Caroline Munro

Ninifuni (2011)


Ninifuni #1 Ninifuni #2
IMDb

Japanin suosituimpiin kuuluva tyttöbändi Momoiro Clover jatkaa hämmentävää elokuvauraansa - tällä kertaa minimalistisessa art house -elokuvassa!

Keskenkasvuisista idoleista koottu Momoiro Clover nähtiin ensimmäistä kertaa valkokankailla kauhuhupailu Shiromessa (2010). Tytöt eivät tuolloin olleet edes tietoisia elokuvaroolistaan, sillä ohjaaja Koji Shiraishi efektitiimeineen uskotteli heille kyseen olevan dokumentista. Ninifuni on toista maata. Lyhäreillään sekä muutaman vuoden takaisella The Yellow Kidillä (2009) festivaalihuomiota kerännyt Tetsuya Mariko on vähäeleisen independent-elokuvan nousevia tähtiä.

Ninifuni [1]
Ninifuni [2]

Pelkästään Momoiro Cloverin johdosta teatteriin saapuneet katsojat tulevat olemaan kovan palan edessä. 42-minuuttinen ja vahvasti metaforinen Ninifuni lainaa teinitytöt arsenaaliinsa vasta loppuhuipennuksessa. Pitkillä otoksilla kuvattu ja ensimmäisen puoliskonsa osalta täysin dialogiton elokuva kuvaa murtovarkaan (Masaru Miyazaki) itsetuhoista masennusta. Tyhjyys ja päämäärätön harhailu nousevat keskiöön, eikä rikollisen hännillä roikkuvaa poliisia näy missään - kuten ei juuri ketään muutakaan.

Ohjaaja Mariko ei jakele helppoja tarttumapintoja. Jää katsojan oman valppauden varaan saada murtomiehen sielunmaisemasta kiinni ennen kuvioita selventävää kliimaksia. Ohjaajan uhkapeli on ehkä liiankin rohkeaa, sillä audiovisuaalisen tunnelmoinnin jäädessä hieman vaatimattomaksi ovat panokset yhden kortin varassa. Oikotie oivallukseen on tuntea elokuvaa inspiroinut tosielämän tragedia, mutta siihen Mariko ei viittaa etukäteen. Elokuva käynnistyy suoraan lennosta, ilman siirtymää pehmentäviä johdantoja tai edes studiologoja.

Ninifuni [3]
Ninifuni [4]

Hiljaisen ja hidastempoisen, mutta jo tästä syystä mielenkiintoa ruokkivan alkupuoliskon jälkeen Ninifuni vaihtaa kontrastivaihteen silmään. Rantakaislikkoon pakoautonsa parkkeerannut murtovaras ja uutta Ikuze! -musiikkivideotaan kuvaamaan saapunut Momoiro Clover -filmiryhmä päätyvät samalle rannalle. Heinikossa lojuva kadotuksen pesä saa eteensä nuorta energiaa pulppuavan bisneskoneiston. Hienovaraisuus lentää romukoppaan vastakkainasettelun liki huutaessa vanhaa Takashi Miikeä.

Taide-elokuvan ja populaarikulttuurin yhteentörmäys iskee kokonaisuuteen nuoren ohjaajan hakeman särön. Kokonaisuus on kuitenkin selvästi taiteen puolelle kallellaan - tyttöjen tanssiesityskin nähdään raakaversiona kuvausryhmän filmauskaluston läpi. Vasta lopputeksteissä Mariko antaa popin viedä mukanaan ääniraidan selkiytyessä. Lopputuloksena on hieman karkeaa, mutta mielenkiintoista uutta japanilaista independent-elokuvaa.

Versioinfo (15.8.2012):

Ninifuni sai ensi-iltansa vuonna 2011 osana kolmen lyhytelokuvan Movie Pao -kokoelmaa. Omaksi teoksekseen irrotettu Ninifuni - Full Volume Version julkaistiin vuonna 2012 Japanissa, ja on sittemmin kiertänyt maailman festivaaleja Locarnoa ja Rotterdamia myöten. Full Volume Version ei vaikuttaisi eroavan lyhytelokuvakokoelmassa julkaistusta versiosta ainakaan pituutensa osalta.

***--
© Mikko Koivisto, julkaistu: 15.8.2012
keskiarvo
toimitus
3.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!