Caroline Munro

The Loved Ones (2009)

aka The Loved Ones - Pretty in Blood

The Loved Ones #1 The Loved Ones #2
IMDb

Koulujen tanssiaiset kutkuttavat amerikkalaisten alitajuntaa. Niistä aletaan puhua jo varhain kesken lukuvuotta ja niihin valmistaudutaan huolella, ja illan lopuksi kruunataan kuninkaalliset. On loistoa ja on säihkettä, on komeutta ja on kauneutta. Ja sitten ovat aina olleet ne vähän erilaiset sielut, joille kaikki tämä on silkkaa painajaista.

Carrie (1976) ja 80-luvulla alkunsa saanut Prom Night -sarja ovat hyvä osoitus tanssiaisiin liittyvistä syvemmistä peloista. Samaan soppaan iskee lusikkansa myös ohjaaja Sean Byrne elokuvallaan The Loved Ones. Se on tarina mustasukkaisesta ja torjutuksi tulleesta Lolasta, joka kaappaa kotiinsa unelmiensa kavaljeerin ja opettaa tälle läksyn poran kera.

The Loved Ones [1]
The Loved Ones [2]

Aluksi hieman oudolta vaikuttava asetelma sisältää yllättävän rajun kehityskaaren. Sekä Brentiä esittävä Xavier Samuel että Lolaa näyttelevä Robin McLeavy loistavat tehden todella intensiiviset roolisuoritukset. Vaikka Australiassa, jossa elokuva tehtiin, koulujen tanssiperinne hieman eroaa amerikkalaisesta, luo ohjaaja selkeitä viittauksia genren klassikoihin. Esimerkiksi lopun makaaberi tiellä kuvattu kokonaisuus tuo mieleen Carrien kotiinpaluun. Myös amerikkalainen kruunajaisunelma saa oman hetkensä.

Lolan luomasta varjojuhlasta tyttömäisine väreineen kehittyy outo, oivalla tavalla raikas ja tunnelmallinen symbioosi väkivallan kanssa, jossa McLeavyn ilmentämä prinsessamaisuus sukeltaa nykykulttuurimme hedonistisimpiin vesiin. Oman silauksensa tälle antaa se, ettei elokuva ilmennä perinteistä suoraviivaista veritekoihin tähtäävää slasher-kauhua, vaan ennemmin Lolan käynnistämä verijuhla paljastaa kauhun parodiamaisen perusluonteen.

The Loved Ones [3]
The Loved Ones [4]

Ensimmäisen puolituntisen aikana saattaa vaikuttaa, ettei The Loved Ones ole tuomassa genreensä mitään uutta. Ja niin varmasti kävisikin ilman tekijätiimin oivalluksia. Kun kuitenkin hyväksyy verileikin yleisen järjettömyyden, voi Lolan itsekeskeisyyden nähdä porttina moderniin ajatteluumme; elämä ja kaikki siinä on minun. Näin on itse asiassa aina Lolan elämässä ollutkin, mutta sosiaalinen kanssakäyminen vaatii kulisseja. Lolan persoonan paljastuessa yhä pakkomielteisemmäksi, uudenlainen kauheus herää henkiin.

Se kauhu odottaa kaikkialla minne katsomme; sukupuolten välisissä traumoissa, vanhempien lapsiinsa siirtämässä narsismissa ja intohimoisessa halussa saada olla jotakin. McLeavy kertoi sittemmin haastattelussa, että otti vastaan roolin Lolana juuri siksi, että se kääntää perinteisen "nainen uhrina" -asetelman "naisen tarpeet" -asetelmaksi. Ja hyvä niin, sillä onko mitään sen pelottavampaa kuin älykäs ja loukattu nainen, joka päättää käyttää luovuuttaan kostoon? Naiseuteen kohdistuvat kiiltokuvamaiset odotukset saavat samalla kyytiä.

The Loved Ones sai heti ilmestyessään eri festivaaleilla hyvän vastaanoton. Sitkeä fanikunta on sen jälkeen pitänyt yllä elokuvan mainetta, eikä syyttä, sillä kyseessä on erinomaisella tavalla erilainen teinikauhuelokuva. Yhdestä sen verrokista käy Lucky McKeen May (2002), joka väreillään ja tarkoilla yksityiskohdillaan toi aikanaan kauhuun femiinisempää tuntua. Molemmissa elokuvissa väkivalta ei ole penetraation kaltainen kliimaksi, vaan tekijänsä omaa ympäristöä likaava purkautumiskeino.

The Loved Ones [5]
The Loved Ones [6]

Lolan hahmoa voikin lopulta lähestyä monelta eri suunnalta. Toisaalta hän toimii elokuvan sisällä suloisena oman pienoisfantasiansa ohjaajana ja uhraajana. Toisaalta hän on se itseensä uskova söpöläinen, jonka päälle maailma pahiten sylkee. Ohjaajan leikki prinsessavärien ja veren kanssa kehittyy päätökseensä sanalla sanoen luovasti.

Versioinfo (4.12.2013):

Optimum Home Entertainment on julkaissut elokuvan blu-rayna ja Paramount unrated-dvd:nä.

****-
© Jari Mustonen, julkaistu: 4.12.2013
keskiarvo
toimitus
3.00/5.00 (3)
 JSJMEM
  3.5 4.0 1.5
keskiarvo
lukijat i
4.00/5.00 (4)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  4 (8)
50%
The Loved Ones (2009)  The Loved Ones (2009)