Caroline Munro

K.G. (2011) :: Karate Girl


K.G. #1 K.G. #2
IMDb

Tytöillä on unelma: tulla maailman johtaviksi toimintatähdiksi!

Japanilainen toimintaelokuva on viime vuosina noudattanut hampurilaislogiikkaa. Ensiksi on ohjaaja, käsikirjoittaja ja koreografi. Sen jälkeen pihvi eli koreografi ottaa jalat alleen ja tekee oman elokuvansa. Lopulta koreografin käsikirjoittaja julistaa itsensä ohjaajaksi ja duunaa jatkumon kolmannen purilaisen. Siinä tuoreen japanilaisen karate-elokuvan kehitys Black Beltistä (2007) High-Kick Girlin (2009) kautta KG:hen (2011) eli Karate Girliin.

K.G. [1]
K.G. [2]

Edellä mainitun matkan puolivälissä mukaan tarttui viime vuosien mielenkiintoisin japanilainen toimintalupaus Rina Takeda. Vuonna 1991 syntynyt tyttökulta urakoi ennen elokuvauraansa itselleen 1. danin mustan vyön Ryukyu Shorin-ryu -karatessa. Leffadebyytissään High-Kick Girl Takeda jäi kuitenkin taidokkaamman ja koko leffakolmikossa mukana häärivän karate-sensei Tatsuya Nakan jalkoihin. Lisäkurjuutta toivat elokuvan ylikäytetyt hidastukset ja uusintatyylittelyt, jotka söivät muutoin mainion konseptin tehoja.

High-Kick Girlin semi-jatko-osassa KG:ssä Takeda on jälleen tutuntuntoisessa roolissa super-karate-shoujona. Okinawalta liikkeelle lähtevän tarinan alkajaisiksi isäukko (Naka) näyttää ylimielisille karatepahiksille närhet munat, kunnes lopulta ottaa viimeisen pystyssä olevan miehen katanasta selkäänsä. Pirulaiset vievät yksinhuoltajaisän 3-vuotiaan tytön mukanaan, mutta sinetöivät kohtalonsa jättämällä alakouluikäisen, kuolleeksi luulemansa isosiskon lattialle virumaan. Lisämunauksena tassuun tarttuu väärä vyö: varkaisiin varautunut omistaja kun oli korvannut karatemaailman respektejä symboloivan mustan vyönsä arvottomalla narunpätkällä. Kun 10 vuotta myöhemmin nettiin alkaa levitä kuvia laukkuvarkaat elokuvateatterin seinille Kurenai-karatetekniikoin potkineesta teinitytöstä, herää ilkeiden miesten mielenkiinto.

K.G. [3]
K.G. [4]

KG:ssä High-Kick Girlin kamerantakaiset roolit on käännetty takaperin: Yoshikatsu Kimura ohjaa käsikirjoittamisen sijasta ja Fuyuhiko Nishi ei kirjoittamisen ohessa tee muuta kuin koreografioi toimintajaksoja. Muutos on onnistunut: KG on paljon parempi elokuva kuin edeltäjänsä. Tarinankerronnaltaan se on kyllä odotettuakin pahempaa sössöä, sillä KG:n tekijät eivät ole täysin ymmärtäneet, ettei tarinaa kannata kertoa elleivät rahkeet siihen riitä. Ongelma tosin esiintyy vain muutamissa suvantokohdissa Takedan pohtiessa syntyjä syviä tai pääpahiksen harrastaessa monologia kätyreidensä edessä. Muutoin tempo pysyy hallussa, ja mukana on muutama mainio one-liner sekä tahattoman huvittava hetki draamailua piristämässä.

Toimintakohtauksia riittää kiitettävästi, ja niissä elokuva myös pätee. High-Kick Girlissä nähdyt loputtomat uusintaotokset on rajattu muutamaan yksittäistapaukseen, rytmitys on sulavaa eikä leikkauksella intouduta kikkailemaan. Periaatteena on jo entuudestaan tuttu "No CG, No Wires, No Stuntmen" -mantra. Kovin rajua full contactia elokuvassa ei tosin edelleenkään harrasteta, vaikka keveitä potkuja kyllä satelee näyttelijöiden kasvoille aivan oikeastikin ja yhden vastanäyttelijän Takeda lähetti sairaalaan nunchaku-matsin päätteeksi. Lievää helläotteisuutta kompensoidaan nasevilla ääniefekteillä, joiden ansiosta luut rutisevat miellyttävän usein. Ainoastaan vastustajien parempia puolustustaitoja jää kaipaamaan - rivivihulaiset kun ottavat kengänpohjasta nenäänsä ilman sen suurempia vastalauseita.

K.G. [5]
K.G. [6]

Takedan ohella elokuvan vetonaulaksi nousee pikkusiskoa esittävä 13-vuotias Hina Tobimatsu. Hän on elokuvassa lapsitähtien vakio-ongelman edessä: mitä nuorempi tyttö, sitä vaikeampi on uskoa hänen kykenevän kaatamaan raavaita äijänköriläitä ketoon. Paikoin illuusio rikkoutuukin, mutta ikäisekseen Tobimatsu on aikamoinen potkukone, joka kuvauksissa laittoi parhaimmillaan 15 vastanäyttelijää asfalttiin yhdessä otoksessa. Elokuvan leikkaus, vaikkakin hillittyä, tekee tavallaan Tobimatsulle hallaa, sillä kyse ei ole mistään potku per otos -spedeilystä. Toisinaan tuntuu uskomattomalta, ettei hänellä ole vaijereita selässään, sillä tyttö vaikuttaa jatkuvasti olevan lähdössä lentoon.

Pahispuolella pärjätään vaihtelevatasoisesti. Hongkongin Michael Wongia muistuttava pyörätuolikonna Keisuke Horibe ei paljoon kykene, mutta hänen ulkomaalaiskätyrinsä Richard "The Monster" Heselton on aidolla murhanhimolla siunattu lihaskaappi. Hänen karatensa on tappamista varten siinä missä Takeda pitää masentavaa palopuhetta taistelulajien käyttämisestä ainoastaan itsepuolustukseen. Kauaksi on livuttu Sonny Chiba -aikojen "puolusta itseäsi repimällä vihollisen pallit irti" -mentaliteetista. Ei sellaista tosin Takedalta voisi odottaakaan; fiksuna tyttönä hän leipoi itsestään elokuvien välillä idolin. Uimapukuvideo Angel Rina on ollut kaupoissa jo hyvän aikaa, ja musikaalitaidot käyvät ilmi Takedan esittämästä KG-teemakappaleesta Ready. Steady. Go!

K.G. [7]
K.G. [8]

Takedan idolistatuksen huomioiden KG on melko puhdasverinen ja kawaii-kertoimia suorastaan välttelevä toimintaelokuva, vaikka osa sen viehätyksestä toki pohjautuukin "söpöt teinitytöt potkivat perseille" -ideologialle. Viattomaan hupiin tähtäävä konsepti on Japanissa tuttu aina 1980-luvun High School Action -televisiosarjoista lähtien, vaikka se valitettavasti hämmentääkin satunnaisia ulkomaalaisia katsojia. Heidän olonsa jopa japanilaisnuorten tavanomaisimman asusteen, koulupuvun, näkeminen saa epävarmaksi. Takedaa ja kameran takaista ukkokööriä asiasta ei ainakaan voi syyttää, sillä KG menee vielä selvästi High-Kick Girliäkin pidemmälle teinityttöjen antiseksualisoimisessa.

Lajityyppiinsä KG ei tuo mitään uutta eikä se onnistu välttämään kaikkia elokuvakerronnallisia kompurointeja, mutta hölmönä ja paikoin tahattomankin hauskana viihdepakettina homma toimii erinomaisesti etenkin toimintajaksoissaan. Joku voisi tietenkin valittaa, ettei Takedan ja Tobimatsun potkuissa ole puoliakaan menneiden vuosien Sonny Chiban murhavoimasta. Mutta Chiballa ei ollutkaan koulupukua. Case closed.

Versioinfo (6.7.2011):

Toein tekstittämätön kolmen levyn Deluxe Edition -japanijulkaisu sisältää elokuvan ohella kohtuutasoisen lisämateriaalilevyn sekä ensimmäiseen painokseen rajatun Ready. Steady. Go! -singlen omalla cd-levyllään. Lisämateriaalien parhaimmaksi anniksi nousee mainio ja taatusti muutaman uuden Takeda-fanin synnyttävä musiikkivideo. Sen ohella levylle on pakattu mm. ensi-iltakoosteita, leikkimielinen näytösmatsi nyrkkeilykehässä sekä vajaan tunnin edestä behind the scenes -koosteita. Näistä näkemisen arvoista on etenkin videomateriaali Heseltonista seisomassa talon katolla kypärä päässään, kun Takeda ja Tobimatsu harjoittelevat potkimaan häntä päähän.

***½-
© Mikko Koivisto, julkaistu: 6.7.2011
keskiarvo
toimitus
3.50/5.00 (2)
 JMMK*
  3.5 3.5
keskiarvo
lukijat i
2.50/5.00 (3)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  0 (4)
0%
K.G. (2011)  K.G. (2011)Karate Girl  

kommentit

odota...
anonyymi kommentoi (17.7.2011 18:32:12)
user avatar Minun mielestä HKG oli paljon, paljon parempi kuin KG. Koreografia on suunnilleen yhtä surkea molemmissa, mutta KG:ssä ei ole 13-vuotias tyttö laittamassa dojon verran mustia vöitä kanveesiin ilman mitään perusteltua syytä (kuten yliluonnolliset voimat), ja puuduttavan pitkiä kohtauksia joissa vatvotaan jonninjoutavaa juonta. En oikein ymmärrä miksi taas piti olla mukana joku toinen karateka, sen sijaan että elokuva olisi keskittynyt vain Takedaan.

On harmillista että Takedan elokuvat kompastuvat toistuvasti huonoon koreografiaan ja ohjaukseen, ja Kunoichi ei luultavasti tule olemaan paljon parempi. Hänen kannattaisi varmaan monipuolistaa roolejansa, martial arts elokuvat eivät varmaan johda kovinkaan pitkälle.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa