Caroline Munro

The King of Fighters (2010)


The King of Fighters #1 The King of Fighters #2
IMDb

Videopeleihin perustuvilla elokuvilla on jo niin huono maine, että on vaikea maanitella ihmisiä katsomaan niitä: "Sä maksat sitten mun psykiatriakulut". Syyllisiä tähän alennustilaan ovat nimenomaan sellaiset elokuvat kuin The King of Fighters. KoF-mätkintöjen pelaajia kauan odotettu filmatisointi ymmärrettävästi kiinnostaa, mutta muita suosittelen vain tarkistamaan alhaalta arvosanan ja lopettamaan lukemisen tähän.

The King of Fighters [1]
The King of Fighters [2]

Harvoissa maissa teatterilevitykseen yltänyt elokuva sijoittuu KoF '96 ja '97 pelien aikaan. Tarina on suurilta osin keksitty uusiksi ja hipoo älyttömyydessään jo ennätyksiä: paha Rugal Bernstein on jotenkin päässyt toiseen ulottuvuuteen ja koettaa ottaa sen (ja meidän ulottuvuutemme) valtaansa haastamalla ansioituneita taistelijoita ja alistamalla heidät armeijakseen. Ulottuvuuksien välillä matkustetaan bluetooth-korvanapilla. Kyllä. Bluetooth-korvanapilla. Orochin voimat ovat ainoa keino voittaa Rugal, ja ne kutsutaan kolmella mystisellä esineellä, joita sitten metsästetään otsa rypyssä.

Toisaalta, kukapa välittää juonesta kun videopeleissäkin ne on revitty jostain vessapaperirullasta? Värikkäät hahmot ja taisteluthan ovat ainoat tekijät joilla on merkitystä. Jopa huonoimmissakin videopeliadaptaatioissa useimmat hahmot ovat olleet suunnilleen esikuviensa tapaisia. Heti alusta asti käy ilmi, että The King of Fightersin tapauksessa näin ei ole. Keskeiseen rooliin on ymmärrettävästi kirjoitettu Mai Shiranui, jonka trademark pelisarjassa on isot pomppivat tissit. Siksi onkin vaikea hyväksyä Main rooliin varsin litteä Maggie Q (Naked Weapon, 2002). Viuhkojakaan ei nähdä, ja Maggie vipeltää aivan väärissä vetimissä. Ensimmäinen vastustaja on täysin tuntemattoman näköinen mies; vain eskrima-kepeistä voi päätellä että hän on Mr. Big.

The King of Fighters [3]
The King of Fighters [4]

Seuraava saman kaliiberin pettymys tulee heti perään, kun paljastuu että geneerinen aasialaisjamppa puvussa (Will Yun Lee; Elektra, 2005) yrittää olla pelin ikonisin hahmo Iori Yagami. Oheisesta kuvasta käy ilmi hämmästyttävä yhdennäköisyys. Terry Bogard (näyttelijäksi keplotellut stuntmies David Leitch) ei olekaan rento pummi, vaan tolkuttoman ärsyttävä vanha FBI-agentti, joka toisessa ulottuvuudessa saa viimeinkin oranssin liivinsä ja Fatal Fury -lippiksen, ollen näin ainakin ulkoisesti pelille uskollisin hahmo.

Pahin kämmi on pahiksen, Rugal Bernsteinin pilaaminen. Ray "Darth Maul" Park vetelee ihan hyvin, tosin aivan eri roolia kuin pitäisi. Tämä käy selväksi viimeistään kohtauksessa, jossa Rugal hyökkää Vicen ja Maturen kimppuun rullaluistimilla ja lätkämaski päässään idioottimaisia vitsejä suoltaen. Rugalin pitäisi olla tietyllä tapaa arvokas hahmo, ei mikään vajaaälyisesti virnistelevä pelle. Vicen ja Maturen välille taas on viritelty jonkinlaista lesbosuhteen tapaista. Jotain luovuutta on selvästi käytetty, pelisarjassa kun tuollaista ei ole näkynyt.

The King of Fighters [5]
The King of Fighters [6]

Kyo Kusanagi (Sean Faris; Never Back Down, 2008) on elokuvan yksi harvoja valopilkkuja: aikuinen Kyo näyttää ilmiselvästi länsimaalaiselta, mutta takaumissa 10 vuotta nuorempana hän on täysin aasialainen! Hämmästyttävää. Françoise Yip (Alone in the Dark, 2005) koomailee läpi roolinsa Chizuru Kagurana. Kokeneemmat ja amatöörinäyttelijät hölisevät älytöntä dialogiaan selvästikään tajuamatta tai haluamatta tajuta mitä ovat sanomassa. Pelisarjan parhaat hahmot, eli "Drunken Master" ukkeli Chin, Freddy Kruegerin näköinen korealainen kääpiö Choi ja kylmäverinen ammattisotilas Heidern on suosiolla jätetty pois. Ehkä niin on paras, pyhäinhäväistystä riittää tarpeeksi ilmankin.

Jos tästä fiaskosta jotain positiivista haluaa väkisin tonkia, niin yksi hyvä läppä oli piilotettu Terry Bogardin lähettämään tekstiviestiin ja muutamat liekehtivät iskut ja potkut näyttivät ihan ok:lta pelejä pelanneille - muille tietysti täysin noloilta päälle liimatuilta cgi-efekteiltä. Myös mätöissä on sentään jotain yritystä, vaikkei juuri mitään peleistä tunnistettavia liikkeitä käytetäkään. Kuvaaja kallistelee kameraa villisti, aivan kuin jostain itävaltalaisesta kellarista olisi vapautettu tyyppi, joka on aivan haltioissaan tästä laitteesta ja kokeilee mitä kaikkea sillä voikaan tehdä.

The King of Fighters [7]
The King of Fighters [8]

Gordon Chan, mies joka aikanaan ohjasi mm. Jet Lin kärkielokuviin kuuluvan Fist of Legendin (1994), on nyt päätynyt mutapainimaan Uwe Bollin kanssa huonoimman videopeliadaptaation ohjaajan tittelistä samaan sarjaan muiden visionäärien kuten typerryttävän ankeista leffoistaan tunnetun Andrzej Bartkowiakin (Doom, 2005; Street Fighter: The Legend of Chun-Li, 2009) kanssa.

The King of Fighters on tuotettu Kanadassa, luultavasti jonkinlaista verokikkailua hyväksikäyttäen Uwe Bollin malliin. Mitään näyttäviä tai eksoottisia taistelutantereita ei elokuvassa nähdä, koska budjetti ei riittänyt Kanadan ulkopuolelle matkustamiseen. Taistelut tapahtuvat siksi kellareissa, kujilla ja jossain lumihangessa. Huonous on toki moniulotteista sekin - aika näyttää, kypsyykö The King of Fightersista myöhemmin kunnon kalkkuna.

*----
© Kalle Karinen, julkaistu: 27.7.2011
keskiarvo
toimitus
1.00/5.00 (3)
 SMTPKK
  1.0 1.0 1.0
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!