Vähänkö kynäniskat kattoo huuli pyöreenä, ku Michael Bayn uusin elokuva astelee ovesta sisään. Pikkasen alkaa kalpenevilla nynnyillä alaleuka väpättää kuin Aku Ankalla, kun Pain & Gain hiukan jännittää lihaksiaan. Bodaus on just jees ja isot rintalihakset ovat tärkeempiä kuin - no, mikään muu.

Kyllä, Bay on jälleen löytänyt tavan tehdä entistä testosteronipitoisempi ja mauttomampi elokuva. Ja tämän piti olla miehen henkilökohtainen, pienimuotoinen draamakomedia. Silti, tätä katsoo toki paljon mieluummin kuin Transformersien tympeää robottirymistelyä. Ja tietty Optimus Prime ei mahtaisi Mark Wahlbergille mitään, koska Marky Mark jaksaisi saleen vetää enemmän penaa.

Fitnessohjaaja Daniel Lugo (Wahlberg) etsii amerikkalaista unelmaa. Omasta näkökulmastaan hän on aito duunarisankari ja niljakas kolumbialais-juutalainen voileipäkeisari Victor Kershaw (Tony Shalhoub) on roisto. Siispä mies kehittelee kuntosalilla bodaustovereidensa (Dwayne Johnson; Anthony Mackie) kanssa suunnitelman kidnapata ukko ja kiristää tältä porhon koko omaisuus.

Tiiliskiven älykkyydellä siunatut muskelimiehet mokaavat keikkaa suorittaessaan lähes kaiken mikä mokattavissa on. Silti kuin ihmeen kaupalla he pääsevät päämääräänsä ja rikkauksiin käsiksi. Mutta ei raha tyhmän kädessä kauaa pysy ja korstot joutuvat pian keksimään uuden suunnitelman pysyäkseen varoissa. Ukot joutuvat tietysti aina pahempaan liemeen, jossa menetetään niin isovarvas kuin pieninkin suhteellisuudentaju. Tämä kaikki perustuu tositapahtumiin.

Bay saattaa olla viimeinen aito eksploitaatiomaakari. Aidon rikoksen kuvaukselta odottaisi jossakin määrin hienovaraista otetta, sillä vaikka tapauksella on paljon koomisia piirteitä, kyseessä on kuitenkin traaginen kaksoissurma ja murhayritys. Mutta Baylle se on tekosyy näyttää hikisiä muskelimiehiä sähläämässä, taustallaan strippareiden tissit ja perseet. Pohjimmiltaan elokuva muistuttaa hieman Coenin veljesten rikostarinoita, joissa kelmien huono onni ja tyhmyys kasautuu, mutta selvästi hyperaktiivisen ohjaajansa linssin läpi tarkasteltuna.

Vaikka "The Rock" Johnson yrittää hieman näyttää kyynelehtimiskykyjään, ovat hahmot erittäin karikatyyrimäisiä yhden johtoajatuksen edustajia. Ainoa edes jokseenkin sympaattinen tapaus on Ed Harrisin yksityisetsivä Ed DuBois, joka on ainoa, joka jaksaa selvittää bodaajaurpojen hämärähommia. Tosin tuokin hahmo tuntuu olevan kopioitu niin ikään Coeneiden ohjaamasta Menetetystä maasta (No Country For Old Men, 2007). Sekava takaumarakenne antaa eri hahmoille tilaisuuden juontaa tapahtumia monologina, joka ei aivan toimi. Muskelimasoilla kun ei tunnu oikein pään sisällä liikkuvan muuta kuin himo kokkeliin ja romanialaishuorien perseisiin. Ja tarve pumpata rautaa.

Bay yrittää ironisoida älytöntä tapausta, mutta menee tavallaan sen yli omalla fiilistelyllään. Huumoripuolella nähdään esimerkiksi housuihin kuseskelua, alapääkarvoituspehkon poistamista, erektio-ongelmia, läskin panemista ja ongelmia naisen ruumiin paloittelussa. Steroidiruisku ajaa usein peniksen asiaa iskeytyessään kankkuun. Komediaohjaajanakin Bayllä on kiire seuraavaan kohtaukseen niin pian, että vitsin terä tahtoo joskus katketa. Silti elokuva on ohjaajan tyylille uskollisesti aivan liian pitkä ja sisältää turhan paljon suvantovaiheita.

Tarina on sovinistinen, rasistinen, erittäin tyhmä ja huonoa makua edustava. Lähinnä se on kuvattu (taas kerran) kokoelmana murkkuikäisen mielestä siistien asioiden, kuten silikonimisujen, autojen, ninjapukujen ja lateksisten kumidildojen, näyttämistä miamilaisen auringon kultaisen hetken valaisemina tuokioina. Joten pisteetkin on annettava tämän maksimalismin mukaisesti. Aika pumpata rautaa!

Pain & Gain sijoittuu Elitistin kaikki parhaat -listan sijalle #3129

Incognito kommentoi (24.6.2013 00:48:32)

Arvostelija luonnollisesti ymmärtää että amerikkalaisen unelman suhteuttaminen pakkomielisesti rikkauksia ja kovempaa habaa kahmiviin testoläskipäihin on amerikkalaisen unelman satiirinen kritiikki, ei ylistys? Artikkelin toisessa kuvassa tyhmät psykopaattibodarit vuodattavat etuoikeutuksen tuntoaan tähtiraitalipun edessä, eikä arvostelija lue tämän tapahtuvan tietoisesti kieli poskessa vittuiluna koko idealle amerikkalaisen unelman materialistisesta kulutuksen ytimestä? Elokuvan 'roidaavat gorillat OVAT amerikkalainen, ja Bay nauraa koko matkan pankkiin.

Jossain on oltava vikaa jos Michael Bayn hallittu ja tietoinen pop-estetiikka menee pään yli.

vastaa »

Paavo Ihalainen kommentoi (24.6.2013 14:17:50)

lainaus:
Arvostelija luonnollisesti ymmärtää että amerikkalaisen unelman suhteuttaminen pakkomielisesti rikkauksia ja kovempaa habaa kahmiviin testoläskipäihin on amerikkalaisen unelman satiirinen kritiikki, ei ylistys? Artikkelin toisessa kuvassa tyhmät psykopaattibodarit vuodattavat etuoikeutuksen tuntoaan tähtiraitalipun edessä, eikä arvostelija lue tämän tapahtuvan tietoisesti kieli poskessa vittuiluna koko idealle amerikkalaisen unelman materialistisesta kulutuksen ytimestä? Elokuvan 'roidaavat gorillat OVAT amerikkalainen, ja Bay nauraa koko matkan pankkiin.

Jossain on oltava vikaa jos Michael Bayn hallittu ja tietoinen pop-estetiikka menee pään yli.

"Bay yrittää ironisoida älytöntä tapausta, mutta menee tavallaan sen yli omalla fiilistelyllään" - tämä pätee tietenkin myös elokuvan luomaan kuvaan amerikkalaisen unelman tavoittelusta. Bay karnevalisoi sen täysin, mutta vaikuttaa olevan itsekin niin syvällä innostuksessaan pintapuolen kuvaukseen, että on hankalaa pitää elokuvan satiirista puolta täysin vilpittömänä tai edes sen keskiönä. Samaan tapaan Bad Boys II:kin sisältää paljonkin osoittelevaa ironista naureskelua esimerkiksi mustien ihmisten tavallisille rooleille amerikkalaisissa elokuvissa, mutta muun elokuvan leuat loksauttava suureellisuus, huono maku ja suoranainen tyhmyys menevät jo ironian tuolle puolen. Mutta parhaissa Bay-elokuvissa juuri viehättää tämä ristiriitaisus.

vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa