Caroline Munro

White Bim Black Ear (1977)

Bim - mustakorva

aka Belyy Bim - Chyornoe ukho; Bim bianco dall'orecchio nero; Weißer Bim, schwarzes Ohr

White Bim Black Ear #1 White Bim Black Ear #2
IMDb

Mustien koiranpentujen joukosta erottuu albiino, joka isännän mielestä tulisi hukuttaa sen sileän tien. Lopettamistaan odottavan Bimin onni ja onnettomuus on sydämellinen Ivan, joka ottaa sen huostaansa. Bim on hieman kömpelö, mutta sympaattinen, ja Ivan itse potee yksinäisyyttä. He tekevät rauhallisia retkiä luonnon keskelle, sattuu satunnaisia kommelluksia, ja hiljalleen heidän välilleen muodostuu vahva side. Sitten eräänä päivänä Ivan joutuu sairaalaan - yksin jääneen koiran ikävä alkaa kasvaa.

White Bim Black Ear [1]
White Bim Black Ear [2]

Toisin kuin Lassien kotiinpaluun, ei Bimin maailma verso hyvistä teoista tai odotuksesta. Karu, vuosikymmentensä aikana monet kyyneleet vuodattanut elokuva kertoo toisenlaisesta rehellisemmästä maailmasta, joka on luonteeltaan välinpitämätön - kukaan ei odota. Bim kohtaa yhteiskunnan täysin yksin. Ohjaaja Stanislav Rostotsky peilaa näin oman yhteiskuntajärjestelmänsä arvottomuutta, mutta laajentaa sanomaansa hiljalleen. Käyttämällä ihmisen parasta ystävää tehokkaana itsetarkoituksellisena välineenä, rakentaa venäläis-auteur uskottavan tarinan liiankin inhimillisestä todellisuudesta.

Bimin päättymätön matka turvallisen kodin ulkopuolelle alkoi jo vuonna 1971 Gavriil Troyepolskyn samannimisessä romaanissa, mutta virallinen karvanaama syntyi vasta elokuvaversiossa, josta tuli myös kuvauksellinen (Vyacheslav Shumskynin) taidonnäyte. Syksyn kirjavan kuihtumisen ja yön värit luovat rikkaan tunnemaailman hylätyn koiran ympärille. Tarina Bimistä syöpyi lopulta kansakuntansa mieliin aina siinä määrin, että nelijalkaiselle pystytettiin patsas joen halkomaan Voronezhin kaupunkiin.

White Bim Black Ear [3]
White Bim Black Ear [4]

Elokuvan sielukkuus ei ole sattumaa. Aikoinaan toisessa maailmansodassa haavoittunut Rostotsky luovii elämänarvostusta kuvaavassa teoksessaan tuskallisen tehokkaasti empatian ja sille vieraan pahuuden veitsenterällä. Maailma voi olla samaan aikaan täynnä toivoa ja silti kylmyyden kaitsema. Koiran tehtäväksi jää ottaa maailma vastaan sellaisena kuin se on, ilman keinoja vaikuttaa sen sisältöön. Bim kohtaa ihmiset aitoina. Ihmiset puolestaan paljastavat todellisen luontonsa heille vieraan koiran ainutlaatuinen ja luottavainen elämä käsissään.

Vaikka ohjaaja pohtii ensisijaisesti sosialistisen yhteiskunnan rakenteita, voi elokuvan teemat helposti sovittaa mihin tahansa järjestelmään. Hyvyyttä ja pahuutta löytyy tasaisesti yhteiskunnan kaikista luokista - suurimman synnin ollessa mukautuminen. Kenties eläinelokuvien aiheuttamat kyynelvirrat eivät johdukaan tuntemastamme empatiasta, vaan voimattomuudestamme muovaamamme maailman edessä. Onhan juuri ihminen luonnon luomuksista julmin ja arvaamattomin.

White Bim Black Ear [5]
White Bim Black Ear [6]

Bimin tarina ei sinällään luo mitään uutta, mutta kaivautuu pessimismiä huokuvan sanomansa kanssa todella syvälle rakenteisiin. Hiljalleen ohjaaja irrottaa ihmiset heitä kaitsevasta sosiaalisesta järjestelmästä yksilöiksi, eikä vääryys ole sidottavissa enää kollektiiviseen maailmaan, vaan jokaisen omiin valintoihin. Valitettavan usein Bimin kohtaloon vaikuttavia valintoja ohjaa ennakkoluulo, tai jopa irrationaalinen pelko. Koiran silmin katsottuna on mahdotonta ymmärtää, mistä sen kohtaama väkivalta syntyy.

Bim - mustakorva näyttää toki myös maailman hyvän puolen. Tähän liittyy kuitenkin elokuvan synkin sanoma, sillä hyvyyden ollessa elämää ruokkivia satunnaisia tekoja, voi yksikin paha teko viedä kaiken pois.

Nuoren Elisabeth Taylorin tähdittämä Lassie palaa kotiin (Lassie Come Home, 1943, Fred M. Wilcox) avasi aikoinaan uria eläinten tähdittämille elokuville. Teoksesta muodostui yksi aikakautemme kulttuuri-ikoneista. Vähemmälle huomiolle jäänyt venäläinen vastine teki saman itäisessä Euroopassa. Yhteistä elokuville oli niiden laaja noteeraaminen. Filmatisoinnistaan Taistelu tulesta (La guerre du feu, 1981) tunnetun Jean-Jacques Annaudin Karhu (L'ours, 1988) toimikoon eläinelokuvien kolmantena esimerkkinä.

White Bim Black Ear [7]
White Bim Black Ear [8]

Jokaiselle elokuvaesseistille oleellinen kysymys lienee, miksi vasta eläimet osuvat käpälillään syvimpiin tuntoihimme. Annaudin Karhun viimeinen kohtaus paljastaa suoraviivaisella tunteisiin vetoavalla mahtipontisuudellaan kykymme intonaatioiden kautta kokea eläinten ilmentämää iloa ja pelkoa, olkoonkin että Annaudin eläinten äänet ovat sangen keinotekoisia. Rostotsky ei Bimillään käy päälle aivan yhtä itsetarkoituksellisesti, mutta yhtä kaikki Annaudin tavoin luottaa luonnon sisuksiin kätkettyyn empatiaan; ajatukseen huolenpidosta.

Uskollinen Lassie, tai vaikkapa Jack Londonin väkivaltaisessa maailmassa seikkaileva Susikoira (mm. Lucio Fulcin filmatisoima nimellä Zanna Bianca, 1971) ilmentävät käsitystämme viattomuudesta. Kuitenkin juuri viattomuus synnyttää teoista kylmimmät. Eläinten lailla myös ihmiset ovat syyttömiä tekoihinsa. Yksinäinen Bim löytääkin itsensä sosiaalisesta järjestelmästä, jossa jokainen toimii parhaan kykynsä mukaan. Maailma joka perustuu luonnonmukaiseen itsekkyyteen on vain tavattoman julma.

On selvää, että Bim tavoitti jotakin olennaista elämästä. Aikoinaan elokuva huomioitiin mm. parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-ehdokkuudella ja se poiki (nyt jo edesmenneille) tekijöilleen monia tunnustuksia.

Versioinfo (16.4.2012):

RusCiCo on julkaissut elokuvan englanninkielisellä tekstityksellä ei-anamorfisena laajakuvaversiona kahdelle dvd:lle jaettuna. Finnkinon kotimainen tupla-dvd on teknisesti vastaava, mutta sisältää myös suomitekstit. Julkaisujen kuvanlaatu jättää roskaisuudessaan, haaleudessaan ja epätarkkuudessaan toivomisen varaa.

****½
© Jari Mustonen, julkaistu: 16.4.2012
keskiarvo
toimitus
4.00/5.00 (3)
 JSJMPI
  4.0 4.5 3.5
keskiarvo
lukijat i
4.63/5.00 (4)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  7 (8)
88%
White Bim Black Ear (1977)  White Bim Black Ear (1977)Bim - mustakorva  

kommentit

odota...
Ulla kommentoi (21.5.2014 09:55:21)
user avatar Kaikkien aikojen paras elokuva, paras ja surullisin.
vastaa »
Neon Maniac kommentoi (21.5.2014 17:22:33)
user avatar Kuinka noin upean tuntuinen teos on kyennyt kiertämään eläinrakkaan ihmisen näinkin kaukaa? Hävettää ja helvetisti! Vahinko tullaan paikkaamaan, eikä jää puheeksi.

"Jokaiselle elokuvaesseistille oleellinen kysymys lienee, miksi vasta eläimet osuvat käpälillään syvimpiin tuntoihimme." Tässä kiteytyy kenties juuri se oleellisin, jonka johdosta varsinkin emotionaalisesti herkimmät, ja samalla kenties potentiaalisin katsojakunta jättää tietoisesti eläinpainotteiset filmaukset kokematta.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa