Caroline Munro

Awaydays (2009)


Awaydays #1 Awaydays #2
IMDb

Eurooppalaisten alakulttuurien matalaotsaisimpia ilmentymiä on etenkin Briteissä voimakkaasti näkyvä futishuliganismi. Lienee selvä, mistä tarve tällaiseen riehumiseen syntyy. Aihe käsiteltiinkin loistavasti jo vuonna 1989 Alan Clarken viimeiseksi jääneessä filmissä The Firm (1989), jossa Gary Oldman riehui täyttääkseen jonkinlaisen miehisyyden toteutus -tyhjiön lannistavan keskiluokkaisessa elämässään.

Awaydays [1]
Awaydays [2]

70-luvun lopun Liverpooliin sijoittuvassa Awaydaysissa äitinsä kuoleman aiheuttamassa tunnemyrskyssä nuori Carty sattuu näkemään futismatsin yleisössä yhteenoton, ja kiinnostuu villien huligaanien elämäntyylistä. Hyväosainen taidekouluskidi ei kuitenkaan helposti voita jengin luottamusta. Tie porukkaan avautuu vasta kun samanikäinen Elvis (Liam Boyle) kiinnostuu Cartysta ja ottaa tämän jonkinlaiseksi suojatikseen. Kohta Carty alkaakin elvistellä jo liikaa ja saa vuoroin vihaa Elvikseltä ja vuoroin jengin johtajalta, JG:ltä (Stephen Graham; This Is England, 2006). Näyttämisen tarve on kova ja saa Cartyn tekemään tyhmyyksiä aina levykaupan myyjän pahoinpitelemisestä yksin rugby-joukkueen kimppuun käymiseen.

Awaydays [3]
Awaydays [4]

Awaydaysin nuoret lorvivat viinaa kiskoen ja rähisten baareissa, kotibileissä ja junissa. Heidän arkeensa kuuluu huumeita, kiimaista seksiä ja tragediaa. Ja turpiinvetoa, totta kai. Tappelut sinänsä ovat yksipuolisia, ja vastustajaporukat jätetään tarkoituksella täysin taustattomiksi, kerta toisensa jälkeen vain taistelua varten olemassa oleviksi instansseiksi. Jotain hienoa kuitenkin on kohtauksessa, jossa JG:n jengi ("The Pack") marssii halki kaupungin kohti vihollisiaan ja hokee mantraansa "WE ARE EVIL! WE ARE EVIL!". Jengin ideologia tuntuu rajoittuvan tämän lisäksi siihen, että jalassa on oikeanlaiset lenkkarit.

Awaydays [5]
Awaydays [6]

Elokuvan ydin ei ole kuitenkaan riehumisessa, vaan pääosassa olevien nuorten miesten muuntuilevassa suhteessa. Yksioikoinen Carty on aina askeleen jäljessä Elviksen aivoituksia ja onnistuu kerta toisensa jälkeen loukkaamaan tätä uutta parasta kaveriaan. Näyttelijät eivät erityisesti vakuuta. Stephen Graham on parhaimmasta päästä narsistisena pikkuhitlerinä johtamassa omaa poikalaumaansa ("hän on jotain 30 vuotta!"). Puisevan tylsä tv-kasvo Nicky Bell pääosassa Cartyna herättää hämmennyksen siitä, miten kaikki haluavat olla tämän tylsimyksen kavereita ja naisetkin lakoavat hetkessä.

Awaydays [7]
Awaydays [8]

Tunnelma, tyyli ja kuvaus ovat kohdallaan. Osa kohtauksista on hyvinkin muistettavia, esimerkiksi norsunmuistinen pikkunilkki Baby viiltämässä uhriaan mattoveitsellä hienosti hidastettuna. Nostalgiaa kalasteleva soundtrack on pätevä otos kuvatulta aikakaudelta: mm. Ultravoxia, Joy Divisionia ja Curea. Eli turvallisia, mutta toimivia valintoja.

Awaydays [9]
Awaydays [10]

Awaydays painottuu enemmän ansiokkaalle draamaosastolle kuin adrenaliinipitoiselle guilty pleasure -sektorille. Astetta ilkeämpää meininkiä janoavien kannattaa katsastaa ennemmin NEDS (2011), joka myös kertoo kunnollisen brittipojan luisusta jengirikolliseksi, tai tosipohjainen Rise of the Footsoldier (2007), joka onkin eräänlainen äärimmäinen huipennus brittihuliganismiväkivallalle. Ja jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi: jalkapallon kanssa tämän genren elokuvilla ei tietenkään ole mitään tekemistä.

Versioinfo (17.10.2011):

Future Film on julkaissut Awaydaysin Suomessa dvd:llä. Ekstroja ei ole, mutta ei myöskään mitään valittamista.

***½-
© Kalle Karinen, julkaistu: 17.10.2011
keskiarvo
toimitus
3.25/5.00 (2)
 JSKK
  3.0 3.5
keskiarvo
lukijat i
2.50/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!