Caroline Munro

Pink Narcissus (1971)


Ohjaus

Käsikirjoitus

Näyttelijät

Maa

Pink Narcissus #1 Pink Narcissus #2
IMDb

Kuvitelkaa mielessänne Kenneth Anger, Caravaggio, ja Tom of Finland harrastamassa keskenään kimppakivaa. Jos jonkin biologisen ihmeen seurauksena tuossa aktissa onnistuttaisiin siittämään lapsi, raskauden lopputuloksena ulos paskannettu kirkuva sikiö saattaisi vallan hyvin olla Pink Narcissus -elokuva.

Pink Narcissus [1]
Pink Narcissus [2]

Pink Narcissuksessa kristalloituu kimalteleva esimerkki gay-estetiikasta ennen Stonewallin kapinan, AIDS-epidemian, tai tiukkapipoisen, turta-aivoisen poliittisen korrektiuden tuomia painolasteja. Elokuva paljastaa asunnossaan keimailevan nuoren homoseksuaalin rattopojan fantasioita, korviemme kuulemien äänien ollessa pyhitetty ainoastaan musiikkikappaleille sekä harvoille yksittäisille repliikkipätkille. Kuvat ovat yliampuvissa karkkimaisissa värisävyissä, hauraalle kaitafilmille tallennettuna. Voimakkaat värit ja kova rakeisuus ovat briljantti yhdistelmä!

Pink Narcissus [3]
Pink Narcissus [4]

Päähenkilö on mielikuvituksensa tunkkaisissa tuotoksissa vuorostaan härkätaisteilija, turkkilainen prinssi, tai roomalaisten ikeen alla oleva orja - tietysti lähes kiintiöinä olevien miesten vessaan sijoittuvan cruisingin ja fetissimäisen biker-kuvaston lisäksi. Joissain jaksoissa olemme upean fellinimäisen keinotekoisen näköisessä (lähes kaikki elokuvan kohtaukset oltiin lavastettu ohjaajan asuntoon), paratiisimaisessa puutarhassa, jossa kauniin erogeenisen vihjailevan oloinen perhonen lentelee. Kiehtovan zoofilian puolelle mennään kohdassa, jossa tuo tavattoman kiimaiselta vaikuttava perhonen runkkaa ruohikolla leveilevästi makaavaa päähenkilöämme.

Krediiteissä elokuvan ohjaajaksi mainitaan ainoastaan "Anonymous". Vuosikymmeniä jatkuneitten spekulointien jälkeen tirehtööriksi paljastui valokuvaaja ja drag-taiteilija James Bidgood. Ohjaajan nimen puuttuminen tietysti lisäsi mystiikkaa ja kulttimaineen rakentumista elokuvan ympärillä - todellisuudessa sen uupumisen taustalla piili se, että levittäjät olivat ottaneet materiaalin pois Bidgoodilta leikkausvaiheessa, joka täten halusi nimensä pois valmiista tuotoksesta. Bidgoodin oman version mahdollista luonnetta voi toki vain arvailla, levittäjien leikkauksen kerronnan ollessa täyspitkäksi elokuvaksi aivan liian laahaava, huolimatta kuvien läpikotaisesta säihkyvyydestä. Paljon pub(l)ic domain -musiikkia soittava ääniraita onnistuu toki tuomaan tykyttävää tyydytystä, muttei kuitenkaan paini lähellekään samassa sarjassa kuin esim. Angerin elokuvien soundtrackit.

Pink Narcissus [5]
Pink Narcissus [6]

Pink Narcissusta ei kuitenkaan voi ihan luokitella suoraviivaisesti pornoksi, seksuaalisen sisällön ollessa niin vaimeata - tiettyjä yksittäisiä hyvin graafisia kohtia lukuunottamatta. Yhdessä kohdassa muna nähdään peräti lähikuvassa, ja se sylkee spermaa kameran linssiin - mieleen muistuu vielä toinen "The fireman is very magical, rub his helmut and he spits in your eye" -virtsanpylväs, Länsi-Saksalaisen underground-elokuvan unohdettu klassikko Particularly Valuable (Besonders Wertvoll, 1968). Ihan näin eksplisiittisten siittimien esittely ei välttämättä ole aina elokuvan parhaaksi, sävyn vaihtuessa kovin jyrkästi. Pink Narcissuksen charmi perustuu kuitenkin ytimeltään haikailevaan fantasiointiin, vihjailuun, tirkistelyyn - kuten lukuisat toisetkin gay-klassikot, Jean Genet'n Querelle-kirjan, tai The Smiths -yhtyeen Reel Around the Fountain -laulun lailla.

Pink Narcissus on kuvattu eteeriselle 8mm-filmille, jonka käyttäminen minkään tason kaupalliseen julkaisuun tarkoitetuissa elokuvissa on hyvin harvinaista. Formaatti oli käytössä lähes ainoastaan julkisen levityksen ulkopuolelle tarkoitetuissa kotielokuvissa - ennen kuin sen peittosi 1980-luvulla camcorder-videokameroiden tulo markkinoille.

Pink Narcissus [7]
Pink Narcissus [8]

Valtavirran tuotoksissa 8mm:n käyttöä saattaa esiintyä korkeintaan siellä täällä olevana yksittäisinä kuvina, kuten Oliver Stonen tyylillisessä sillisalaatissa Syntyneet tappajiksi (Natural Born Killers, 1995), tai Werner Herzogin Kaspar Hauserin tapauksen (Jeder für sich und Gott gegen alle, 1974) unijaksoissa. Underground-hiteissä 8mm-filmille on kuvattu monet Richard Kernin lyhärit kuten Manhattan Love Suicides (1985), The Right Side of My Brain (1985), ja ahdasmielisten feministien raivon ilmestyessään päällensä saanut Fingered (1986). Myös Jörg Buttgereitin täyspitkä "corpse fucking art" -klassicko Nekromantik (1987) kuvattiin kyseisellä formaatilla.

Indie-aktiivi JR Bookwalter kuvasi kasimilliseksi tuotannoksi yllättävän suurilla puitteilla (Sam Raimi ja Bruce Campbell hyörivät tekemisessä mukana) luodun zombi-leffan The Dead Next Door (1988) - ja jatkoi filmiformaatin käyttöä myös joissain myöhemmissä direct-to-video -julkaisuissaan kuten Ozone (1995). Indie-draamojenkin rintamalla formaatilla kuvattuja elokuvia on joitakin, kuten Richard Linklaterin debyytti It's Impossible to Learn to Plow by Reading Books (1988).

Pink Narcissus [9]
Pink Narcissus [10]

JR Bookwalterin hengenheimolaisen Leif Jonkerin Darkness (1995), joka muistetaan iskevästä, osittain nyljettyä hahmoa kuvaavasta VHS-kannestaan, oli toinen 8mm:llä kuvattu täyspitkä elokuva. Legendan mukaan Darknessia ei rahasyistä pystytty editoimaan filmillä, joten ohjaaja heijasti kuvan 8mm-projektorilla valkoiselle paperinpalalle, jota hän kuvasi videokameralla - ja leikkasi lopputuloksen sitten videonauhalla!

Myös Kanadan omintakeinen, mykkäkauden ilmaisukeinoihin hurmaantunut Guy Maddin on kuvannut yksittäisiä hetkiä kasimillisellä lukuisiin elokuviinsa, mukaan lukien The Saddest Music in the Worldiin (2003). Aivan kokonaan 8mm-formaatilla loihdittiin tuoreempi Brand Upon the Brain! (2008).

***--
© Mies Mikkonen, julkaistu: 28.6.2014
keskiarvo
toimitus
3.00/5.00 (2)
 JSMM
  3.0 3.0
keskiarvo
lukijat i
3.00/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!