Caroline Munro

Rabid (1977)

Verenimijät

aka Rage; Rabia; Überfall der teuflischen Bestien; Blodig galskab; Rabid - Der brüllende Tod; Rabid, sete di sangue

Rabid #1 Rabid #2
IMDb

David Cronenberg oli tehnyt jo liki 10-vuotisen uran elokuvien parissa ennen kuin profiloitui yhdeksi aikansa lupaavimmista kauhuelokuvaohjaajista kahdella 70-luvun lopun työllään. Oven avannut, hieman kömpelö Shivers (1975), oli vasta pelkkää esileikkiä kaksi vuotta myöhemmin valmistuneelle Rabidille, joka sukelsi syvemmälle ihmiskehon salaisuuksiin ja puhutteli pessimistisyydellään aikansa sukupolvea.

Alusta alkaen oli selvää, että Torontosta lähtöisin oleva Cronenberg lähtisi kulkemaan genre-elokuvan saralla omaa koleaa tietään. Taakse jäisivät perinteiset verenimijät ja lihansyöjät, joiden molempien suuntaan hän kumarsi. Samalla hän kuitenkin yhdisti ne oman aikansa näköiseksi petolliseksi mutta kuvankauniiksi biologiseksi vyyhdiksi Marilyn Chambersin hahmon saadessa metamorfoosimaisiakin piirteitä.

Rabid [1]
Rabid [2]

Vuonna 1977 valmistunut Rabid kertoo moottoripyöräonnettomuuteen joutuvasta Rosesta, jolle suoritettu kokeellinen plastiikkakirurgia aiheuttaa hänessä koko kansakuntaa uhkaavan mutaation. Ihmisten ja eläinten verta tästä alkaen juovasta kaunotattaresta kehittyy etäisesti ranskalaisen Jean Rollinin modernia kuvastoa (La morte vivante, 1982) muistuttava traaginen peto. Saapuessaan kotikaupunkinsa liepeille, hän kohtaa viimeisenä oman perintönsä.

Rosen synkkä tarina ennakoi Rabidin luomisteeman ajatusta jatkavaa, yhäti tehokasta The Broodia (1979). Lisää cronenbergiläisiä irvikuvia seurasi päitä räjäyttelevän Scannersin (1981) muodossa. Väliaikainen päätepiste lihan "elämälle" nähtiin, kun kriittiseksi media-analyysiksi kääntynyt ja ihmiskehon kauttaaltaan kahtia repinyt Videodrome (1983) tarjosi paskat sensuuriviranomaisten housuihin. Vuonna 1991 valmistunut Naked Lunch puolestaan saattoi kotiovelle Rabidin vihjaaman ja The Flyn (1986) täydentämän hyönteismetaforan, mitä makaabereimmin kuvin.

Rabid oli omalta osaltaan aloittamassa uuden kauhun aaltoa, mitä sittemmin täydensivät mm. George A. Romeron Dawn of the Dead (1978) ja zombiekauhun slapstickin puolelle venyttänyt The Evil Dead (1981). Huomionarvoista on kuinka suuren pesäeron 70-luvun verileikit tekivät vuosikymmenen alun sadunomaisiin, klassisiin tulkintoihin. Vuosikymmen päättyikin kauhuteemojen osalta täydelliseen anarkiaan.

Rabid [3]
Rabid [4]

Tämän päivän näkökulmasta tarkasteltuna Rabid on kestänyt ajan hammasta hyvin. Korkeintaan keskitasoiseksi yltävä näyttelijätyö saattaisi pistää silmään, ellei sitä ympäröisi ohjaajan elokuvalleen luoma arvonihilistinen, perinteisen kauhukuvaston kiertävä aura. Päähenkilöä myöten kaikki ovat Cronenbergin maailmassa olosuhteidensa uhreja ja elävät väkivaltaisessa ympäristössä pelkojensa luomassa harhassa.

Vastaavanlaiseen henkisen ja biologisen normaaliuden kieltävään näkökulmaan Cronenberg palasi jälleen 90-luvulla pohtiessaan ihmisiä hallitsevien seksuaalisten viettien keinotekoista, luonnosta irrotettua rivoutta (Crash, 1996). Seksistä tuli tuolloin jo Rabidissa nähdyn kaltaista fyysisesti rikkonaista ja mentaalisesti epärehellistä teatteria, joka pyrkii peittämään todellisen luonteensa: narsismin. Vuonna 1977 Cronenberg laittoi ihmispetonsa kulkemaan kohti kaupunkia tämän tiedostamatta oman verenhimonsa juuria, ja tartuttamaan himollaan vastaantulevat ihmiset. Hän maalaa näin antisankarittarestaan sentimentaalisen mutta julman kuvan. Kaiken ollessa pohjimmiltaan seksuaalista, mutta ihmisen omien genitaalien ulkopuolista mekaniikkaa, elokuvan alla piilevä eroottinen vire saa lopulta ambivalentin muodon.

Tietämättään Rose synnyttää jatkuvasti jotakin pahaa ja pelottavaa; teema, jota ohjaaja jatkoi The Broodin viimeisissä häkellyttävissä kohtauksissa. Kun sivuutetaan normaali biologia, kääntyy seksuaalinen penetraatio ihmisiä tuhoavaksi voimaksi. Rabidin voikin nähdä kauttaaltaan eroottisena metaforana. On kuin Rosen sielu olisi levitetty koko elokuvan pituuteen, sisältäen penetraation, hedelmöityksen ja muodonmuutoksen.

Rabid [5]
Rabid [6]

Huolimatta verrattain pienestä budjetista ja nopeasta kuvausaikataulusta Cronenbergin sai rakennettua Rabidin sisälle kaikessa rikkonaisuudessaankin yhtenäisen ja loppua kohden yhä intiimimmäksi kiertyvän kauhun miljöön. Kauttaaltaan depressiivistä lopetusta unohtamatta, elokuvan keskeisimmäksi kohtaukseksi nousee Joe Silverin näyttelemän Murrayn kotiinpaluu. Hänen askelissaan tyhjään lastenhuoneeseen tiivistyy se lahjakkuus, joilla Cronenberg vangitsee ihmisiä elokuviensa maailmaan.

Rabid on elokuvana omalla kylmällä tavallaan sisältöään suurempi. Pessimististen elokuvien kirjossa Cronenberg ei siinä vielä aivan pääse Videodromesta ja Crashistä tuttuun ihmislihan tuhoutumisen kauheuteen. Oman vuosikymmenensä sensaatioihin lukeutuneen Chambersin ja kuvaajana kunnostautuneen René Verzierin (The Little Girl Who Lives Down the Lane, 1976) kanssa hän tarjoaa kuitenkin yhden modernin kauhuelokuvan syvimmistä ja kauaskantoisimmista mielentiloista.

Versioinfo (15.12.2011):

Suositeltavin versio on ei-anamorfinen (1.82:1), mutta Cronenbergin itsensä hyväksymä Somervillen R1-julkaisu, jonka pitäisi olla lähimpänä ohjaajan haluamaa värimaailmaa ja joka sisältää hänen kommenttiraitansa. Metropolitan Filmsin anamorfinen (1.90:1) R2-versio kärsii englanninkielisen audion päälle poltetusta ranskankielisestä tekstityksestä. Brittiläistä Metrodomen R2-julkaisua kannattaa tuskin edes nuuhkaista.

****-
© Jari Mustonen, julkaistu: 15.12.2011
keskiarvo
toimitus
3.43/5.00 (7)
 JSSMJMJM*MMEMPI
  4.0 3.5 4.0 4.0 3.0 2.0 3.5
keskiarvo
lukijat i
3.75/5.00 (20)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  28 (47)
60%
Rabid (1977)  Rabid (1977)Verenimijät