Caroline Munro

Kuroneko (1968)

aka The Black Cat; Yabu no naka no kuroneko; Black Cat; El gato negro; The Black Cat from the Grove

Kuroneko #1 Kuroneko #2
IMDb

Kaneto Shindô muistetaan paljolti hänen ohjaamastaan Onibabasta (1964). Sen muutama vuosi myöhemmin valmistunut sisarelokuva, kuvankaunis Kuroneko (Black Cat) olisi saattanut lopullisesti nostaa hänet maailmanmaineeseen. Aiottu esitys Cannesin elokuvafestivaaleilla kuitenkin tyrehtyi festivaalien kaaduttua Pariisia kuohuttaneisiin vuoden 1968 opiskelijamellakoihin.

Ei ollut kuitenkaan mahdollista, etteikö Shindôn teos olisi löytänyt paikkaansa elokuvahistoriassa, sen verran ainutlaatuinen miljöö jäi vangiksi filmille kuvaaja Kiyomi Kurodan tallentamina upeina otoksina. Kauhusta tuli runollista ja erotiikan sävyttämää, klassisen kaunista mutta samaan aikaan kaihoisan lopullista.

Kuroneko [1]
Kuroneko [2]

Elokuvan päähenkilöiden, äidin ja tyttären, elämä päättyy jo alussa, kun joukkio kurittomia samuraita saapuu nälkäisinä ja himokkaina heidän kotiinsa. He tuhoavat kaiken jättäen jälkeensä hiiltyneet ruumiit. Pian lähimetsässä alkaa tapahtua kummia, kun yksi toisensa jälkeen soturi katoaa yöhön. Seuraavina päivinä jokainen heistä löytyy kaula auki revittynä. Varsinainen tarina käynnistyy onnensankarin, Hachin, saadessa käskyn tappaa samuraita tuhoavat yön olennot. Vielä hän ei tiedä, että he ovat kaksi naista, joita hän aikoinaan rakasti.

Ei kannata pelästyä, vaikka juonikuvio muistuttaakin asetelmiltaan japanilaista klassista teatteridraamaa. Paikoillaan olevia otoksia ja ihmisten motiiveja syventäviä dialogeja nähdään vain muutama, pääosan tunnelmasta muodostuessa goottilaista kauhuelokuvaa mukailevasta tummuudesta sekä japanilaiselle elokuvalle tyypillisemmästä fantasiamaisuudesta varjoineen ja vaijeriliitoineen. Moraalinen asetelma toimii kuin kehikko, jonka varaan ohjaaja rakentaa dramaattisesti vahvan ja runomaisen kuvastonsa.

Katsojia ilahduttaneekin juoniasetelman salakavala syvyys. Hachin rakkauden kohteiden ollessa jo kuolleita hänen saapuessa toteuttamaan tehtävänsä, ajautuu hän muistojen, unelmien ja hulluuden syövereihin. Mielen kaksijakoisista ajatuksista tulee samaan aikaan petollisen viehkeitä että upottavia. Myös perinteinen kuva historiallisen Japanin naisen roolista kääntyy ympäri. Kuoleman jälkeen heitä ei voi enää tuhota, tai väkisinmaata. Kuollessaan he astuivat fyysisen alistamisen ulkopuolelle.

Kuroneko [3]
Kuroneko [4]

Jos uskomme, että elokuvataide vangitsee sisälleen aikakautensa ilmapiirin, tai ainakin osia siitä, huomaamme Kuronekon tekevän niin eurooppalaisten ikätovereidensa keinoin. Suorista verrokeista käyvät esimerkiksi Ingmar Bergmanin tuotanto samoin kuin Roman Polanskin esikoinen Veitsi vedessä (Nóz w wodzie, 1962). Molemmissa seksuaalisuus on vahvasti läsnä elokuvien alitajunnassa. Vaikka asiaan ei mennä suoraan, stimuloivilla otoksilla pidetään yllä sukupuolten välistä konfliktia.

Kuronekossa Shindô peilaa naisten äärimmäistä vapautta yllättävänkin suoraviivaisesti. Mitä jos erotiikassa ei olisi lainkaan maskuliinista voimaa? Hachi on se poloinen mies, joka lähdettyään kukistamaan pahuutta lankeaakin seksuaalisuuden henkiseen tunteikkuuteen, rakkauteen. Ohjaaja kuvaa samurait poikkeuksetta likaisina ja hikisinä, naisten ollessa aina puhtaita. Rakkautta on se, kun nainen saa suudella miestä, joka niin ikään on tahraton (Hachin rooli on toimia sukupuolten välisenä sovittelijana). Sen tehdessään mies kuitenkin uhraa naiselle sielunsa.

Elokuvassa musta ja valkoinen käyvät ikuista leikkiään ruokkien mielikuvitusta. Paikoin otokset ovat eeppisiä ja kuolema odotuksineen hallitsee lähes jokaista eteen tulevaa kohtaamista, etenkin miehen ja naisen välillä. Visuaalisesti tekijöiden kädenjälki on yhä vaikuttavaa katseltavaa ja kerronta on sanalla sanoen rikasta. Kuvaaja Kuroda (joka palkittiin myös Onibabasta) voittikin ansaitusti palkinnon tekemästään työstä. Kauttaaltaan tiimi hallitsee tekemisensä ihailtavan hyvin, eikä katsojaa vapauteta edes elokuvan lopussa.

Kuroneko [5]
Kuroneko [6]

Shindôn lopullisia ajatuksia voi vain arvailla. On kuin hän alun alkaenkin pyrkisi vain avaamaan kulttuurinsa solmuja. Hän tekeekin sen esim. Akira Kurosawaa (Rashômon, 1950) täsmällisemmin. Arvoa voi antaa myös sille, kuinka raikkaana hän säilyttää hellyyden tunteen koko tarinansa ajan. Samoihin aikoihinhan Japanissa syntyi nimittäin paljon kyynisempikin seksuaalinen elokuva, joka yhä turhan paljon leimaa maan elokuvahistoriaa.

Versioinfo (18.11.2013):

Elokuvasta löytyy Criterionin laadukas blu-ray -julkaisu englanninkielisellä tekstityksellä. Myös Criterionin dvd-versio on saatavilla. Eureka on julkaissut elokuvan dvd:nä ja blu-rayna Masters of Cinema -sarjassaan.

****-
© Jari Mustonen, julkaistu: 18.11.2013
keskiarvo
toimitus
4.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat i
4.50/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  2 (2)
100%
Yabu no naka no kuroneko (1968)  Yabu no naka no kuroneko (1968)The Black Cat from the Grove