Caroline Munro

Gaichû (2001) :: Harmful Insect


Gaichû #1 Gaichû #2

Genre

IMDb

Toisinaan heikompikin ohjaaja saa aikaiseksi huippuelokuvan, kun kaikki mahdollinen hänen ympärillään loksahtaa kohdalleen. Hidastempoisen indie-elokuvan rockpeikko Akihiko Shiotaa ei välttämättä tulisi haukkuneeksi huonoksi ohjaajaksi, mutta ei hänen CV:nsä ole koskaan puhunut todellisen ohjaustaituruuden puolesta. Moonlight Whispersin (1999) ja Gipsin (Love Cinema -sarja, 2001) kaltaiset provokaattorit ovat toimineet vaihtelevalla menestyksellä - paikoin jopa tahattomasti. Niin tai näin, Gaichu on vuosituhannen väkevimpiä japanilaisia elokuvia ja ennen kaikkea ohjauksellinen bravuuri.

Gaichû [1]
Gaichû [2]

Iloisesta elokuvasta ei ole kyse. Sachiko (Aoi Miyazaki) on kaikista ja kaikesta vieraantunut viaton lapsi karussa maailmassa. Isä on kadonnut omille teilleen ja vastuunkantoon kyllästynyt äiti yrittää tappaa itsensä. Kavereita on tasan yksi, kaduilla ja lehtikaupoissa ahdistelevia likaisia bisnesmiehiä tosin senkin edestä. Rantakadun jälkeenjäänyt koditon pummi on ainoa jonka käsi ei kopeloi hameen alle. Muu yhteiskunta pyrkii syömään koulupuvun kantajineen elävältä. Itsemurhakin käy mielessä.

Aihepiiri yhdistettynä Shiotan taipumukseen revitellä teemojensa kanssa lupailee katastrofia. Lopputulos on kuitenkin täsmälleen päinvastainen. Shiota ei huuda eikä alleviivaa, vaan minimalisoi dramatiikan. Musiikkia on hyvin vähän, dialogia ehkä kolmannes muihin samanpituisiin elokuviin verrattuna. Oiva vertailukohta on samoilla vesillä pullikoiva Lukas Moodyssonin Lilja 4-Ever (2002). Ruotsalaisen elokuva on voimakas, mutta tunkee sanomansa kaksin käsin alas katsojan kurkusta. Gaichu jättää saarnaamisen ja selitykset paljon vähemmälle, mutta lataa samalla kokonaisuuteen aivan toisenlaiset tehot. Ravisuttavinta ei ole se, mitä näytetään tai tapahtuu kuvan ulkopuolella, vaan se, minkä katsoja itse ymmärtää olevan edessä.

Gaichû [3]
Gaichû [4]

Ohjauksellinen taituruus käy ilmi muussakin kuin itse ydinaiheen käsittelyssä. Koulusta pinnatessaan Sachiko törmää kaduilla elävään nuoreen mieheen. Kaksikko ystävystyy sanomatta toisilleen lähestulkoon sanaakaan. Hahmon nimi ei koskaan selviä katsojalle, eikä hänen taustoistansa tai nykyisistä tavoitteistaan hiiskuta sanallakaan. Parempi näin, sillä elokuvaan lukuisia valoisia hetkiä tuova suhde muuttuu välittömästi mielenkiintoisemmaksi, kun katsojalle jää riittävästi tulkinnanvaraa. Kyse ei ole oikomisesta tai kikkailusta, vaan hyvästä elokuvanteosta, jossa aivan koko käsikirjoitusta ei ole naputeltu ruudulle katsojan silmiä turruttamaan. Loistavat näyttelijät pitävät huolen, että hahmoista löytyy niin paljon syvyyttä, kuin katsoja vain itse on valmis kaivamaan esille.

Kirjaimellisesti hiljainen yleisilme - kuinka muutenkaan yksinäisyydestä ja vieraantuneisuudesta tekisi laadukkaan elokuvan - mahdollistaa vastakohtien poikkeuksellisen painoarvon. Sen keskellä Number Girl -yhtyeen raskas "I Don't Know" -kappale iskee kuin tuhat volttia. Muutaman kerran Shiota astuu kuitenkin harhaan ja intoutuu kasvattamaan rankistelukerrointa itsetarkoituksellisesti. Puolivälissä äidin uusi poikaystävä lastaa kamelin selkään niitä kuuluisia viimeisiä oljenkorsia. Asiaa ei auta sekään, että Yu Aoi (Japanin tämän hetken paras naisnäyttelijä ensimmäisessä elokuvaroolissaan) käy tarpeettomasti selittämässä kohtauksen merkityksen katsojalle. Tipahtaminen Moodysson-landiaan on lähellä, mutta jää onneksi kestää painolastin.

Gaichû [5]
Gaichû [6]

Lopullinen ja ehkäpä suurin kiitos menee kuitenkin pääosan 15-vuotiaalle, mutta ikäistään nuoremmalta näyttävälle Aoi Miyazakille. Nuorella iällä vaikeisiin rooleihin erikoistunut Miyazaki (jonka edellinen rooli oli bussikaappauksesta ja verilöylystä selvinnyt pikkutyttö Shinji Ayoman 208-minuutisessa mestariteoksessa Eureka, 2000) on suvereenin loistava. Hän näyttelee silmillään ja pienillä eleillä, ei dialogia tai suuria tunteita käsikirjoituksesta referoimalla. Miyazakin kaltaiset näyttelijät ovat syy, miksi Japanissa tehdään huippuluokan elokuvia lapsista, siinä missä Hollywoodissa tehdään Home Alone kolmosia.

Sachikon tragedia on lopulta nimenomaan yksilön tarina. Japanin viehtymys keskenkasvuisten seksualisoimiseen muodostaa merkittävän osan hänen maailmaansa, mutta kovin kattavaksi yhteiskunnalliseksi kommentaariksi Gaichusta ei ole. Sellaiseksi sitä ei liene tarkoitettukaan. Jos kulissit näkee itseisarvona, muuttuu elokuvan alleviivaamattomuus yksipuoliseksi mustamaalaamiseksi. Gaichun Japani on olemassa, mutta läheskään kaikki eivät sitä kohtaa. Yhteiskunnan synkimpään nurkkaukseen vajoava Sachiko kuuluu epäonnekkaiden surulliseen joukkoon.

Gaichû [7]
Gaichû [8]

Kokonaisuus on järisyttävä ja dramaturgiselta kaareltaankin loistavasti rakennettu kuvaus yksilön vieraantumisesta. Kun vastaavia aiheita käsittelevien länsimaalaisten elokuvien päähenkilöt tappelevat vastaan kynsin ja hampain, tuntuu nuori Sachiko jo lähtökohtaisesti kohtaloonsa alistuneelta. Viimeinen varoitus on kuitenkin kohdallaan: Gaichun lopetus on jäätävin mitä mieleen tulee, ja masentaa mielen kahdeksi viikoksi.

Versioinfo (10.1.2012):

Kohtalainen, mutta turhalla edge enhancementilla varustettu Japani-dvd on valitettavasti loppuunmyyty. Käytetyn levyn kalastajille löytyy netistä tekstitystiedosto. Lisämateriaaleina dvd:llä on puolen tunnin making of, haastatteluja, musiikkivideoita sekä Aoi Miyazaki -kuvagalleria Venetsian elokuvajuhlilta.

****½
© Mikko Koivisto, julkaistu: 10.1.2012
keskiarvo
toimitus
4.00/5.00 (3)
 JSJMMK*
  3.5 4.0 4.5
keskiarvo
lukijat i
4.50/5.00 (2)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  5 (5)
100%
Gaichû (2001)  Gaichû (2001)Harmful Insect