Caroline Munro

Idol Bomb (2011)

aka Idoru bakudan

Idol Bomb #1 Idol Bomb #2

Genre

Idol Bomb on eksploitaatio-ohjaaja Yasushi Koshizakan näkemys siitä, mitä olisi tapahtunut jos Die Hard 3:n John McClane olisi ollut mutruhuuli idoli, ja pommi olisi junan sijasta kiinnitetty McClane ryntäille.

Suoraan videolevitykseen tehty halpistuotanto Idol Bomb ei haaskaa aikaa joutavuuksiin. Nimihenkilö Eri (Kana Anzai) herää yksi kaunis päivä räjähdysaltis pommirykelmä niskassaan. Sitä, kuinka ihmeessä tähän päädyttiin, ei vaivauduta näyttämään. Lähtökohta on kuitenkin herkullinen ja tyylilajiksi valittu pseudodokumentti tukee kovaäänistä satiiria osuvasti.

Idol Bomb [1]
Idol Bomb [2]

Aloitus on täyttä rautaa. Pommi-Eri on tilanteensa kanssa jo sinut - ja mikäs siinä, räjähdeidoleita kun ei ole ennen nähty. Japanissa idolius ei ole saavutettu kunnia-asema, vaan ammatti, johon ryhdytään siinä missä hitsaajaksi tai putkimieheksi. Keskimääräinen idoli on pelkkä viihdyttäjä - suosiolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Näyttelijästä tai laulajasta sekunda-idolin erottaa se, ettei hän myy taidettaan vaan itseään. Silloin kun se ei riitä, on pommin kaltainen neronleimaus tervetullut.

Persoonattomia random-idoleita, jotka onnistuvat bikinivideoillaan keräämän muutaman fanin ja sitten vaipuvat unohduksiin, löytyy Japanista enemmän kuin kukaan jaksaa laskea. Hiroko Yakushimarun (Sailor Suit and Machine Gun, 1981) tai Yoko Minaminon (Sukeban Deka II, 1985) kaltaiset lahjakkuudet ovat poikkeustapauksia. Idol Bombin päähenkilö ei sellainen ole. Erin läpimurto on pommi, jonka siivittämässä mediasuosiossa hymy säilyy vaikka hengenvaarassa. Skenaario voisi likipitäen olla totta.

Idol Bomb [3]
Idol Bomb [4]

Erin roolia antaumuksella esittävä Kana Anzai on 15-kesäinen tähtikokelas, josta harva on koskaan kuullut. Uimapukuvideota hän on tehtaillut jo useita, eikä nuoresta iästään huolimatta ole nuorimpia yrittäjiä alallaan. Lain ja moraalin rajoja venyttävä teollisuudenhaara leipoo toisinaan ala-asteikäisistä tytöistä palvottuja bikinitähtiä (esim. Saaya Irie, joka sittemmin on edennyt urallaan mainstream-näyttelijäksi), joskin menestyksen jatkuminen aikuisiällä on harvinaista. Japanin tämänhetkisen lainsäädännön varjossa Anzain ja pikkusiskojen varhaistuotokset saavat rauhassa elää omaa elämäänsä Tokion videoliikkeiden takahyllyillä.

Kunniallisemman idoliviihteen harrastajia hiljaiseksi vetävällä Junior Idol -ilmiöllä ei kuitenkaan ole paljoa tekemistä Idol Bombin kanssa. Pommisatiirissa Anzai on laitettu hyvään käyttöön ja seksuaalinen sisältö on karsittu liki nollaan. Nuoresta tähdestä on saatu paitsi mainio karikatyyri, myös koko elokuvaa pystyssä pitävä energiapommi. Tuloksena on omituinen yhdistelmä harmitonta idoliviihdettä, roskaista satiiria sekä yllättävän mukaansatempaavaa näyttelijätyöskentelyä Erin varjellessa uraansa ja henkeään.

Idol Bomb [5]
Idol Bomb [6]

Varsin terävää piruilua harrastava elokuva iskee toiminnallisemman vaihteen silmään psykopaatifanin ilmaantuessa puhelinlinjan päähän. Pysyäkseen yhtenä kappaleena Erin on Die Hard -hengessä suoriuduttava annetuista tehtävistä määräajassa. Lista sisältää mm. kameralle laulamista, nöyryyttävän vessakuvan ottamisen sekä ympäri Tokiota säntäilemistä. Koko homman tehoja syö kuitenkin prologin puute - ilmeisesti juttu on siinä määrin harrastajille suunnattu, ettei idolin pommittomia rutiineja ole nähty tarpeelliseksi näyttää lainkaan. Myös loppuun olisi kaivattu käsikirjoittajan tai leikkaajan valppautta: juoksulenkki Akihabaran kaduilla uhkaa venähtää loputtomaksi. Siitä huolimatta elokuva kantaa 105 minuutin kestonsa ilman suurempia ongelmia.

Idolikulttuurin ja Akihabara-outouksien summittainen tuntemus on edellytys Idol Bombin katsomiselle. Vaikka satiiri ei olekaan millään tapaa hienostunutta, ei se juuri aukene, jos ala ei ole lainkaan tuttu. Muutoin käteen jää vain kaksi tuntia pommin kanssa poseerausta ja kaupungilla säntäilyä. Tekniset krediitit ovat vaatimattomia eikä elokuvassa ole edes idolituotteisiin oleellisesti kuuluvaa teemalaulua. Tilalla soi sävellettyjä teemoja, joista muutama toimii. Käsivaralta vedetty karkea digivideokuvaus sentään sopii kontekstiin.

Idol Bomb [7]
Idol Bomb [8]

Jos juttuun pääsee sisälle, on kyseessä parhaimmillaan kihelmöivä, joskin luupäinen eksploitaatiosatiiri. Puolet elokuvasta on selvästikin kuvattu poliisin huomiota vältellen ja pinkoen kohteesta toiseen sitä mukaa, kun viranomaiset saavat vihiä ilman kuvauslupia rellestävästä filmausryhmästä. Oma tunnelmansa siinäkin. Kohdeyleisö löytänee elokuvan; ja heidän ohella muutama DVD-kansitaiteen jekuttamaksi tullut sivullinen uhri. Idol Bombin sisällöllä ei ole mitään tekemistä paperille upeasti piirretyn tuhoutuvan Tokion kanssa. Sellaiseen eivät tekijöiden rahat olisi riittäneet - ei, vaikka apuun olisi haettu Japanin huonoimmat CGI-artistit. Onneksi heihin ei ollut varaa.

Versioinfo (2.1.2013):

Japani-dvd on tekstittämätön ja lisämateriaaleiltaan köyhä. Muutaman minuutin kestävän Anzai-juttutuokion ohella mukaan on saatu Idol Bombin loistava traileri, jota kelpaa katsella sen ollessa jopa elokuvaa parempi.

***--
© Mikko Koivisto, julkaistu: 2.1.2013
keskiarvo
toimitus
3.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!