Caroline Munro

Blow Out (1981)

Viimeinen todistaja

Blow Out #1 Blow Out #2
IMDb

Brian De Palman ohjaama Blow Out on 70-luvun tosielämän salaliittoteorioilla ja jenkkielokuvan paranoiavaikutteilla (Conversation, 1974) sekä mustalla huumorilla ryyditetty trilleri. Ohjaajaa inspiroi tällä kertaa totutun giallo-estetiikan ja Alfred Hitchcockin harkittuja jännitteitä saumattomasti rakentavan kuvauksen ohella myös Michelangelo Antonionin euroklassikko Blow-Up (1966). Siinä David Hemmingsin näyttelemä valokuvaaja ihastui omiin tekemisiinsä raskain tuloksin. Luonnonhelmassa taltioidut murhakuvat aiheuttivat maakarin mielensopukoissa suurempaa ymmärrystä vaativaa tekemisen ja tirkistelyn iloa. Iloa, joka vasta pitkittyessään kääntyi tekijäänsä kaihertavaksi tyhjyydeksi ja/tai intohimoksi.

Blow Out [1]
Blow Out [2]

Blow Out varioi Blow-Upin lähtöasetelmaa, kun takavuosien spagettilantion John Travoltan näyttelemä b-kauhun parissa työskentelevä ääniteknikko Jack Terry käy tallentamassa syrjäisellä sillalla ääniä elokuvia varten. Hän todistaa ulosajon ja pelastaa pinnan alle vajonneesta autosta naisen, naiivin Sallyn (Nancy Allen; RoboCop, 1987). Kolari vaatii myös yhden kuolonuhrin, suositun presidenttiehdokkaan McRyanin (John Hoffmeister). Myöhemmin studiossa selviää, että kasetille on tallentunut erilaisten luontoäänien lomassa kolariin johtanut kumin puhkeaminen. Äänimiehen kasetti ei tussahduksen alkuperän selvittämättömyyttä kestä, joten tutkimuksissa riittää kokonaiskuvaa sekoittavaa periksiantamattomuutta. Mahdollisen murhan myötä elokuvat voikin halutessaan nähdä temaattisina sisarteoksina.

Blow-Upissa pääpaino oli kuvien tarkkanäköisessä vatvomisessa, mutta Blow Out tutustuttaa kuvauksen lisäksi tee-se-itse -äänitystekniikoihin, jolloin De Palman taitavan tyylittelyn pitävyys testataan myös äänipuolen kerronnassa. Ääniefektien merkitysten lisäksi musiikinkäytöstä ja (ääni)leikkauksesta otetaan paljon irti. Split screenin käyttöä harrastetaan paitsi ihan konkreettisesti jaetulla kuvalla, myös vierekkäisillä ikkunoilla ja kahdella yhteen leikatulla kuvalla syvätarkkaa vaikutelmaa luoden. Tarkennuksella kikkailua piisaa runsaissa lähikuvissa, mutta äänet sekä dialogi tukevat keinojen käyttöä tarkoituksenmukaisesti. Tavaramerkkikamera-ajoista voi mainita esimerkin äänistudion käytävältä, jonka seinillä roikkuvista Who Can Kill a Child? (1976)- ja The Boogeyman (1981) -julisteista ajellaan ohi pariinkin kertaan. Sekalaisia projekteja mm. Al Adamsonillekin (Satan's Sadists, 1969) mestariteosten ohella kuvannut Vilmos Zsigmond (Deliverance, 1972) toteuttaa kuvat hallitusti Pino Donaggion (Don't Look Now, 1973) säestämänä.

Blow Out [3]
Blow Out [4]

Toistuvasti luontoääniä ja renkaan puhkeamista kuunnellessaan katsoja vaipuu Terryn maailmaan pohtimaan mysteerin oikeaa laitaa. Ruohonjuuritason ammattimiehessä on innostavaa tarttumapintaa, joka pyyhkii näyttelijän tajunnasta pois. Jää kuitenkin täysin katsojan kontolle kokeeko tapahtumat penkin reunalle ajavina, koska De Palma ei kiirehdi juonenkuljetuksessa eikä tunge uhkakuvia kurkusta alas. Elokuvaa katsookin helposti audiovisuaalista mukaansatempaavuutta ihaillen, sivujuonia ajatuksissaan yhdistellen ja sillisalaattimaisuutta ihmetellen. De Palma ei itse ole ottanut elokuvaansa jäyhästi, sillä jo tunkkainen ja slasher-tyylinen avauskohtaus on hillitöntä tekoa. Kuplan puhkaisee peiliheijastus ja "scream queen" -kirkaisu, jotka eivät taatusti jätä suupieliä rauhaan. De Palman silmä ei muissakaan kohtauksissa petä, mutta nousujohteisen rytmin valiokohtauksista mieleen jäävät päällimmäisinä takaumakertomus Terryn hiostavasta salakuuntelukeikasta, huoran hampaidenpesusta sekä ympyrän sulkeva haikea finaali.

De Palma avaa riittävästi myös sivuhahmojen motiiveja ja luonteita. Terryn ja Sallyn välille kehittyy viattoman oloinen, itsessään ristiriitainen romanttinen suhde. Useita henkilöitä yhdistää kuitenkin syyllisyydentunteen ja omien etujen ajamisen lisäksi keskinäinen luottamuksenpuute, eikä yksikään rooli tunnu turhalta. John Lithgown näyttelemä korkeampien tahojen "apuri" tekee poikkeuksen tilanteita ylösalaisin myllertävään linjaan. Isosta otsasta ja ylinäyttelytaipuvaisuudesta muistettavan Lithgown suoritus yhdistyy mielessä myöhempään yhteistyöhön Raising Cain (1992), joskin rooli on hillitympi. Vakiokalustoon 80-luvulla kuulunut NYPD Blue -mies Dennis Franz jää väliinputoajaksi, vaikka eilisen päivän JB-viskit rinnuksilla löyhkäävätkin.

Blow Out [5]
Blow Out [6]

Sitkeästi totuutta metsästävään päähenkilöön ei ole helppo löytää tiukkoja näkökulmia, koska tie vie lähes poikkeuksetta haaleanpunaisin sävyin valaistulle pimeälle kujalle. De Palma kiertää antaumuksellisen vakavuuden, muotoilee psykologisia elementtejä ilkikurisesti, mutta pitää työhuumorinsa nätisti taka-alalla. Elokuvaa voi tarkastella (formalistisena) ajatuksellisen ja huolellisen tekemisen mielekkyyttä ilmentävänä osoituksena elokuvaa kohtaan. Blow Out on johdonmukaisesti kirjoitettu ja kiinnostavasti arvaamaton tuulahdus näin säännönmukaisesti hatusta heitettyjen kameravatkaajien ja rakennetwistaajien aikakaudella. Eikä De Palmakaan ollut vielä parodia itsestään.

Versioinfo (7.6.2011):

Blow Out sai Future Filmin toimesta Suomen dvd-ensi-iltansa 18.05.2011. Ekstraton julkaisu on oikeassa kuvasuhteessa, anamorfinen ja stereoäänillä elokuvaa asiaankuuluvasti tukeva.

****-
© Esa Meisalmi, julkaistu: 7.6.2011
keskiarvo
toimitus
3.86/5.00 (11)
 JSSMTPMHMEMMMK*EMPITM
  4.0 4.0 4.5 4.0 4.5 3.0 4.0 4.0 4.0 3.0
keskiarvo
lukijat i
4.13/5.00 (20)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  33 (58)
57%
Blow Out (1981)  Blow Out (1981)Blow Out - viimeinen todistaja