Caroline Munro

Vec vidjeno (1987) :: Deja vu

aka Déjà vu; Reflections; Veo Videno

Vec vidjeno #1 Vec vidjeno #2
IMDb

Entisen Jugoslavian, nyttemmin Serbian nimekkäimpiin ohjaajiin lukeutuva Goran Markovic vastaanotti 80-luvun puolivälissä elämänsä suurimman haasteen. Hän astui sille samalle kunnian tielle, jonka olivat menestyksekkäästi jo kulkeneet Alfred Hitchcock, Roman Polanski ja Brian De Palma unohtamatta eurooppalaisen genre-elokuvan värikästä kaartia. Maan toistaiseksi ahdistavimman psykotrillerin oli tarkoitus tuoda katsojat syvälle pelon ytimeen.

Euroopan parhaaksi aikoinaan tituleeratun Prahan elokuvakoulun kasvattina Markovic halusi luoda ihmissielun halki leikkaavan kauhun kuvan, ja kieltämättä hänen käsistään valmistui eräs 80-luvun vaikuttavimmista psykologisista tutkielmista. Belgradin auteurin ryhtyessä toimeen jätti hän sinänsä pätevän joskaan ei omaleimaisen tarinan suosiolla sivuhahmoksi. Hyisiin sävelmiin viehtyneen Zoran Simjanovicin (The Fragrance of Wild Flower, 1977) luoma äänimaailma sai pääosan.

Vec vidjeno [1]
Vec vidjeno [2]

Ohjaajan itsensä kirjoittamassa tarinassa pianonsoitostaan tunnettu mutta traumojen vainoama Mihailo on kadottanut artistiset kykynsä. Elämänmuutos odottaa jo nurkan takana, kun hän kohtaa viehättävän taiteilijattaren ja lupautuu osaksi tämän kunnianhimoista projektia. Tutustuessaan paremmin naiseen, ja tuntiessaan tämän kosketukset, huomaa hän pian toivomansa onnen katoavan pala palalta muistojen sisälle. Mihailo ei suinkaan itse kerro tätä tarinaa, vaan sen tekee hänen uhrinsa Bobika (vakuuttava Dragan Petrovic), joka katsellessaan Mihailon konserttia muistaa oman tragediansa.

Paperilla yksinkertaisesta mutta valkokankaalla vaikuttavasta synopsiksesta Markovic kutoo seitinohuen verkon, jota olisi helppoa - joskin täysin turhaa - kritisoida ideoiden läpinäkyvyydestä. Italialaisen psykologisen rikoselokuvan ja 60-luvun psykotrillereiden jälkeläisenä Vec vidjeno työntää tapahtumien rationaalisen tulkinnan sivuun. Sen sijaan katsojat johdatetaan iholle käyvien syvien tuntemuksien maailmaan depressiivisen musiikin sekä intensiivisen kuvallisen kerronnan myötävaikutuksella.

Vec vidjeno [3]
Vec vidjeno [4]

Valpas katsoja huomaa nopeasti ohjaajan avoimen velan Roman Polanskin Rosemary's Babyn skitsofrenialle, jota ilmentää Mihailon sisällään kantama vainoharhaisuus. Repulsionissa nähty eri huoneiden kautta peilattu ahdistus puolestaan huokuu elokuvan tilan sommittelussa. Ainutlaatuisuudesta ei sovi kehua Hitchcockin ja lukuisten giallojen estradille noussutta kohtalokasta kaunotartakaan (Anica Dobra). Joka suuntaan kumartava Vec vidjeno olisikin helppo upottaa keskinkertaisten plagiaattien suohon, jos vain Markovicin, Simjanovicin ja kuvaaja Zivko Zalarin elokuvalle loihtima, kahtia kerrostunut sielu ei olisi niin hyytävän läpitunkeva.

Kenties teoksen nimessä, joka kääntyy deja vu, kaikuu ironia: Mihailon tarina on kuin muisto, paikka jossa yleisö on jo joskus ollut. Ei haittaa vaikka tämän on jo kokenut, sillä kierros kierrokselta jo koetusta kiristyy nailonlanka kaulan ihon ympäri. Elokuvan ensimmäinen, lupaava mutta hieman viimeistelemättömäksi jäävä kliimaksi jatkaa Dressed to Killin primääriotoksia eikä aivan lunasta muun kerronnan intensiteettiä. Mutta onneksi se ei ole päätepiste. Markovic malttaa odottaa vielä hetken, ja juuri kun vapautuksen luulisi tulevan, jättää hän yleisönsä yksin kuoleman äärelle.

Haasteen vastaanottaminen näyttäisi onnistuneen. Psykologisena trillerinä Vec vidjeno sisältää muutamankin erityisen kohtauksen, mutta sen hyvyys lepää lopulta onnistuneessa tunnemaailmassa. 60-70-lukujen eurooppalainen genre-elokuva keksi osittain taloudellisten syiden takia rikkoa hitchcockilaisista teemoista irrallisia palasia (esim. Mino Guerrinin mainio Il terzo occhio, 1966). Samaan keinoon näyttäisi turvautuvan myös Markovic, joka yksittäisten vaikuttavien kohtausten kautta muodostaa linkin sairaan mielen kontrolloimattomaan irrationaalisuuteen.

Vec vidjeno [5]
Vec vidjeno [6]

Lopputuloksena syntyi kotimaassaan sekä Portugalin Fantasporto-elokuvafestivaalilla palkittu teos, joka ei otteen saatuaan hevillä irrota sitä. Vaikka lopullinen kysymyksen asettelu jää uupumaan, nostaa Vec vidjeno pintaan joitakin ihmismielen syvimmistä peloista. Jos elokuva olisi valmistunut 60-luvun murroksen aikaan, olisi kyseessä kiistaton klassikko. 80-luvun loppupuolen työnä se tarjoaa erityinen nostalgiamatkan psykologisen elokuvan näinä päivinä jo kadonneelta vaikuttavaan kursailemattomaan ahdistukseen.

Serbialaisen elokuvan uusimpia faneja kiinnostanee tieto, että yhden Mihailovin ikävaiheista näyttelee tuolloin vaihtoehtomusiikistaan ja nyttemmin Srpski filmin (2010) pääosasta tunnettu Srdjan Todorovic.

Versioinfo (31.8.2011):

Serbiassa julkaistu dvd:nä (täyskuvallinen/DD 2.0). Fansubit löytyvät tarvittaessa netistä.

****-
© Jari Mustonen, julkaistu: 31.8.2011
keskiarvo
toimitus
4.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  1 (1)
100%
Vec vidjeno (1987)  Vec vidjeno (1987)Deja vu