"To create, one must first destroy."

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Paremmin voisi sanoa, että alussa outo humanoidi uhrasi itsensä luoden maa-planeetan geenipohjan, muiden kaltaistensa poistuessa avaruusaluksella kohti seuraavaa sopivaa avaruuden lohkaretta. Näin alkoi maapallon luomistarina, jos uskotaan Alien-saagan jo vuonna 1979 aloittaneen ohjaajavirtuoosi Ridley Scottin scifispektaakkelia Prometheus.

Prometheus on yksi vuoden 2012 odotetuimpia elokuvia ja sen sisältö onnistuttiin pitämään tuotannon aikana visusti salassa hypen noustessa tasaisesti ympäri maailmaa. Alun perin siitä piti tulla Alienin esiosa ja tarinasta vastasi Jon Spaihts (The Darkest Hour, 2011). Tuotannon edetessä ajatuksesta kuitenkin luovuttiin ja Damon Lindelof palkattiin kirjoittamaan käsikirjoitus osittain uusiksi. Lindelofin historia muun muassa Lost-sarjan käsikirjoittajana on valitettavan räikeästi nähtävissä myös Prometheuksessa, joka leikittelee sarjasta tutuilla teemoilla pääsemättä oikeastaan mihinkään lopputulokseen. Käsikirjoitus synnyttää matkan aikana enemmän juoniaukkoja kuin ehtii niitä paikkaamaan. Lopullinen elokuva sijoittuu samaan maailmaan Alien-saagan aiempien elokuvien kanssa olematta kuitenkaan varsinainen jatko- tai esiosa.

Mistä tulemme ja mihin olemme menossa? Mitä olemme valmiita tekemään päästäksemme sinne? Uusien maailmojen ja elämän luominen, kuolemattomuuden tavoittelu sekä vastuun kantaminen teoista toimivat tarinan pohjana. Marc Streitenfeldin mahtipontisen scoren tahdissa näiden kysymysten pohtiminen nousee ajoittain melkein runollisiin mittasuhteisiin. Prometheuksen kantava idea on peräisin sveitsiläiskirjailija Erich von Dänikenin Vieraita avaruudesta (1968) -teoksen evoluutioteorioista.

Prometheus sijoittuu vuoteen 2094. Eri puolilta maata on löytynyt ikivanhoja tähtikarttoja, jotka osoittavat reittiä tuntemattomaan aurinkokuntaan. Weyland-yhtiön rahoittama Prometheus-tutkimusalus lähetetään matkaan etsimään ihmiskunnan alkuperää ja luojaa. Tämän suurempi juonen purkaminen on turhaa, koska elokuva etenee suurelta osin mysteerirakenteensa kautta.

Täysin 3D-tekniikalla kuvatun Prometheuksen yli 120 miljoonan dollarin budjetti näkyy upeissa lavasteissa ja todella huolellisesti toteutetuissa efekteissä. Cgi-kuorrutteisiin on panostettu sen verran paljon, ettei niiden olemassaolo häiritse. Useimmat isolla rahalla tehdyt 3D-spektaakkelit, kuten esimerkiksi Conan the Barbarian (2011) ja erityisesti ällistyttävän surkea John Carter (2012), jäävät Prometheuksen varjoon. Myös palkkabudjetti on ollut suuri ja siitä on riittänyt jämät myös täysin järjettömässä roolissa myhäilevälle Guy Pearcelle. Pearce on maskeerattu vanhaksi Peter Weylandiksi sen sijaan, että rooliin olisi palkattu joku oikeasti iäkkäämpi näyttelijä.

Prometheuksen miehistöön kuuluvat muun muassa kylmäkiskoinen ja sliipattu komentaja Meredith Vickers (Charlize Theron), aluksen kapteeni Janek (Idris Elba) ja arkeologi Charlie Holloway (Logan Marshall-Green). Elokuvan varsinaisessa pääosassa koko ryhmän eettistä ja uskonnollista puolta edustaa Elisabeth Shaw, jonka roolissa luonnenäyttelijä Noomi Rapace osoittaa kykynsä. Sigourney Weaverin näyttelemä Ellen Ripley oli Alien-elokuvissa henkisesti vahva taistelija ja häneen verrattuna Shaw on epävarmempi ja naisellisempi hahmo, joka pystyy kuitenkin reagoimaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Vaikka suurin osa näyttelijöistä tekee hyvää työtä, heidän hahmoistaan puuttuu kaivattua syvyyttä. Poikkeuksena voidaan mainita Michael Fassbender, joka tekee todella vahvan suorituksen oman agendansa omaavana David-androidina.

Aluksen miehistön toiminta on pahimmillaan epäuskottavan epäammattimaista. Ratkaisujensa tähden osa heistä päätyykin odotetusti avaruusmörköjen murkinaksi. H.R. Gigerin luomia, aiemmista Alieneista tuttuja facehuggereita ja muita öttiäisiä elokuvassa ei nähdä oikeastaan lainkaan, vaan tilalla on The Thingin (2011) mieleen tuovia lonkerohirviöitä ja verenkierto-ongelmaisen näköisiä humanoideja.

Alkuperäiseen Alieniin verrattuna Prometheus on suureellisempi, mutta ei lähellekään yhtä koukuttava tarinansa tai tunnelmansa puolesta. Rahtialus Nostromon miehistö joutui asumaan ja elämään ahtaissa olosuhteissa. Tuolloin jo pelkkä elokuvassa käytetty valaistus onnistui tuomaan esiin stressiin liittyvän kireyden ja kasvavan pelon. Poissa on klaustrofobinen avaruuskauhu ja tilalla kiiltäväpintaisen siloteltua, kliinistä seikkailuviihdettä muun muassa lentelevien robottihärveleiden sekä ihonmyötäisten avaruuspukujen saattelemana.

Prometheuksesta puuttuu kauhuelokuvalta vaadittava pelonsekainen ilmapiiri ja tekijät ovatkin panostaneet enemmän käsikirjoituksen sujuvuuteen ja katsojien viihtyvyyteen. Tässä on onnistuttu hyvin, sillä minkäänlaista tyhjäkäyntiä ei synny koko elokuvan yli kaksituntisen keston aikana.

Prometheus sijoittuu Elitistin kaikki parhaat -listan sijalle #3570

Hoo Äs kommentoi (2.6.2012 16:25:52)

Päällimmäisenä jäi leffasta mieleen, että se oli ensimmäinen näkemäni 3D-elokuva, jonka 3D oli virheetöntä. Missään kohtaa ei ollut "pahvisia" 2D-pintoja, jotka olisi aseteltu eri etäisyydelle katsojasta tai liian "lähellä" katsojaa nopeasti liikkuvia esineitä, jotka pätkisivät perkeleesti.

Muutenkin kohtuuviihdyttävä leffa, ilman sen kummempia syvällisyyksiä.

vastaa »

Kalle Karinen kommentoi (4.6.2012 18:36:47)

Guy Pearce näyttelemässä tökerösti vanhaa gubbea selittyy varmaankin noilla varsinaisen elokuvan ulkopuolisilla syillä, eli esim. siinä TED talk -mainosviraalissahan nähdään nuori Weyland (Pearce) pitämässä puhetta. Voihan olla tulossa jotain muutakin, esim. lopputekstien lopussa oli joku "mystinen" päivämäärä, 10.11.2012.

vastaa »

Red Right Hand kommentoi (4.6.2012 21:42:35)

"Käsikirjoitus synnyttää matkan aikana enemmän juoniaukkoja kuin ehtii niitä paikkaamaan."

mutta:

"tekijät ovatkin panostaneet enemmän käsikirjoituksen sujuvuuteen"

Vaadin selvennystä!

vastaa »

Sakari Määttä kommentoi (4.6.2012 23:40:06)

lainaus:
"Käsikirjoitus synnyttää matkan aikana enemmän juoniaukkoja kuin ehtii niitä paikkaamaan."

mutta:

"tekijät ovatkin panostaneet enemmän käsikirjoituksen sujuvuuteen"

Vaadin selvennystä!

Spoilaamatta tätä on paha lähteä selventämään, mutta lyhyesti: jos käsikirjoitusta alkaa tutkia vähänkään tarkemmin, niin sieltä löytyy aivan järjettömiä pöljyyksiä ja aukkoja. Siitä huolimatta (tai jos onnistuu olemaan ajattelematta tapahtumia liian tarkkaan) meno on sujuvaa ja viihdyttävää. Eli aivot pois päältä vaan ja elokuviin!

vastaa »

Jarkko Lehtola kommentoi (5.6.2012 09:42:01)

Kyllä tämä on enemmän kuin "aivot narikkaan" elokuva. Se on fiilistelyä hienoilla maisemilla, viimeisteltyä teknoestetiikkaa ja kosmista mysteeriä (jota olisi voinut jättää avoimemmaksi). En tiedä miksi käsikirjoitusta pitäisi käydä jollain logiikkasuotimella läpi tai miksi se olisi jotenkin olennaista juuri tässä elokuvassa. Pääasia että elokuvan sisäinen maailma pelaa.

vastaa »

Bernard Marx kommentoi (15.6.2012 23:24:16)

Koko elokuva oli pelkkää tyhjäkäyntiä.
Pätkä ansaitsee korkeintaan kaksi tähteä, ja nekin tulevat pelkästään effekteistä.
JONKIN VERRAN SPOILEREITA:
Käsikirjoitus oli täysin tuubasta: hahmot olivat luonteettomia pahviukkoja, jotka toimivat ihan miten sattuu. Miksi olla ottamatta aseita mukaan? Miksi kapteeni ja Shaw olivat yhtäkkiä ystäviä? Miksi biologi pelkäsi ruumista, mutta halusi halata käärmettä?
Tuntui siltä, kuin elokuva olisi ajettu tuotantoon ja sieltä jälktuotantoon, ennen käsikirjoituksen valmistumista. "Tarinassa" oli runsaasti mielenkiintoisia, Alienista tuttuja teemoja, mutta niihin vain viitattiin tyylillä, joka on tuttu esim. sellaisesta klassikosta kuin Mitäs me spartalaiset. Tässä on raiskausta, oidipaalista ahdistusta sekä naiseuden pelkoa, mutta ei siitä sitten enempää.
Örkkien teollinen alkuperä (joka muuten paljastui todella tökerösti dialogissa, kuten moni muukin asia leffassa) on Alienin yhtä teemaa vastaan. Alienin mukaan teknologia ei pelasta ihmistä luonnolta. Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi, eikä mikään avaruuspuku estä avaruuspistiäistä laskemasta avaruusmuniaan avaruuskeuhkoihisi. Prometheuksen mukaan avaruuspistiäiset ovatkin avaruusjoukkotuhoaseita. Tai siis joukkotuhoaseita, jotka tuhoavat yhden yksilön kerrallaan. Eli yksilöntuhoaseita. Siis aseita. Aha.
Noomi Rapace oli surkea roolissaan. Se oli kivuliasta ylinäyttelemistä, kuin Maria Sidiä olisi joutunut katsomaan. Elba, Fassbender ja Theron olivat melko loistavia. Oliko muuten Vickers androidi? Miten hän pystyi hakkaamaan Davidin? Miksi Vickers suostui seksiin sen jälkeen, että kapteeni oli kysynyt oliko hän robotti? Miksei hän juoksut lopussa sivuun? Kaikki pohtiminen androidin sielunelämästä ja koko sen sivujuonen oidipaalisuus oli muutenkin enemmän Blade Runneristä. En tiedä, ehkä tuo sotkuinen isäsuhde on joku Scottin leffojen yhdistävä teema. Gladiaattorissakin koko tarina lähti käyntiin isänmurhan jälkeen.
Jos tästä pitää sanoa jotain hyvää, niin ainakin markkinointi oli onnistunutta.
Se onnistui leffaa paremmin.
Ehkä se pilasi leffan.

vastaa »

Jklak kommentoi (6.7.2012 11:41:16)

Kävin katsomassa Prometheuksen 2D:nä. Kummastelen leffan saamaa nuivaa arvostelua. Minusta se oli hieno. Gigerin taide hienosti esillä ja elokuva muutenkin komea. Ja looginenkin (minusta) se oli ihan sellaisenaan tai alien saagan esiosana. Fassbender ja Rapace olivat hyviä. Ehkä sitten tulevassa DVD-ohjaajan versiossa on enemmän muiden roolihahmojen kehittelyä. Ne lienee elokuvaversiosta veks. Rapace on muuten aikas haluttavan oloinen nainen. Sääli että tohtori Shawn rooli on SciFiä - ei tuollaisia naisia oikeasti ole olemassa... Se että sivuhahmot jäivät ohueiksi laskee arvosanaa 4,5 pisteeseen. Näkemäni 2D oli hieno mutta menen katsomaa ko flikan vielä 3D:näkin...

vastaa »

ile kommentoi (4.11.2012 20:15:12)

Kyllä elokuvan hahmot olivat idootteja, joiden teoissa ei ollut mitään logikkaa. Pidin kyllä elokuvasta sen visuaalisuuden ja toiminnan takia, mutta ei silti voi oikein ymmärtää hahmojen ratkaisuja.

vastaa »

Jari Mustonen kommentoi (17.1.2013 22:16:57)

Olihan tämä hieno prologi. Ehkä kaiken dissauksen jälkeen allekirjoittaneen odotukset olivat vihdoin tarpeeksi alhaalla. Henkilöiden motiiveja ja tekojen irrationaalisuutta nyt voidaan aina miettiä, mutta mielestäni tämä toimi siinä missä vanha Alien-meininkikin. Scifin kohdalla muutenkin liika järkeistäminen on aina ongelmallista. Joku pelkää ruumista, mutta ihastuu löytäessään ulkoavaruuden, koskaan aiemmin näkemättömän organismin. Onko siinä muka oikeasti jotain ihmeellistä? Eroaako kohtaaminen jotenkin ratkaisevasti Kanen kohtalosta? Ylipäätään suurin osa tämän kohdalla esitetyistä kysymyksistä voidaan esittää ensimmäisen Alienin yhteydessä.

Odotin myös, että elokuva olisi ollut jonkinlaista sekamelskaa, mutta kaikki tapahtumat suhteutuivat vanhoihin elokuviin yllättävänkin loogisesti. Kuitenkin sen verran jäi vielä auki, että tämän ja pääsaagan väliin mahtuu vähintään yksi jatko-osa.

vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa