Caroline Munro

Faust (2011)

aka Fausto

Faust #1 Faust #2
IMDb

Andrei Tarkovskin manttelinperijäksi tuhannesti ehdotettu venäläinen Aleksandr Sokurov, on puhtaan bravuuristi visualisti, kenties enemmän kuin kukaan toinen ohjaaja tällä hetkellä. Hänen tuore, vuonna 2011 Venetsiassa Kultaisen Leijonan voittanut elokuvansa Faust on aivojasulattavan houreinen näyte tästä lähestymistavasta.

Faust [1]
Faust [2]

Sokurovin tyyli on kuin korkeakulttuurinen versio Linnanmäen Vekkuli-talosta. Hänen filmografiassaan ovat olleet toistuvasti läsnä kameran eteen laitettujen erikoisobjektiivien sekä peilien avulla loihdittujen vääristyneitten kuvien käyttö.

Huipentuma tässä oli hänen kenties parhain elokuvansa, vuoden 1997 Mother and Son, kuvaus kuolevan äidin ja hänen poikansa viimeisistä yhteisistä hetkistä, jossa valtaosa kuvista oli jollain tavalla vääristyneitä. Samoilla laduilla kulki mieleltään järkkyneen Leninin hourailuja näyttävä Taurus (2000).

Faust [3]
Faust [4]

Kuten taannoisesti Oscar-kahmija The Artist sekä Andrea Arnoldin arthouse-versio Humisevasta harjusta, hyödyntää myös Faust vanhaa kunnon neliömäistä Full Frame -kuvasuhdetta. Ruudun reunat ovat Faustissa kaiken lisäksi ulkonäössään poikkeavat, ollen joidenkin mykkäfilmien tapaan tavallisen suoran sijaan pyöristettyjä.

Johann Wolfgang von Goethen popularisoimaa Faust-legendaa on lähestynyt useat huomattavat taiteilijat tekijät omalla tyylillään - F.W. Murnaun vuoden 1926 versiosta (jonka kohtaukset inspiroivat Disneyn Fantasia-filmiä Bela Lugosin avustuksella), Brian De Palman omintakeiseen Aavemusaan (Phantom of the Paradise, 1974), Clive Barkerin avantgarde-lyhytfilmiin The Forbidden (1978), sekä Jan Švankmajerin tavaramerkkityylillään toteutetusta sovituksesta (1994), aina Tim Vigilin veren- ja spermanroiskeiseen underground-sarjakuvaan.

Faust [5]
Faust [6]

Vladimir Putinin rahoituksella toteutettu Sokurovin versio alkaa Studio Canalin logoa muistuttavalla CGI-visiolla pilvistä, josta laskeudumme kuvaan peniksestä, mikä kuuluu ruumille jota leikkelee alkemisti Faust (Johannes Zeiler). Ahdistuneena koheltavaa Faustia riivaavat metafyysisten huolien ohella finanssipuolen probleemit, jotka johdattavat hänet ilkikurisen rahanlainaajan (Anton Adasinsky) luokse. Rahanlainaaja näyttää vaatteet päällä edes hieman tavalliselta, mutta alastomana on kuin Roger Corman -filkasta karannut Paul Blaisdalen luoma monsteri - takana oleva häntä kruunaa kokonaisuuden.

Faust [7]
Faust [8]

Faust rakastuu odottamatta kylpylässä olevaan hehkeään nuoreen tyttöön. Faustin varjona nyt alituisesti oleva rahanlainaaja vie herran tavernaan, jossa Faust tapaturmaisesti surmaa nuoren miehen. Myöhemmin paljastuu että kuollut nuorukainen oli tytön veli.

Tämän kujanjuoksun pyrkii rahanlainaaja luomaan pohjustukseksi sille, että voisi lopulta ehdottaa Faustille sopimusta tämän sielun myymisestä. Tarinallisesti pieniä hätkähdyttäviä hetkiä mukana toki myös on - kuten kohta, jossa Faustin oppipoika vetää keskellä katua takkinsa alta lasipurkkiin laitetun, elossa olevan homunculuksen!

Faust [9]
Faust [10]

Silmät riemuitsevat siitä visuaalisesta ilotulituksesta, jota filmin kuvasto taukoamatta onnistuu olemaan. Kuin olisi löytynyt maaginen kaukosäädin, jolla 1800-luvun maalaukset saisi pois ainaisesta freeze frame- tilastaan ja liikkumaan eloisasti.

Miinuspuoli on jatkuva puheen tulva. Ääniraidalla ei tunnu olevan hiljaista minuuttiakaan - turpa louskuu kuin filmissä Meidän vastaeronneiden kesken (His Girl Friday, 1940) ikään. Tämä seikka, sekä muutenkin (negatiivisessa mielessä) henkeäsalpaavasti etenevä tarinankerronta eivät välttämättä ole piirteitä, joita katsoja voi huomata arvostavansa.

Jotkut Sokurovin kuvat ovat, kaikesta muusta huolimati, hurmaavimpien joukossa mitä elokuvan historiasta saattaa löytää.

Versioinfo (25.3.2013):

Atlantic Filmin tuore suomi-dvd on teknisesti mukiinmenevä, julkaisijalle tyypilliseen tapaan ekstraton julkaisu. Erikoisesti 1.33:1-ratio ollaan toteutettu sijoittamalla se blu-ray-levyjen tapaan anamorfisen 16:9-kuvasuhteen sisälle. Presentaatiota voisi yrittää oikeuttaa reunojen erikoisella muodolla, mutta kylmä totuus on se, että ratkaisu vähentää kuvan resoluutiota. Uskollisen toiston alkuperäisestä versiosta olisi saanut aikaan ainoastaan lievällä windowboxauksella (vrt. Iivana Julma -filmit Criterionin Eisenstein: The Sound Years -boxissa).

***½-
© Mies Mikkonen, julkaistu: 25.3.2013
keskiarvo
toimitus
3.50/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat i
2.75/5.00 (2)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!