Caroline Munro

Kunoichi (2011)

aka The Kunoichi: Ninja Girl

Kunoichi #1 Kunoichi #2
IMDb

"Don't fuck with me, men!"

Kunoichi-elokuvat ovat siitä mälsä genre, että lajityypin parissa työskentelee miltei yksinomaan pelkkiä tunareita. Nyt kaavaan haetaan muutosta; genreuutuus Kunoichi parittaa keskenään Alien vs. Ninja (2010) -ohjaaja Seiji Chiban, karate-idoli Rina Takedan (K.G. - Karate Girl, 2011) sekä viime vuosikymmenten kovimman japanilaisen toimintaelokuvan Hard Revenge Milly: Boody Battle (2009) koreografioineen Kensuke Sononomuran. Onko luvassa kaikkien aikojen naisninjailu? No eipä tietenkään.

Kunoichi [1]
Kunoichi [2]

Alien vs. Ninjan johdosta kovassa nosteessa oleva Chiba on joissain virallisissa mainospuheissa nimetty Japanin jännittävimmäksi periodi-action -talentiksi. Totta puheissa on miehen pakkomielle ninjatoimintaelokuviin, joita Chiballe on kertynyt plakkariin enemmän kuin mistä elokuvatietokannat pysyvät kärryillä. Esimerkiksi 2000-luvun alun Shinobi-nelikko (2002-2003) on usein kuitattu pelkästään kakkosohjaaja Kenji Tanigakin nimiin. Viime vuodet Chiba on työllistänyt itseään Evil Ninjan (2009) ja naisninjaelokuva Rogue Ninjan (Nukenin, 2009) kaltaisilla nimikkeillä.

Viimeksi mainittu on Chiban uutuudelle oiva vertailukohta. Rogue Ninjassa pääroolia veti vuoden 2004 Action Movie Projectin kautta maailmankartalle ponnistanut ja sittemmin Alien vs. Ninjan ainoassa naisroolissa nähty Mika Hijii. Terävästi koreografioiduilla matseilla startannut elokuva lässähti surkeaan käsikirjoitukseen, jossa toimintakohtausten välillä ei tapahtunut yhtään mitään. Kunoichissa Chiba ei valitettavasti ole ottanut virheistä opikseen, vaan suoriutuu urakasta aiempaakin heikommin.

Kunoichi [3]
Kunoichi [4]

Chiballa on useimmissa elokuvissaan tapana panostaa pelkästään kahteen asiaan: toimintaan ja tarinankerrontaan, joista jälkimmäisen parissa hän ei kuitenkaan ole osoittanut minkäänlaista lahjakkuutta. Kunoichin tarinantynkä, jossa ei pidemmän päälle ole paljoakaan järkeä, seuraa neljä Koga-naista kidnapanneiden Iga-ninjojen matkaa läpi metsän. Vankien joukossa on kuitenkin yksi, jolla on muitakin suunnitelmia kuin joutua vihollisleirin iltapalaksi.

Kunoichin käsikirjoitusta voisi pitää jopa lievästi kunnianhimoisena, sillä se pyrkii seisomaan omilla jaloillaan kuljettamatta tarinaa juuri minnekään. Paikoin yrityksessä on jopa onnistumisen makua - kiitos syntikkamusaa ja kitaran rämpytystä suosivan säveltäjän - mutta yleensä rämähdetään vain turvalleen heinikkoon. Kotivideotasoinen kuvaus ja naapurinpojille kunniaa tekevä näytteleminen eivät auta asiaa - positiivista on pelkästään se, ettei rahaa ole riittänyt tietokonetehosteisiin. Ja Chiba perkele, seuraavaan elokuvaan on pakko löytyä uusi luola! Nyt mies on kuvannut jo neljän perättäisen elokuvan finaalit samassa kivikasassa.

Kunoichi [5]
Kunoichi [6]

Ohjaajan tunaroidessa lähes kaiken kuviteltavissa olevan elokuva jää lähinnä Takedan ja Sonomuran harteille. Kaksikko suoriutuu haasteesta kohtalaisesti. Loppumatsi on ihan mukavasti koreografioitu karate-katana -miksaus, vaikka ei nouse sen enempää Sonomuran kuin Takedankaan parhaimmistoon. Muutoin toimintaa ei 65-minuuttisesta elokuvasta liiemmin löydykään, mikä on jälleen yksi käsittämätön virhelaskelma Chibalta. Kunoichin myötä alkaakin herätä kysymyksiä siitä kuka oikeasti ohjasi Chiban edellisen elokuvan, erinomaisen viihdyttävän ja pääosin sutjakkaliikkeisen Alien vs. Ninjan?

Takedan ystäville Kunoichi on pettymys mukavasti onnistuneen K.G.:n jälkeen. Tyttö ei edelleenkään osaa näytellä, kuten ei myöskään Chiba peitellä kyseistä ongelmaa. Naamataulu ja ääni ovat kuitenkin yhtä miellyttäviä kuin ennenkin, mikä vuoksi on valitettavaa, että Takeda pinkoo muutenkin lyhyestä elokuvasta 20 minuutiksi puskaan piileksimään. Sillä aikaa seurataan Chiban aiemmista elokuvista tutun ukkoköörin (peruspätevä Mitsuki Koga sekä parransänkensä kanssa karismansa ajellut Masanori Mimoto) edesottamuksia. Lopussa Takeda palaa jälleen antamaan ilkimyksille turpaan.

Kunoichi [7]
Kunoichi [8]

Ei Kunoichi kaikesta huolimatta surkea ole - pelkästään Takedan mukanaolo, kohtalaisen onnistunut loppumatsi sekä muutama mielenkiintoinen palanen siellä täällä pitävät hillittyä mielenkiintoa yllä loppuun asti. Elokuvasta toiseen mukana roikkuvan tutun jengin johdossa mukaan alkaa pikku hiljaa tarttua myös lievää sympaattisuutta. Vanhojen samurai- ja ninjaelokuvien taikaa Kunoichin takapiharealismi ei kuitenkaan tavoita. Kuvaavaa on myös, että Chiba munaa jopa elokuvansa lopputekstijakson - naseva teemabiisi soitetaan vasta kun tekstit ovat jo ehtineet pyöriä geneerisen taustamusiikin siivittämänä pitkästi toista minuuttia ja yleisö on poistunut elokuvan ääreltä.

Versioinfo (7.9.2011):

Kunoichi on julkaistu Japanissa sekä yhden että kahden levyn painoksina. Näistä jälkimmäinen on suositeltavampi, sillä elokuva itsessään ei ole juurikaan maksamisen arvoinen. 40-minuuttinen bonuslevy koostuu keskinkertaisista behind the scenes -koosteista sekä pari viikkoa elokuvan ensi-illan jälkeen pidetyistä avajaisista - alkuperäiset pirskeet oli peruttu luonnonkatastrofin johdosta. Tekstityksiä ei levyiltä löydy, ja kuva kärsii erittäin vahvasta haamuefektistä, mikä lienee lähdemateriaalin syytä.

Tekstitetty Brittijulkaisu on tulossa loppuvuodesta 2011 MVM Entertainmentin toimesta. Sama firma on lykännyt tuoreeltaan markkinoille myös Rogue Ninjan.

**---
© Mikko Koivisto, julkaistu: 7.9.2011
keskiarvo
toimitus
2.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!