva synkistelijöille.
Elokuva saa Suomen ensi-iltansa 25. helmikuuta 2011.
pisteet (äänet) | nimeke | ||
---|---|---|---|
44 (58) 76% |
![]() |
kommentit
Todella ala-arvoinen kirjoitus kaikenkaikkiaan.
Tästä oli päivän (1.3.) Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla todella mielenvikainen ja ylimielinen kommentti Black Swanista (ja kauhuun viittaavista elokuvista ylipäätään). Ilmeisesti elokuva on paska, koska se ei anna totuudenmukaista kuvaa balettitanssista eikä se ole puhdas tanssielokuva. Sanojensa painoksi kirjoittaja mainitsi Kansallisbaletin tanssijoiden käyttäytymisen elokuvan ennakkonäytöksessä: nauroivat (eli häiriköivät) elokuvalle koska siinä oli kauhukohtauksia. Vai olikon tämän kommentin tarkoitus vain kertoa, että kansallisbaletin tanssijat ovat vähän yksinkertaista väkeä? Suspiriakin on paska elokuva kun siinä on joku noita baletissa, eikä baletissa oikeasti ole noitia.
Todella ala-arvoinen kirjoitus kaikenkaikkiaan.
Nyt on elokuva myös omasta puolesta nähtynä ja täytyy todeta että kyllä tämä taisi olla viime vuoden parhaimpia, niukasti The Fighterin ja Social Networkin edellä. Mielestäni tämä oli yksi hienoimpia esimerkkejä mitä elokuvaformaatissa pystytään tekemään verrattuna esim. kirjallisuuteen tai esittävään taiteeseen (tällä tarkoitan teatteria ja balettia). Etenkin viimeinen kolmannes tässä oli todella jäätävän upeaa katsottavaa ja kuunneltavaa.
Rautsin mainitsema Aronofskyn vakavuus oli mielestäni tämän elokuvan kohdalla osuvimmillaan. Edellä mainittu balettimaailman vakavuus oli juuri oikea tapa kertoa elokuvan tarina ja ottaen huomioon päähenkilön psyyke (ja että elokuva on kerrottu hänen näkökulmastaan), oli se myös tarinankerronnalta oikea lähestymistapa.
Elokuvataidetta hienoimmillaan.
Lisäksi balettiväkeä ovat myös ottaneet päähän Portmanin kommentit tyyliin "opettelin tanssimaan vuodessa", joka dissaa aikalailla äärimmäisen fyysistä alaa, jota treenataan vähintään kymmenen vuotta ennen kuin päästään edes lähelle huipputasoa. Täysin ymmärrettävää - ja aiheellistakin - kritiikkiä balettiväeltä.
Se, onko elokuva hyvä tai huono, on sitten ihan eri asia.
Portamin esiintyminen oli itselleni vakuuttavaa (joskin osittain sijaisnäyttelijöillä toki tehtykin) eikä pilannut omaa kokemustani missään nimessä. Kyllä itseäni ottaisi päähän mikäli ammattilaisuus pilaisisi viime vuoden parhaan elokuvan katsomisen. Kyllä se voisi balettiväkikin katsoa välillä peiliin, mikäli noin itseensä ottaa.
Ja käytännössä aina näiltä ammattilaisilta tulee kritiikkiä epärealistisuudesta ja muusta, mikä ei vissiin ole kenellekään ylläri. Minäkin voisin sanoa vaikka mitä omaa ammattiani kuvaavista elokuvista.
Ja siitä herää lähinnä kysymys, että onko tällaisilla jutuilla ylipäätään mitään pointtia? Kuten nyt tällä Hesarin artikkelilla. Mitä tällä yritetään kertoa ja mistä?
Ihmeellisintä tässä koko episodissa on kuitenkin se, etteivät elokuvan ja portmanin fanit tunnu kestävän kritiikkiä ollenkaan. FB-statuspäivityksissäkin ihan älykkäät ihmiset ovat ihan pirstaleina. Kuten disco sanoi, ei epäuskottavuuskommenteissa ole mitään uutta eikä ihmeellistä. Pari kuukautta sitten ties kuinka monennen kerran kysyttiin Joensuulta kuinka uskottavan kuvan rikosfiktio (tässä tapauksessa Alamaailma-sarja) antaa poliisin työstä. Vastaus: ei kovin uskottavaa. Eikä siitä mitään hälyä noussut. Että nyt Matti Yrjänä dissaa suomalaisia television tekijöitä, roviolle moinen saatana.
Käsi ylös kuinka moni on joskus nähnyt vakavassa elokuvassa tappelukohtauksen joka näyttää epäuskottavalta?
Vai onko tämä itsenä korottaminen vain normaalia taideihmisille?
En ollut elokuvaa vielä nähnyt tänne kommentoidessani joten se ei ollut "tuohtumisen" syynä. Eniten häiritsi kommentin kliseisyys, sijainti (Oscar-uutistoinnin yhteydessä) ja sen suoranainen typeryys. Kyllä se kommentti mielestäni kertoi ihan kirjoittajan kykenemättömyydestä katsoa erilaisia tulkintoja ja sovituksia itselle tutusta aiheesta. Kyllä itseä ainakin ärsyttää jos oletettavasti fiksut ihmiset alentuvat tuolle tasolle.
Vai onko tämä itsenä korottaminen vain normaalia taideihmisille?
On se kumma, jos ei elokuvia saa kritisoida, jos ne kirjoittajan mielestä jossain kohtaa epäonnistuvat. Eli arvostelussa on ok. esim. kritisoida että symboliikka on vähän raskasta (NYT-liite) tai musa puskee tyyliä paikoin itseparodian partaalle (yllä), mutta ei ole ok. kritisoida (vieläpä hyvin perustein) että päänäyttelijätär ei ole uskottava tanssija. Mä en vain nyt ymmärrä.
Pitäisiköhän tässä ostaa piletit ja mennä porukalla nauraa rätkättämään Kansallisbaletin esitykseen?
No jos tarkoituksena on tarkastella kriittisesti oscar-voittajan duunia, niin eiköhän se paras aika tällaiselle jutulle ole juuri voiton yhteydessä, vai mitä? Meinaan, ketä edes kiinnostaa kahden viikon kuluttua.
On se kumma, jos ei elokuvia saa kritisoida, jos ne kirjoittajan mielestä jossain kohtaa epäonnistuvat. Eli arvostelussa on ok. esim. kritisoida että symboliikka on vähän raskasta (NYT-liite) tai musa puskee tyyliä paikoin itseparodian partaalle (yllä), mutta ei ole ok. kritisoida (vieläpä hyvin perustein) että päänäyttelijätär ei ole uskottava tanssija. Mä en vain nyt ymmärrä.
En jaksa guuglettaa, mutta ilmeisesti hesarin juttu ei kuitenkaan ole ainoa lajissaan. Eli kait tässä on paljon kyse just siitä että Portmanin kommentit ja Black Swanin kliseisyys tms. ovat saaneet balettiväen varpailleen ja veren maun suuhun. Ja sitten keltainen lehdistö on tietenkin kärppänä paikalla mehustelemassa. Kysytään näytöksen jälkeen kriittisesti elokuvaa katsoneelta tanssijalta että oliko uskottava esitys... ja mitä tanssija voi vastata? Että écarté ja plié olivat päin vittua, reidet pelkkää rasvaprosenttia ja liikkeet helppoja, mutta joo, koska kyse on elokuvasta niin olihan se ihan uskottava.
Ihmeellisintä tässä koko episodissa on kuitenkin se, etteivät elokuvan ja portmanin fanit tunnu kestävän kritiikkiä ollenkaan. FB-statuspäivityksissäkin ihan älykkäät ihmiset ovat ihan pirstaleina. Kuten disco sanoi, ei epäuskottavuuskommenteissa ole mitään uutta eikä ihmeellistä. Pari kuukautta sitten ties kuinka monennen kerran kysyttiin Joensuulta kuinka uskottavan kuvan rikosfiktio (tässä tapauksessa Alamaailma-sarja) antaa poliisin työstä. Vastaus: ei kovin uskottavaa. Eikä siitä mitään hälyä noussut. Että nyt Matti Yrjänä dissaa suomalaisia television tekijöitä, roviolle moinen saatana.
Käsi ylös kuinka moni on joskus nähnyt vakavassa elokuvassa tappelukohtauksen joka näyttää epäuskottavalta?
Sekaannus ehkä aiheutuu siitä, että moni tanssija ei tajua elokuvan kieltä. Leffaa katsoessahan on helppo tsekata leikataanko yleiskuvasta (jossa tanssitaan koko vartalo näkyen) puolilähikuvaan vai mennäänkö suoraan samana kameraotoksena, jolloin siinä yleiskuvassakin on täytynyt olla Portman itse. Aronofskyn leffassa aika usein oli kyse jälkimmäisestä - eli tanssi-doublea ei käytetty kovinkaan monessa kohtaa leffaa.
kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa