Caroline Munro

Il gioko (1989) :: School of Fear

aka Alta tensione - Il gioko

Il gioko #1  
IMDb

Il gioko (School of Fear) on kolmas elokuva Italian televisiolle tehdystä, neljä osaa kattavasta Alta tensione -sarjasta, jonka Lamberto Bava ohjasi vuosina 1988-1990. Muut sarjan jaksot ovat yliampuva gorejännäri Il maestro del terrore (The Prince of Terror, 1988), valitettavan keskinkertaiseksi jäänyt Scerbanenco-filmatisointi L'uomo che non voleva morire (The Man Who Didn't Want to Die, 1988) ja giallomainen Testimone oculare (Eyewitness, 1990). Roberto Gandusin tekstiin perustuva ja Dardano Sacchettin käsikirjoittama Il gioko on sarjan tyylipuhtain trilleri.

Il gioko [1]
Il gioko [2]

Diana Berti (Alessandra Acciai) aloittaa ensimmäisen työpäivänsä Pisan lähistöllä sijaitsevassa kartanomaisessa yläluokan yksityiskoulussa. Luokan aiempi opettajatar on menettänyt henkensä tapaturmaisesti, mutta kukaan ei vaikuta olevan asiasta erityisen surullinen. Diana tulee huonosti toimeen koulun johtajattaren (Daria Nicolodi) sekä joidenkin oppilaiden kanssa jo ensimmäisestä päivästä lähtien. Dianan kollegat ovat avuliaita, mutta heidänkin käytöksessään näkyy kertomatta jätettyjen salaisuuksien paino. Salaisuudet alkavat purkautua, kun Diana löytää nipun piilotettuja kirjeitä.

Il gioko [3]
Il gioko [4]

Dianan huonot muistot omasta menneisyydestä alkavat nousta pintaan eikä asiaa auta se, että outo ahdistelija ottaa hänet silmätikukseen. Opettajatar ystävystyy mukavan etsivän Mark Anselmin (Jean Hebert) kanssa, vaikka mies suhtautuukin naiseen varauksellisesti. Koulu, opettajat ja oppilaat joutuvat Dianan epäilyksen kohteiksi. Joku tai jotkut tuntuvat pelaavan hänen kanssa sadistista peliä (Il gioko tarkoittaa peliä), jonka panokset kovenevat päivä päivältä eikä kukaan tunnu tietävän siitä mitään. Pian yksi luokan oppilaista, Anna Giusti (Morena Turchi), katoaa salaperäisesti ja vainoavat katseet kohdistuvat Dianaan.

Il gioko [5]
Il gioko [6]

Kuten sarjan muidenkin jaksojen kohdalla, Lamberto Bavan ohjaustyöskentely on korkeatasoista ja pitää jännitystä onnistuneesti yllä. Suuri kiitos tästä kuuluu myös sarjaan tunnelmalliset musiikit tehneelle konkarille Simon Boswellille. Il gioko ei ole tyypillinen suoraviivaista kaavaa noudattava trilleri ja se onnistuu tuomaan mieleen muun muassa Dario Argenton Suspirian (1977).

Il giokon omaperäiset juonenkäänteet saavat vainoharhaisten epäilysten varjot lankeamaan yllättäviin paikkoihin. Elokuva sisältää runsaasti myös klassisempia jännityskohtauksia ja yleisilmapiiri koko elokuvalle luodaan alkukohtauksessa, jossa nuori tyttö yrittää epätoivoisesti kiivetä pois myrskyisen koulunpihan kaivosta. Yksi parhaiten luoduista kohtauksista liittyy Dianan traumaattiseen lapsuuteen, johon palataan ajoittain ahdistavien takaumien avulla.

Versioinfo (30.6.2011):

Alta tensione -sarjan elokuvia on vaikeaa löytää katsottavaksi, koska niistä ei ole olemassa virallisia julkaisuja. Elokuvia ei esitetty edes televisiossa italiassa ennen vuotta 1999, vaikka ne valmistuivat jo noin kymmenen vuotta aiemmin. Jokaiselle elokuvalle tehtiin myös englanninkielinen ääniraita, mutta siitä huolimatta levittäjää ei löytynyt. Il giokon arvostelukappaleena toimi Italian televisiossa näytetty versio alkuperäisellä italialaisella ääniraidalla ilman tekstityksiä.

***--
© Sakari Määttä, julkaistu: 30.6.2011
keskiarvo
toimitus
3.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!