Caroline Munro

Maximum Overdrive (1986)

aka 8 Days of Terror

Maximum Overdrive #1 Maximum Overdrive #2
IMDb

Stephen Kingin 80-luvun alussa käyttämän inspiraatiopaketin sisältö lojui pitkin pöytää ja oli tahrannut kirjailijan naamataulun. Pakettiin sisältyi alkoholia, Valiumia, kokaiinia ja Xanaxia. Satunnaisia hippusia kannabista saattoi myös leijailla lattialle ja sekoittua mattoa koristaviin dekstrometorfaaniläikkiin.

Ei ihme, että King myöhemmin totesi, ettei muista läheskään kaikkea 80-luvun tekemisistään. Se ei kuitenkaan estänyt häntä kirjoittamasta Cujoa (kirja, 1981) sekä ohjaamasta tappaja-autoista kertovaa moottoriöljyfantasiaa Maximum Overdrive. 80-luvun tyyliin hän teki ensiohjauksensa aidolla Sam Peckinpahin kokaiinimetodilla, eli loihtimalla kohtaukset pää täynnä kamaa.

Vaikka kohtalo olikin suotuisa Kingille, ei samaa voi sanoa näyttelijä Emilio Estevezistä, joka innokkaana otti vastaan Maximun Overdriven sankarin roolin juuri kun oli lähellä uransa läpimurtoa. Ei kestänyt edes vuotta ja hän oli yhdessä Kingin kanssa saada palkinnon vuoden huonoimmasta elokuvasuorituksesta (Kultainen vadelma -gaala).

Maximum Overdrive [1]
Maximum Overdrive [2]

Itse tarinassa suurin osa ajasta vietetään pienellä rekkapysäkillä, jota isot autot kiertävät intiaanityyliin ympyrässä. Sekalainen joukko ihmisiä on päätynyt asemalle mottiin, mukaan lukien elokuvan kova poika Bill (Estevez). Nämä ihmiset eivät kuitenkaan pyri karkuun, vaikka pakoreittejä olisi useampikin, sen sijaan mottiin murtautuu lisää väkeä.

Mitään tällaista ei olisi tapahtunut, ellei maapallo olisi joutunut oudon komeetan vaikutuspiiriin. Sen aiheuttama säteily antaa ihmisten rakentamille koneille (...paitsi moottoriveneille) kyvyn nähdä ja ajatella. Kyky ajatella tietenkin suututtaa rekat, kodinkoneet ja limuautomaatin, jotka aloittavat yhdessä sodan ihmiskuntaa vastaan. Samaa tahtia ulkopuolisen uhkan kanssa tunnelma asemalla kiristyy, kun kova poika Bill sekä kyläjuntti Bubba ajautuvat nokkapokkasille. Toisaalla rekkapysäkkiä kohti ajaa vastavihitty pari, Curtis ja nalkuttava Connie, joka päättää tunkeutua läpi rekkojen saartorenkaan päästäkseen pois turvallisesta avomaastosta. Lopulta rekat esittävät uhkavaatimuksensa: "me haluamme lisää bensaa".

Seuraa joukko seksikkäitä poseerauksia, joissa Estevez ja Laura Harrington tankkaavat kilpaa rekkoja ennen elokuvan kliimaksia.

Maximum Overdrive [3]
Maximum Overdrive [4]

Myöhemmin lannistettu Estevez koki elokuvauransa huipun jääkiekon nappulaliigasta kertovassa lastenkomediassa The Mighty Ducks (1992), jossa hän näytteli Gordon Bombayta. Toki hänelle olisi pitänyt antaa tunti turpaan jo pelkän Maximum Overdrivenkin takia, mutta samalla täytyy antaa anteeksi The Mighty Ducks, sillä kokaiinipäisen Kingin kirjoittama dialogi imisi kuiviin kenen tahansa muunkin näyttelijän kunnianhimon. Koko projektin ainoa onnenpotku oli, että samana vuonna pop-tähti - ja vuoden 2006 seksikkäimmäksi valittu kasvissyöjä - Prince, toteutti hänkin unelmansa ja ohjasi elokuvan Under the Cherry Moon.

Prince rohmusi Kingin ja Estevezin edestä kaikki vuoden 1986 keskeiset Kultaiset vadelmat. Tämä jätti Maximum Overdiven keräämään rauhassa kulttimainetta.

Hyvä niin, sillä koneiden ottaessa vallan, herää henkiin poikkeuksellisen kingmäinen maailmankuva, joka on tahattoman rehellinen. Nähdään pikkukaupunkilaisuutta yhdistettynä kirjailijalle tyypillisiin pelkoihin, kuten ihmispetoon viemärionkalossa (It, kirja 1986), tuntemattomaan uhkaan (The Stand, kirja 1978), transformaatiokauhuun (Christine, kirja 1983) ja ihmisen orastavaan yksinkertaisuuteen (Green Mile, kirja 1996). Mutta Maximum Overdrivessa ideoiden huomattava potentiaali jää pahoin keskeneräiseksi, sillä elokuvan jokainen kohtaus on kuin oma itsenäinen episodinsa. Erityisen tuskallisesti tämä näkyy henkilöhahmojen yrittäessä kommunikoida keskenään.

Bill esimerkiksi intoutuu tilittämään naisliftarille (Harrington) traumastaan ja siinä samalla ihastuu, mutta hetkeä myöhemmin hän vetelee pitkin viemäreitä kuin olisi unohtanut olleensa juuri panemassa. Samankaltainen kokaiinilogiikka huokuu läpi koko tarinan motivoinnin. Edes Estevezin sankaruus ei tahdo kestää koko elokuvan kestoa, etenkään kun hän häviää miehekkyydessä Harringtonillekin.

Maximum Overdrive [5]
Maximum Overdrive [6]

Myöhemmin elämässään King onnekseen voitti riippuvuutensa ja alkoi kirjoittaa löysää tusinakauhua. Nimessä Maximum Overdrive saattoikin jo aikanaan piillä ohjaajakäsikirjoittajan omaelämänkerrallinen ja hänen silloista elämäntyyliään kuvaava julkilausuma, jonka voiman kruunaa soundtrackilla pauhaava AC/DC kappaleellaan "Hells Bells".

Se millaisia arkielämän painajaisia Kingin pään sisältä vyöryi hänen niistäessään oman peilikuvansa sirpaleista jauhoja ennen kuvauksia, tekee jo itsessään Maximum Overdrivesta näkemisen arvoisen työn. Samalla tulee pienenä bonuksena todistaneeksi, kuinka King kuin vahingossa tuhoaa Estevezin lupaavana alkaneen sankarikultin.

Versioinfo (26.5.2014):

Kingin ainoasta ohjaustyöstä löytyy monia julkaisuja (esim. Anchor Bayn laadukkaana pidetty R1-julkaisu) ja se on nähtävissä myös Netflixissä.

***--
© Jari Mustonen, julkaistu: 26.5.2014
keskiarvo
toimitus
3.10/5.00 (5)
 JSSMJMMHEM
  3.5 3.0 3.0 2.5 3.5
keskiarvo
lukijat i
2.61/5.00 (9)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  -11 (33)
0%
Maximum Overdrive (1986)  Maximum Overdrive (1986)