Caroline Munro

Nymphomaniac: Vol. I (2013)

aka Nymph; Ninfomaníaca; Nymph()maniac; Nymphomaniac.; Nymphomaniac - Volume 1; Nymphomaniac - Volume 2

Nymphomaniac: Vol. I #1 Nymphomaniac: Vol. I #2
IMDb

Nymphomaniac: Vol. II (2013)

aka Nymphomaniac. Volumen 2; Nymphomaniac - Volume 2; Nymphomaniac: Volume II

Nymphomaniac: Vol. II #1 Nymphomaniac: Vol. II #2

Genre

IMDb

Von Trier on von Trier vaikka natsikohussa paistaisi. Hiljaisuuslupaus ei ole muuttanut ohjaajan työn tulosta. Vaikka mies kokeilisi tehdä elokuvan miten älyttömän kuuloiseen genreen, aina lopputuloksesta kuoriutuu erehtymättömästi hänen kättensä jälki. Tällä on hyvät ja huonot puolensa. Hyväksi voi nähdä sen, että hän on kiistattoman taidokas ja omaperäinen elokuvantekijä, jonka uusi elokuva on aina tapaus. Huonoksi taas sen, että von Trier toistaa hieman turhan tiuhaan samanlaisia maneereja ja trooppeja elokuvasta toiseen. Tarkoitushakuinen provokaatio ja oman masennuksen kanavointi valkokankaalle onnistuu joskus tyylikkäästi, mutta joskus ei ihan. Mammuttikokoinen Nymphomaniac vaikutti etukäteen perverssin kiehtovalta tapaukselta, uskaliaalta ja rajoja rikkovalta teokselta. Osittain se sitä onkin, onhan se kliimaksi Antichristin (2009) ja Melancholian (2011) aloittamalle depressiotrilogialle. Mutta lopulta kyseessä on "vain" Lars von Trier -elokuva.

Nymphomaniac: Vol. I [1]
Nymphomaniac: Vol. I [2]

Tarina alkaa sateiselta ja likaiselta takakujalta, jossa nainen makaa liikkumatta. Mies nimeltä Seligman (Stellan Skarsgård) kulkee ensimmäisenä kujan ohi ja huomaa naisen vasta kauppareissultaan palatessaan. Koska pahoinpitelyn uhri ei halua virkavaltaa paikalle, lupautuu Seligman viemään hänet kotiinsa ja tarjoamaan kupposen teetä. Joeksi esittäytyvä nainen (Charlotte Gainsbourg) kertoo, ettei ole hyvä ihminen. Väitettä selventääkseen hän kertoo seksuaalisesti sävyttyneen elämäntarinansa. Tarina jakautuu kahdeksaan episodiin hänen elämästään, joista jokainen tuo pinnalle jonkin ongelman tai vian Joen persoonassa.

Joe on nymfomaani, mutta ei häpeä sitä. Suuremmaksi omatuntoa kolkuttavaksi asiaksi on hänellä muodostunut se, että hän vaatii maailmalta liikaa. Samalla hän ei ole koskaan kyennyt emotionaalisesti sitoutumaan keneenkään tai ottamaan vastuuta omista valinnoistaan. Yhteiskunnan asettamat vaatimukset nakertavat hänen moraaliaan elämän mittaan. Menee pitkään, ennen kuin nämä teemat kulminoituvat ja paljastuu syy siihen, miksi hänet pahoinpideltiin ja hylättiin kadulle. Seligman kuuntelee ymmärtäväisesti ja vaikka hänellä ei omien kokemustensa kautta ole suoranaista tarttumapintaa, löytää hän sopivia vertauksia klassisesta kirjallisuudesta tai vaikkapa kalastusharrastuksestaan.

Nymphomaniac: Vol. I [3]
Nymphomaniac: Vol. I [4]

Lohduton ilmapiiri sykkii läpi koko elokuvan. Nymfomaanin surullisessa tarinassa ei ole mitään kaunista. Ei varsinkaan seksissä, sillä se on kuin pornoelokuvan keskikohdasta napsaistua mekaanista jyystämistä. Nämä kohtaukset on kuvattu käyttämällä pornotähtiä penetraatiokohtauksien body doubleina, vaihtamalla näyttelijöiden kasvot paikalleen myöhemmin digitaalisesti. Tässä on onnistuttu lähes epäilyttävän saumattomasti.

Elokuvan tagline on "Forget about love" ja Joe on nimenomaan ihminen, joka ei usko humanistiseen empatiaan tai perinteiseen rakkauden käsitykseen. Kuitenkin yhteiskunta odottaa häneltä näitä, joten hän koettaa täyttää aukkoa vieteille antautumalla ja ruumiillisuuttaan ylikorostamalla. Tunteet voi lykkiä taka-alalle, mutta ne saattavat silti pulpahtaa yllättäen pinnalle pilaamaan kaiken. Tässä epävarmuudessa eläminen tekee mielenrauhan saavuttamisen mahdottomaksi. Ihminen kaipaisi loppujen lopuksi vain ystävää ja ymmärtäjää, vaikka ei kokisi olevansa sellaisen arvoinen.

Nymphomaniac: Vol. I [5]
Nymphomaniac: Vol. I [6]

Toisaalta Trier myös esittää, ettei toisessa ääripäässä oppineisuus, sivistys ja hengellisyys takaa sitä, etteikö vapaan tahdon voi menettää luonnon suoman kaaoksellisen himon yllättäessä. Von Trierin naishahmojen käyttö on omiaan jälleen herättämään syytöksiä misogyniasta, vaikka naisen seksuaalista aktiivisuutta ei itsessään kritisoidakaan. Pelkästään haureuden harjoittaminen ei aiheuta Joen tyhjää oloa, vaan ennemminkin se, että hän ei onnistu saavuttamaan tasapainoa tahtonsa ja mielensä välille. Siten hän kokee itsensä koko ajan entistä arvottomammaksi. Naiset sentään saavat Joen tarinassa osakseen edes hitusen sympatiaa, toisin kuin täysin joko libidonsa tai naisvihansa pohjalta toimivat tunteettomat miehet.

Elokuvassa on valtavasti sulateltavaa ja sen katsomisen jälkeen tuntuu kuin olisi jäänyt höyryjyrän alle. Silti kokonaisuutena elokuva on varsin epätasainen. Välillä Skarsgårdin ja Gainsbourgin keskustelut ovat elokuvan kova ydin, välillä taas rasittaa että metaforia ja intertekstuaalisia merkityksiä avataan liian analyyttisesti ja kikkailevasti velloen paikallaan tarinassa etenemisen sijaan. Parhaillaan elokuva on hullun hauska tai kouraiseva, välillä hieman hapuileva, kuten esimerkiksi yrittäessään naittaa monen mutkan kautta katolisen ja ortodoksisen kirkon suhteen ja erään kierohkon seksijipon (ns. "hiljaisen ankan") yhteyttä.

Nymphomaniac: Vol. I [7]
Nymphomaniac: Vol. I [8]

Kuten von Trierin elokuvat tavallisesti, myös Nymphomaniac on erinomaisesti roolitettu. Pääosan Gainsbourg tekee elämänsä roolisuorituksen. Uma Thurmanin piipahdus täysin hysteerisessä roolissa on alkupuolen kirkkaimpia valopilkkuja. Jopa Shia LaBeoufin kaltainen karismaton pölkky pärjää hyvin kun hänen ainoa tehtävänsä on olla etäinen. Lopussa Von Trier alkaa vyöryttää putkea erilaisia seksuaalisia tabuja, kuten rasistissävytteinen rotujen välinen ryhmäseksi, sadomasokismi ja myös eräänlainen homoseksuaalinen insesti. Trier argumentoi kuitenkin, että mikäli pyrkii aidosti ymmärtämään ihmisyyttä, olisi pyrittävä ymmärtämään myös tabuina pidettyjä seksuaalisuuden muotoja.

Nymphomaniac: Vol. I [9]
Nymphomaniac: Vol. I [10]

Von Trier on tunnetusti pitänyt turpansa tukossa elokuvaa tehdessään, mutta omalla tavallaan hän on onnistunut markkinoimaan elokuvaansa aivan yhtä hyvin kuin kertomalla natsivitsejä ranskalaiselle yläluokalle. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, ja siksipä elokuvan ovela markkinointistrategia on laskenut ilmoille sopivan pornahtavia promootiokuvia, filmiklippejä ja orgastisia julisteita sopivin väliajoin. Tarkoitus on luoda ennakko-oletuksia ja kuvitelmia, joilla Trier voi leikitellä mielensä mukaan. Toisin kuin voisi olettaa, elokuva ei mässäile seksikohtauksilla, vaan niitä näytetään varsin säästeliäästi. Myös von Trierin aiemman tuotannon tuntevat saavat pari veikeää silmäniskua, kun tutun oloinen kohtaus päättyykin hieman eri tavalla kuin aiemmin. Joen tavoin myös ohjaaja käy jonkin sorttista oman historiansa uudelleen käsittelyä. Vaihtoehto psykiatrialle tämäkin.

"That empathy you claim is a lie because all you are is society's morality police whose duty is to erase my obscenity from the surface of the earth so that the Bourgeoisie won't feel sick."

Versioinfo (31.1.2014):

Arvostelu perustuu Suomen valkokankailla esitettyyn "sensuroituun" versioon, jota alkuteksteissä väitetään von Trierin suostumuksella teetetyksi, mutta ilman ohjaajan valvontaa. Joopa joo. Elokuva on silti jaettu kahteen erilliseen osaan, joista ensimmäinen painottuu filosofointiin ja jälkimmäinen provakaatioon.

Elokuvan pitkä "ohjaajan versio" kiersi vuonna 2014 pääasiassa festivaaleilla. Ensimmäisen osan 20 lisäminuuttia ovat pieniä lisäyksiä siellä sun täällä, eivätkä merkittävästi muuta elokuvaa. Lähinnä isän kuolemaa kuvaava sairaalajakso vain muuttuu lisäpituuden myötä tylsemmäksi. Seksikohtaukset eivät ole juurikaan pitempiä, vaikkakin sisältävät entistäkin graafisempaa materiaalia. Joitakin metaforia, kuten ihmisyyden vertaamista puihin, korostetaan turhankin paljon.

Kiinnostavimmat lisäykset on tehty lähes tunnin pitempään toiseen osaan, jossa on mm. kokonainen uusi sivujuoni, jossa Joe ei saa yhteiskunnan syyllistävän byrokratian vuoksi oikeutta aborttiin ja joutuu suorittamaan toimenpiteen itse. Jälkimmäistä osaa aiemmin vaivannut tarkoitushakuisen provokatiivisten kohtausten sarja on saanut muutenkin lihaa luittensa päälle ja elokuva on temaattisesti eheämpi, joskin yhä kerronnaltaan erittäin episodimainen. Muutama lisämonologi, kuten kohtaus, jossa Joe puolustelee Hitleriä, tekevät selväksi että kyseessä on myös Trierin puolustuspuhe häneen itseensä vuosien varrella kohdistuneita syytöksiä vastaan.

© Paavo Ihalainen, julkaistu: 31.1.2014

Nymphomaniac: Vol. I

***½-
keskiarvo
toimitus
3.71/5.00 (7)
 JSTPJMKKJM*PITM
  4.0 2.5 3.0 4.0 4.0 3.5 5.0
keskiarvo
lukijat i
3.57/5.00 (7)

 

Nymphomaniac: Vol. II

***½-
keskiarvo
toimitus
3.83/5.00 (6)
 JSTPKKJM*PITM
  3.5 3.0 4.0 4.0 3.5 5.0
keskiarvo
lukijat i
3.60/5.00 (5)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!

kommentit

odota...
........ kommentoi (9.3.2014 15:11:54)
user avatar Kävin katsomassa molemmat osat peräkkäin. Kovin täyttä ei ollut ensimmäisenkään osan näytöksessä Bio Rexin salissa, mutta kakkososan pyörähtäessä käyntiin taisin olla kuudes paikan päälle vaivautunut.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa