Caroline Munro

London - The Modern Babylon (2012)

aka London: The Modern Babylon; This Is London

London - The Modern Babylon #1 London - The Modern Babylon #2
IMDb

Punaiset kaksikerroksiset bussit ovat yksi Lontoon tunnusmerkeistä. Vielä 1800-1900 -lukujen vaihteessa niitä vetivät hevoset ja omnibussin ylemmälle tasolle kiivettiin vaunun ulkoseinässä olleita tikkaita pitkin. Varhaisin filmimateriaali Julien Templen huikeassa aikamatkassa kotikaupunkiinsa onkin 1890-luvulta. Kasvot mestarillisesti leikatulle ja suurenmoisesti äänisuunnitellulle dokumentille antavat sen monikulttuuriset asukkaat eri vuosikymmeniltä.

London - the Modern Babylonilla Temple vie kollaasitekniikkansa jälleen uusiin ulottuvuuksiin. Yli sadan vuoden ikäisen arkistomateriaalin leikkaaminen yhteen tuoreemman kuvan kanssa tuntuu maailman luontevimmalta asialta, kun se tehdään Templen henkevällä ja ymmärtäväisellä otteella. Kun vielä ääniraidalta rynnistää esiin Siouxie and the Banshees tai X-Ray Spex lähes odottamattomalla hetkellä, on jälleen kerran antauduttava ohjaajan kaikkea tuttua ja turvallista vältteleville oivalluksille. Ja kukapa voisi ajatella Lontoota ilman musiikkia.

London - The Modern Babylon [1]
London - The Modern Babylon [2]

Jatkuvasti muuttuvassa hektisessä Lontoossa varttuneelle punk-kronikoitsija Julien Templelle (Oil City Confidential, 2009) kotikaupungin tärkeyden voi nähdä elokuvassa jopa jonkinlaisena omaelämäkerrallisuutena, sukelluksena Lontoon historiaan tietynlaisen punk-suodattimen kautta.

Arkistofilmien kautta kankaalla vilahtavat fasistien nousu, maailmansodat, Winston Churchillin hautajaiset, IRA-iskut ja kuninkaalliset häät aina tuoreempiin kuviin asti. Viime vuosisadan alun juutalaiskortteleista muistuttavat edelleen rinkelipuodit ja parturiliikkeet Brick Lanen varrella. Tämän kaiken sekaan on ristikuva- ja häivytysefekteillä leikattu tuttuja hahmoja Sex Pistols -tyypeistä David Bowieen tai Kinksin Ray Daviesiin. Jatkuvuutta ohjaajan aiempiin töihin on toki mukana siinäkin, että kohtauksia fiktioelokuvista ei yhtään ujostella leikata uutisfilmien tai tuoreiden haastattelujen sekaan.

London - The Modern Babylon [3]
London - The Modern Babylon [4]

Temple ei todennäköisesti ole jättänyt kiveäkään kääntämättä vanhaa Lontoo-aiheista filmimateriaalia metsästäessään. Australiasta ohjaaja löysikin täysin ennennäkemätöntä aineistoa vuodelta 1904, jossa fokus on sykähdyttävästi ajan ihmisissä, ei niinkään Lontoon maamerkeissä tai rakennuksissa. London - the Modern Babylon sekä sen ainutlaatuinen, monitasoinen kerronta ja äänimaailma ovat näissä kuvissa vaikuttavimmillaan.

Vaikuttavaa on myös kuulla, kun Lontoon aikakirjoista kerrotaan kokemuksen syvällä rintaäänellä: dokumentin kuvausten aikaan 106-vuotias "maailman iäkkäin rauhanaktivisti" Hetty Bower muistaa ensimmäisen maailmansodan puhkeamisen, sieltä yhtä tai kahta raajaa köyhempinä palanneet sotilaat ja 1920-luvun yleislakon tuoreemmista asioista puhumattakaan. Vuonna 1905 syntynyt Bower on hauska sekä terävä kuin partaveitsi ja hänellä on muiden haastateltavien tavoin tarinoita kaupungista, jonka sanotaan pitävän sisällään koko maailman yhdessä paikassa.

London - The Modern Babylon [5]
London - The Modern Babylon [6]

Onko The Clashin "London Calling" se kaikkein definitiivisin Lontoo-biisi, ja sitä oli jälleen pakko käyttää? Ehkä, ehkäpä ei. Muuta kyseenalaistettavaa ei kaikkien aikojen kiehtovimpiin kuuluvan reilun kaksituntisen kohdalla mieleen tulekaan. Kannattaa kurkistaa Julien Templen kaleidoskooppiin.

Versioinfo (21.3.2013):

London - the Modern Babylon sai Suomen ensi-iltansa Tampereen elokuvajuhlilla 7.3.2013. Elokuva on seuraavaksi nähtävillä Oulun MusiXine-festivaaleilla, jotka järjestetään 22.-24.3.2013.

*****
© Mika Helminen, julkaistu: 21.3.2013
keskiarvo
toimitus
3.88/5.00 (4)
 JSJMMHPI
  3.5 3.5 5.0 3.5
keskiarvo
lukijat i
4.13/5.00 (4)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  6 (6)
100%
London - The Modern Babylon (2012)  London - The Modern Babylon (2012)This Is London