Caroline Munro

Miami Connection (1987)


Miami Connection #1 Miami Connection #2
IMDb

Jo vuonna 1987 julkaistu Miami Connection sai ensi-iltansa aikaan erittäin huonon vastaanoton, ja katosi maan päältä nopeasti julkaisunsa jälkeen. Kuitenkin huhut elokuvan omalaatuisuudesta levisivät. Vuosikymmeniä myöhemmin Alamo Drafthouse -elokuvateatterin ohjelmistovastaavan ansiosta filmiprintti saatiin entisöityä ja julkaistiin uudelleen vuonna 2010.

Syytä moinen teos oli entisöidäkin. Näin täydellisesti kasariestetiikan laidasta laitaan esittävää elokuvaa olisi muuten hankala uskoa todeksi. Elokuva kuvaa floridalaisia Dragon Sound -bändin jäseniä, jotka harrastavat kamppailulajeja ja puolustavat omaa asuinaluettaan jengiläisiltä. Homman periaate on siis pitkälti sama kuin Ninja Turfissä (1985), sillä merkittävällä erotuksella että tässä teoksessa nähdään ninjojakin. Miamilaisia, moottoripyörä-ninjoja!

Miami Connection [1]
Miami Connection [2]

Ninjojen palkkalistoilla oleva huumekauppias Jeff (William Ergle) hallitsee Orlandon katuja jengeineen. Dragon Soundin honkelo basisti John (Vincent Hirsch) ihastuu Jeffin siskoon, mikä ei miellytä hämärämiestä lainkaan. Lisäksi kilpaileva bändi haluaa kostaa Dragon Soundille työpaikkansa menetyksen ja värvää Jeffin jengin pieksämään pojat.

Hyökkäävien jengiläisten hakkaamisen välissä Dragon Soundin pojat jatkavat tietotekniikan opintojaan ja esiintyvät iltaisin klubilla. Tekevätpä he vieläpä omaan tilanteeseensa liittyvän syntikkapopbiisinkin, "Against The Ninja". Ninjaklaania johtava paha valkoinen ninja ei tietenkään tästä pidä.

Miami Connection [3]
Miami Connection [4]

Elokuvan pääosiin on valittu 30-40 -vuotiaan näköisiä näyttelijöitä teinien rooleihin. Hilpeästi näyttelijätaitokin on varsin kehnoa. Pääosaa esittävällä Y.K Kimillä on tasan kaksi ilmettä; suu kiinni ja suu ammollaan. Paksuaksenttisen puunaaman pulinasta ei oikein ota selvää, joten muut hoitavat enimmäkseen puheet hänen puolestaan. Kiinnostavasti Kimistä tuli elokuvan jälkeen menestyspuheita pitävä yrityskonsultti, mitä on vaikea uskoa miehen kakeltelevaa puhetta kuunnellessa. Mukana on myös kiekuva musta sidekick Jim (Maurice Smith), jolla on oma taukki sivujuoni, missä hän etsii kadonnutta isäänsä lähettelemällä kirjeitä ympäriinsä.

Miami Connection [5]
Miami Connection [6]

Dragon Soundin pojat asuvat yhdessä ja hengailevat mielellään keskenään ilman paitoja. Muutoin he kruisailemalla ranta-alueita ja huutelemalla eteen sattuville bikinimimmeille. John lääppii todella vaivaannuttavan näköisesti tyttöystäväänsä kaulaa myöten merivedessä. Tämän seksuaalisen suuntautumisen todellinen laita paljastuu viimeistään kun John pääsee survomaan katanan ninjan alavatsaan. Ekstaattinen ilme yhdistettynä naamalle roiskuvaan veri- ja visvasekoitukseen on varsinainen money shot.

Hellyyttävää on myös elokuvan kökkö taistelulajisähläys. Kimin bravuuriliike on työntää jalkansa taistelukumppaninsa naamalle ja ottaa tämän nenä varpaittensa väliin. Jengiläisiä näyttelevät kaduilta repäistyt törpöt tuntuvat jäävän odottamaan katanat tönkkönä saamaansa lyöntivuoroa yksi kerrallaan. Kaikesta tästä mätöstä voi saada huonoja vaikutteita, joten on hyvä että elokuvan tekijät antavat tärkeän sanallisen muistutuksen teoksen lopuksi:

"Only through the elimination of violence can we achieve world peace."

Miami Connection [7]
Miami Connection [8]

Neonvärejä, savua, pölkkypäistä musiikkia, rumia naama- ja rintakarvoituksia sekä huonon värimäärittelyn aiheuttamaa linssin läpipolttamaa auringonpaistetta. Miami Connection aiheuttaa varsinaisen kasariähkyn. Mitään varsinaisen mullistavaa elokuvasta on turha etsiä, mutta se viihdyttää niin kaljoitteluiltana kuin krapulapäivänäkin.

***½-
© Paavo Ihalainen, julkaistu: 3.7.2013
keskiarvo
toimitus
3.43/5.00 (7)
 JSSMJMKKMK*EMPI
  3.5 4.0 3.0 4.5 3.5 2.0 3.5
keskiarvo
lukijat i
3.50/5.00 (4)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  5 (10)
50%
Miami Connection (1987)  Miami Connection (1987)  

kommentit

odota...
Seppo kommentoi (25.2.2014 13:47:25)
user avatar Miami Connection on mahtava shlokki-kalkkuna! Onneksi tämä on saatavilla jenkki-Netflixissä.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa