Caroline Munro

Muriel ou Le temps d'un retour (1963) :: Muriel, or The Time of Return

Muriel

aka Muriel (El tiempo de un retorno); Muriel oder Die Zeit der Wiederkehr; Muriel, il tempo di un ritorno

Muriel ou Le temps d'un retour #1 Muriel ou Le temps d'un retour #2
IMDb

Muriel ou Le temps d'un retour on tänä vuonna 91 vuotta täyttäneen, vieläkin elokuvia tekevän Alain Resnaisin kolmas kokopitkä ohjaustyö, jonka käsikirjoituksen teki kirjailija Jean Cayrol. Hän oli toiminut Resnaisin kanssa aiemmin yhteistyössä Yö ja usva (Nuit et brouillard, 1955) -lyhytelokuvan merkeissä. Resnaisin filmografiasta Muriel saattaa olla tuon lyhytfilmin ohella kaikista onnistuneimpien teosten joukossa.

Muriel ou Le temps d'un retour [1]
Muriel ou Le temps d'un retour [2]

Toisen maailmansodan aikana kappaleiksi pommitettuun Boulognen kaupunkiin sijoittuvassa ensemble-kertomuksessa mikroskoopin alla on pääasiassa neljä hahmoa: keski-ikäinen antiikkikauppias Hélène (erinomainen viisikymppiseksi maskeerattu Delphine Seyrig), jonka luo tulee vierailemaan nuoruuden rakastettu Alphonse (Jean-Pierre Kérien), mukanaan veljentyttärenään esittelemä nuori Françoise (Nita Klein), joka tosiasiassa on hänen rakastajattarensa. Menneisyyden hahmot kummittelevat jokaisen näiden henkilön sielunmaisemassa, eikä siitä kaikista vähiten kärsi Hélènen ottopoika Bernard (Jean-Baptiste Thiérrée), Algerian sodassa ollut, nykyään lähinnä kaitafilmille kuvaamista harrastava, mieleltään hauras nuori mies.

Muriel ou Le temps d'un retour [3]
Muriel ou Le temps d'un retour [4]

Bernardin muistoja vainoaa algerialainen tyttö nimeltään Muriel, jonka kidutukseen ja tappamiseen hän oli osallisena asetovereittensa kanssa. Bernardin vanhan armeijakumppanin Robertin (Philippe Laudenbach) ilmaantuminen paikalle ei lainkaan paranna asiaa.

Resnaisin ja Cayrolin päätös ottaa juuri päättyneen Algerian sodan tulenarka teema tärkeäksi osaksi elokuvan sisältöä oli esimerkillisen rohkea - olihan Jean-Luc Godardin samaa aihetta luotaava Pikku sotilas (La petit soldat, 1960) pistetty pannaan muutama vuosi aiemmin. Ranskan joukot harjoittivat ko. sodassa terrorismia ja toimivat laajamittaisesti kidutustyön pioneereina - jota sittemmin esiteltiinkin Gillo Pontecorvon, poliittiseksi teokseksi ainutlaatuisen vähän propagandistisessa, narratiivisessa elokuvassa Taistelu Algeriasta (La battaglia di Algeri) vuonna 1966.

Murielin kerronnassa heijastetaan osittain raunioitunutta Boulognen kaupunkia. Harvoin elokuva tuntuu näin palapelimaiselta ja sirpalemaiselta ilman että kronologiaan kajottaisiin. Esimerkkinä yhdessä kohtauksessa kokokuvassa juhlaväen eteen tuodaan täytekakku, ja juuri kun se lasketaan pöydän päälle, tulee äkkinäinen aikaleikkaus lähikuvaan samaisesta kakusta lähes täysin syötynä.

Monissa kohdissa elokuvan eri kohtauksia pyritään asemoimaan päällekkäin, esimerkiksi sillä tavalla että tapahtumapaikan vaihtuessa vanhan kohtauksen äänet jatkavat kuulumistaan uuden päällä. Resnais on sanonut, että inspiraation tähän hän sai siitä, kuinka sarjakuvissa puhekuplat menevät ruutujen ylitse seuraavan päälle.

Muriel ou Le temps d'un retour [5]
Muriel ou Le temps d'un retour [6]

Eräässä kohdassa henkilö katsoo kaleidoskoopin lävitse, joka toki tarjoaisi hyvän tekosyyn julistaa Murielin kerronta nimenomaan kaleidoskooppimaiseksi. Snobbailijat voisivat totta kai vetää kubistisen kuvataiteen myös kuvioihin mukaan. Kuten todettu, Resnaisin muiden elokuvien kaltaisesta epälineaarisuudesta ei kuitenkaan ole kyse: vain kahta leffan kohtaa voi tulkita kronologiaa rikkovaksi: lumoavaa jaksoa, jossa ulkokuvia Boulognesta päivällä ja yöllä leikataan perätysten, sekä loppupuolella tapahtuvaa ampumista, joka tunnutaan Jackie Brownin (1997) kaltaisesti esitettävän monesta eri näkökulmasta.

Hiukan yllättäen heti aloitusjakso on elokuvakielen alueella radikaaleinta, mitä teoksella on tarjottavanaan. Tarinallisesti näemme kuinka Hélènen asiakas kertoo toiveita antiikkikalusteista - tämä lattea hetki saa uuden ulottuvuuden pyörryttävillä leikkauksilla ja kuvakulmilla, jotka tuntuvat pätkivän todellisuuden pieniksi palasiksi. Tällä elokuvantekijä avittaa katsojaa jo heti alussa orientoitumaan siihen, millaisesta filmistä tässä onkaan kyse.

Muriel ou Le temps d'un retour [7]
Muriel ou Le temps d'un retour [8]

Esseessään Muriel: Thinking With Cinema About Cinema Donato Totaro vertaa tätä aloitusjaksoa Ranskassa mykkäkaudella tuotettuun kokeellisia vivahteita omaavaan draamalyhäriin Ménilmontant (1926) - Resnais itse on todennut, ettei hän suinkaan tee innovatiivisia elokuvia, vaan kaikki perustuu elokuvahistorian perinteisiin. Ménilmontant-elokuvan aloitus on kiihkeän kaoottinen montaasijakso (kuvat ylhäällä), jossa näemme väkivaltaisen rikoksen (tämä rikos on perustana tarinan päähenkilön traumalle, joka varjostaa häntä lopun tarinaa) - mitään ei selitetä, eikä hahmoja esitellä. Joudumme kokoamaan itse asiat kaoottisista sirpaleista joita todistamme. Tarinallinen yhteys Murieliin on juuri menneisyyden väkivaltainen tapahtuma, jonka muisto on läsnä nykyisyydessä.

Muriel ou Le temps d'un retour [9]
Muriel ou Le temps d'un retour [10]

Muriel leikkii kutkuttavasti myös perinteisen kuva-vastakuva -periaatteen kanssa. Yhdessä kohtauksessa sattumalta kuppilaan päätyy sekä Bernard että Alphonse, joilla molemmilla on seuranaan epätoivottuja muistoja menneisyydestä tuova vanha ystävä. Molemmat parit istuvat puhumassa eri puolilla kahvilaa. Kummankin duon tilanteen samankaltaisuus tuodaan esille editoinnin kautta. Leikkaus rikkoo tilan hahmotuksen kuvan ja vastakuvan käytöllään sillä tavalla, että näyttää kuin Bernard puhuisi Alphonsen seuralaiselle, ja päinvastoin.

Murielin julkaisemisen aikoihin editointityyli veti huomiota itseensä, ja kiersi jopa puhetta että elokuvassa olisi ollut enemmän leikkauksia kuin missään muussa sitä edeltäneessä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ja Muriel ei itse asiassa sisällä juurikaan sen enempää skarveja kuin mikään toinenkaan aikakauden elokuva - katsojat eivät vain olleet sitten mykkäkauden törmänneet jaksoihin, joissa samankaltaisesti hyödynnettiin hektistä leikkausrytmiä.

Muriel antoi inspiraatiota Jean-Luc Godardille tehdä mahdollisesti parhain elokuvansa, esseemäistä kerrontaa ja muistettavia mielikuvia sisältävä 2 ou 3 choses que je sais d'elle (1966) - lattealta suomenkieliseltä nimeltään Aviovaimo Pariisissa. Murielin juliste näkyy tuossa leffassa yhdessä kohtauksessa seinällä. Godardille tyypillisen jargonmaisen selityksen mukaan hänen elokuvansa on "jatko Resnaisin Murielin aloittamalle liikkeelle: yritys kuvailla ilmiötä, joka matematiikassa ja biologiassa tunnetaan kompleksina".

Kyseessä on Resnaisin ensimmäinen värillinen täysipitkä elokuva. Kiinnostavaa on se kuinka värit ollaan selvästi otetty huomioon elokuvaa leikatessa - tätä aluetta harvoin otetaan esille mitä esoteerisimmissakaan montaasiteorioissa. Oivana esimerkkinä tästä toimii jakso, jossa Hélènen ystävä De Smoke on saapumassa hänen kotiinsa - kodin tavanomaiset värit omaavasta sisäkuvasta leikataan alakertaan, jossa on iskevän verenpunainen visio hissistä, johon De Smoke on astumassa, kodissa tapahtuvan dialogin jatkuessa kuitenkin kuvan päällä ääniraidalla. Yksi syy siirtymän impaktiin piilee juuri värien yhteentörmäyksessä. Värien rooli montaasissa toki voi yhtä lailla olla ongelma kuin mahdollisuus.

Huomionarvoista värientoistoa ei saavutettu antonionimaisella ympäristön keinotekoisella värjäämisellä, vaan Resnais ja kuvaaja Sacha Vierny yksinkertaisesti valitsivat filmimerkin, johon värit tallentuivat kyllästetyissä sävyissä. Samanlaisia sävyjä tarjoaa identtisellä Eastmancolor-värillä paria vuotta aiemmin kuvattu Michael Powellin mainio psykologinen kauhuleffa Peeping Tom (1960).

****-
© Mies Mikkonen, julkaistu: 25.6.2013
keskiarvo
toimitus
4.00/5.00 (3)
 JSMMTM
  3.0 4.0 5.0
keskiarvo
lukijat i
3.33/5.00 (3)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  4 (6)
67%
Muriel ou Le temps d'un retour (1963)  Muriel ou Le temps d'un retour (1963)Muriel