Caroline Munro

Dressed to Kill (1980)

Tappava tunnustus

aka Pulsions; I nattens mörker; Vestida para matar; Vestito per uccidere

Dressed to Kill #1 Dressed to Kill #2
IMDb

Epätyydyttävässä avioliitossa pyristelevä kotiäiti Kate Miller (Angie Dickinson) joutuu spontaanin miesseikkailun jälkeen raa'an murhan kohteeksi, jonka vastentahtoisena silminnäkijänä on maksettu seuralainen Liz Blake (Nancy Allen). Murhaaja, kookas vaalea nainen aurinkolaseissa ja mustassa nahkatakissa, alkaa tämän jälkeen jahdata Liziä. Hänen ja Katen pojan Peterin (Keith Gordon) on saatava tekijä kiinni ennen Lizin joutumista veistelijän seuraavaksi uhriksi tai limaisen poliisin (Dennis Franz) pidättämäksi. Tutkimukset johtavat kohti Katen psykiatrin (Michael Caine) potilaskortistoa, mutta tekijä ei olekaan aivan tavanomainen femme fatale.

Dressed to Kill [1]
Dressed to Kill [2]

Tappava tunnustus on Brian De Palman esikuvan Alfred Hitchcockin tunnetuimpien elokuvien tapaan niitä, joista ei kannata lukea liikaa ennen ensimmäistä katsomiskertaa. Mutkaisen juonen sisältämien skuuppien lisäksi elokuva on niin vahvasti visuaalisen ilmeensä dominoima tyylikeitos, että olisi sääli antaa ennakko-odotusten laimentaa näkemäänsä. Vuonna 1980 valmistunut Tappava tunnustus on ulkonäöltään lähellä italialaisia gialloja ja juoneltaan Hitchcockin psykoseksuaalisia teoksia.

Välillä noussut meteli siitä, onko De Palma teoksissaan häpeilemättä matkinut vai pelkästään kumarrellut hillitysti kohti jännityksen mestarin elokuvia nousi myös tämän elokuvan teatterikierroksella. Suurimmat yhtymäkohdat Tappavan tunnustuksen ja etenkin Psykon (1960) välillä tuntuvat olevan enemmän kumarruksia kuin suoranaisia kohtausten kopiointeja. Molempien elokuvien rakenne jakautuu vahvasti kahteen, ja myös seurattava päähenkilö vaihtuu hyvin samantapaisesti keskellä elokuvaa - verivana vain on muuttunut harmaasävyisestä rubiininhohtoiseksi hurmeeksi.

Dressed to Kill [3]
Dressed to Kill [4]

Elokuva on visuaalisilta tehokeinoiltaan hyvin tekijänsä näköinen. De Palman usein harrastamat optiset kikat, jaettu filmiruutu ja tarkennus useaan eri kohteeseen saman ruudun sisällä, ovat monesti käytössä ja Carriesta (1976) tuttu säikyttelyefekti on Tappavassa tunnustuksessa samanlaisessa kohdassa kuin alkuperäisessä elokuvassa. Säikyttely ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellinen pelottelukeino, vaan lisäpippuri vaanimisen ja tirkistelyn intensiteetin lisäämiseksi. Myöhemmin De Palma venytti tirkistelyn ainoaksi elokuvan kantavaksi elementiksi Body Doublessa (1984) ja kasvatti sillinhajuista ilmapiiriä törkeistä puheista ja lähikuvista sijoittamalla elokuvan pornoelokuvien maailmaan.

Tappava tunnustus pysyy tyylikkyyden ja groteskiuden hentoisen rajan paremmalla puolella, vaikka alati iholle ja hahmojen verkkokalvoille tunkeva kamera pakottaa katsojan herkuttelemaan lähikuvilla niin suihkukopissa kuin hississäkin. Groteskeiksi erikoislähikuviksi asti kiristyvät kameran zoomaukset olisivat pelkkiä tympeitä yksityiskohtia, ellei De Palma pystyisi pidättelemään innostustaan jännityksen lakipisteessä kylmän viileänä, pirullisen tyylikkäänä. Murhaajan käsittelemä partaveitsi viiltää ihoa yksityiskohtaisesti, häiritsevän hitaasti ja kauniisti, mutta samalla tarpeeksi keinotekoisesti jotta katsoja muistaisi katsovansa vain elokuvaa. Viivyttely ja ylenpalttinen yksityiskohtien seuraaminen saavat tarkoituksella kuolan valumaan katsojan suupielistä. Murhat muistuttavatkin tappajan ulkonäköä ja motiivia myöten hyvin paljon gialloissa toistuvia groteskin rajoille tai yli vietyjä mutta elegantteja surmatekoja.

Dressed to Kill [5]
Dressed to Kill [6]

De Palman paketti pysyy koossa ulkonäkönsä lisäksi Pino Donaggion maalailevan musiikin ansiosta. Tunnelmallinen ja oikeissa kohdissa hyökkääväksi muuttuva musiikki peittelee sulosoinnuilla senkin, että suihkussa katsojille annetaan hehkeän 49-vuotiaan Angie Dickinsonin saippuoinnin sijasta zoomrenkaan mitalla lähikuvia paria vuosikymmentä nuoremman sijaisvartalon rinnoista ja häpykarvoista. Musiikki korostaa myös äärimmäisyyksiin kiristyvää hissimurhan tunnelmaa ja erikoislähikuvaa kauhun lasittuessa Lizin silmiin. Elokuvan salapoliisiosio, jossa Peter ja Liz etsivät murhaajaa, jää viisikkomaiseksi todisteiden etsiskelyksi katsojien odotellessa seuraavaa tyylipuhdasta murhaa. Näiden hahmojen välille ei onneksi rakenneta mitään pakonomaista romanttista kytköstä, vaan Peter on teknisten vempeleiden ja elektroniikan kanssa sinut oleva reipas nörttipoika (versio tietokoneita nuorena rakentaneesta De Palmasta) ja Liz sijoituskohteita pörssistä ja taidemaailmasta haaliva parempien kortteleiden prostituoitu.

Dressed to Kill [7]
Dressed to Kill [8]

Murhaajan motiivit De Palman muiden elokuvien tavoin ovat hyvin seksualisoituneita ja niiden käsittelytapa korostaa elokuvien tekoajan asenneilmapiiriä. Psykon tavoin Tappavassa tunnustuksessa on selittelytuokio, jossa psykologi kertoo rautalangasta vääntäen hämmentyneille hahmoille ja aikakauden elokuvayleisölle miten sairas murhaaja on päätynyt tekoihinsa. Tappava tunnustus ei vain selvennä, ettei identiteetin jakautuminen kuulu murhaajan "sairauden" normaaliin oireistoon.

Muuttunutta maailmaa Tappava tunnustus alleviivaa kahdesti: kahden hahmon samaan aikaan seuraamalla televisiohaastattelulla sekä ronskia kahvipöytäkeskustelua urkkivan mummon kauhistuksella. 1980-luvun uudet seksuaaliset dilemmat nostetaan esille alussa Katen museossa tapaaman yhden illan kumppanin kautta: päällisin puolin kunnolliselta Wall Streetin jupilta vaikuttava mies paljastuu sukupuolitaudin kantajaksi ja piilottelijaksi, jolloin Katen ongelmat kadonneiden alushousujen ja vihkisormuksen rinnalla moninkertaistuvat.

Dressed to Kill [9]
Dressed to Kill [10]

Tappava tunnustus on ehdottomasti De Palman toimivimpia kauhuelokuvallisia keinoja käyttäviä elokuvia Carrien ohella, mutta se muistuttaa silti palapeliä jonka kaikki saumakohdat eivät häviä näkymästä kauempaa katsottaessa. Kokonaisuuden osaset eivät sulaudu yhteen tasapainoiseksi teokseksi: välistä törröttää selkeitä palasia De Palman aiemmista elokuvista sekä pohjalta viittauksia etenkin Hitchcockin tematiikkaan. Kolmekymmentä vuotta vanha elokuva on rosoisuuksistaan huolimatta nykyisinkin monen katsomiskerran arvoinen ja tyylikokeiluna viiltävän kaunis.

Versioinfo (21.9.2011):

Future Filmin suomalainen dvd-julkaisu on tekniseltä laadultaan kelvollinen ja ekstroiltaan niukka. Kuva on anamorfinen ja alkuperäisessä scope-suhteessa 2.35:1, vaikka takakansi ilmoittaa kuvasuhteeksi virheellisesti 1.85:1. Ääniraitana toimii alkuperäinen monomix. Ekstroista löytyy trailereita, mainosgalleria, filmografioita ja muutama triviaruutu. Julkaisu on oletettavasti samasta lähteestä kuin R1-alueen vanha MGM:n dvd: levyillä on nähtävissä samat printtiin jääneet roskat ja valkoiset pilkut (etenkin museokohtauksessa). Future Filmin käyttämä versio elokuvasta on teattereissa kiertänyt R-rated -versio. Kotimaisen budjettijulkaisun ainoana varsinaisena etuna onkin suomenkielinen tekstitys.

Enemmän törkyä ja verta sisältävä unrated-versio on saatavissa Yhdysvalloista sekä R1-dvd:llä että aluevapaalla blu-rayllä. MGM:n julkaisut sisältävät myös R-rated -version ja enemmän ekstramateriaalia.

****-
© Sanna Haukkala, julkaistu: 21.9.2011
keskiarvo
toimitus
3.75/5.00 (12)
 JSSMTPJMJM*MHMMMK*EMPITMSH
  4.0 4.0 3.5 3.5 4.0 4.0 2.5 3.5 4.5 3.5 4.0 4.0
keskiarvo
lukijat i
3.75/5.00 (24)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  37 (59)
63%
Dressed to Kill (1980)  Dressed to Kill (1980)Tappava tunnustus