Caroline Munro

The Hypnotic Eye (1960)

Hypnoottinen silmä

aka L'occhio ipnotico

The Hypnotic Eye #1 The Hypnotic Eye #2
IMDb

Vallankumouksellista HypnoMagic-tekniikkaa (TM) hyväksikäyttävän elokuvan tarina alkaa katsojan aivonystyröitä hellästi hieroen ja keimailevasti kutkuttaen. Kauniit naiset ympäri kaupunkia rupeavat tekemään järjettömän itsetuhoisia tekoja: yksi sytyttää hiuksensa tuleen, toinen työntää kasvonsa tuulettimeen (!), kolmas kaavii silmänsä ulos partaveitsellä... neljäs taas sulattaa kielensä lipeällä! Kukaan näistä lähes Naked Bloodin (1996) mittasuhteita ottavien itse-mutilaatioiden uhreista ei kuitenkaan osaa selittää jälkeenpäin makaabereja tekosiaan.

The Hypnotic Eye [1]
The Hypnotic Eye [2]

Tapausta tutkiva etsivä Kennedy (Patridge) on tilanteesta varsin ymmällään. Etsivälle työpaineita kuitenkin rauhoittaa pistäytyminen Marcia-rakastettunsa ja hänen ystävättärensä kera kaupungissa olevaan hypnoosi-esitykseen. Lavalla mesmerisöintiä harjoittaa aksentiltaan joltain Tommy Wiseaun kaukaiselta sukulaiselta kuulostava The Great Desmond (Bergerac), assistenttinaan hemaiseva Justine (B-legenda Allison Hayes). Marcian ystävätär astuu vapaaehtoisena lavalle hypnotisoivaksi, ja esityksen jälkeen hän vaikuttaa kaikin puolin normaalilta, joskin valittaa ettei muista mitään performanssista jonka kohteena oli.

Kotiin mennessään hän yllättäen pesee kasvonsa hapolla.

The Hypnotic Eye [3]
The Hypnotic Eye [4]

Alkaa vaikuttaa että kaikki itsensä runnelleet daamit olisivat olleet jossain vaiheessa yleisöstä noukittuja apureita Desmondin eri esityksissä (tuoden mieleen kymmenen vuotta myöhemmin ilmestyneen Herschell Gordon Lewisin surrealistisen mestaus-meta-mestariteoksen The Wizard of Gore). Marcia liittyy Kennedyn kanssa tutkimaan mysteeriä. Jos Desmond on näiden silpomisten takana maagisen mesmeerisen manipulointinsa kautta, mikä ihme hänellä saattaa olla motiivina? Tutkimuksien kautta alkaa myös nousta esiin aatos, että hänen assistentillaan saattaisi olla sormensa pelissä.

1960-luvun taitteessa beatnik-kulttuuri tuli esiin elokuvallisessa eksploitaatiossa hämmästyttävissä määrin, kuten Roger Cormanin helmessä A Bucket of Blood, AIP-studion tuottamassa unohdetussa tekeleessä Daddy-O, nuoren Peter Falkin tähdittämässä lasin-sirpaleita-hampurilaisessa- saagassa The Bloody Brood, sekä filmeissä The Beatniks ja The Rebel Set. The Hypnotic Eyessakin se on hyvin läsnä - erityisesti pitkitetyltä tuntuvassa, savuiseen bongo-rumpujen äänien täyttämään beat-baariin ("Let me hear that beat, man... Yeah, that's the beatest beat!") sijoittuvassa kohtauksessa, jossa meille esitetään mainio runo nimeltään "Confessions of a Movie Addict"!

The Hypnotic Eye [5]
The Hypnotic Eye [6]

Mutta miten taas HypnoMagicin (TM) laita? No... huipennuksena narratiiviselle nautinnollemme sen jatkeeksi on luotu absoluuttisen turha, mutta hetkittäin hervoton jakso, jossa Desmond mukamas saattaa itse elokuvan katsojat hypnoosiin. Saattaa kuulostaa todella herkulliselta - nolosta lopputuloksesta kykenee kylläkin ammentamaan sieluunsa (onneksi?) vain löyhiä kalkkunamaisia ansioita. Nämä hypnoottista olotilaa simuloivat kokeilut ovat sen kaltaisia, että suoraan kameraan kohti puhuva Desmond pyytää katsojaa esimerkiksi laittamaan kädet tiettyyn asentoon, ja heiluttelemaan niitä edestakaisin - jonka pitäisi mukamas johtaa siihen ettemme pystyisi lopettamaan tätä liikettä lainkaan. Ainakin saamme nautiskella kuvaa katsomosta, jossa ihmiset tärisevät ja vaappuvat edestakaisin, hypnotisoijan käskyjen kaikuessa ääniraidalla.

The Hypnotic Eye [7]
The Hypnotic Eye [8]

Tällaista jippoa oltiin hyödynnetty jo vuotta ennen Hypnotic Eyen tuloa hieman onnistuneemmin Michael Gough -kauhuilussa Mustan museon salaisuus (Horrors of the Black Museum, 1959), jossa joidenkin versioiden alkuun lisättiin parikymmentä minuuttia kestävä prologi, jossa hypnotisoija tekee katsojille erilaisia suggestio-kokeita ennen elokuvallisen tarinan käynnistymistä. Katsojapoloja (pölöjä?) hypnotisoitiin myös joissain 1950- ja 60-luvun amerikkalaisissa elokuvaa ja eläviä näyttelijöitä sekoittavissa hulvattomissa spook show -esityksissä (The Vampire's Coffin, The Robot vs the Aztec Mummy) kököllä, 'Hypnoscopeksi' tituleeratulla filmipätkällä, jossa tönköhkö kertojaääni sökeltää jotakin ihmissusista ja kauhunsekaiseen transsitilaan hitaasta vajoamisesta - loputtoman spiraalin pyöriessä minuutista toiseen valkokankaalla.

Tällaista oli itse asiassa myös Hypnotic Eyen käsikirjoittaja William Read Woodfieldin mielessä alun perin: koko illan elokuva, joka koostuisi täysin abstraktista kuvastosta (tässä tapauksessa liikkuvasta valkoisesta viivasta), ja kuulisimme ääniraidalla hypnotisoijan puhetta, joka pyrkisi mesmerisoimaan katsomoa. Elokuvastudiot eivät tietenkään suostuneet näin radikaaliin konseptiin, vaan vaativat perinteisemmän tarinan hypnoosia käsittelevän käsikirjoituksen ympärille.

The Hypnotic Eye [9]
The Hypnotic Eye [10]

Enemmän h/c-asennetta katsojan hypnotisoinnin vintaasiin konseptiin latoi Elitisti-suosikki Gaspar Noé vuonna 1995 eetteriin pistetyssä tv-spesiaalissa Une Expérience d'Hypnose Télévisuelle, jonka oli tarkoitus olla puhdas parodia, mutta jonka hyvin monet ranskalaiset katsojat ottivat täysin tosissaan. Puolen tunnin keston aikana katsoja saa vastaanottaa erityisesti Noén myöhemmissä elokuvissa nähtävää strobo-välkettä. Hypnoosilla oli myös keskeinen rooli kulissien takana Werner Herzogin omintakeisessa filmissä Lasisydän (Herz aus Glas, 1976), jossa kaikki näyttelijät esiintyivät tuohon tilaan vaivutettuina. Elokuvansa kommenttiraidalla Herzogin muistelemat kokemukset hypnoosin käytöstä tekoprosessissa ovat hulppean kiehtovaa mannaa wanhoille wahaisille korvakäytäville. Aihe on mukana temaattisesti merkittävällä tasolla totta kai lukuisissa elokuvissa, jopa kotimaisissa tuotoksissa kuten Jaakko Ilkka Virtasen dokumentissa Kirjoitan teille täältä maan päältä (2002), jossa ohjaaja itse hypnoosissa muistelee lapsuuttaan kameran edessä.

Ajatus elokuvasta immersiivisenä välineenä, joka pystyy saattamaan katsojan hypnoosia muistuttavaan tilaan, pitää varmasti sisällään totuuden siemenen. Mikään kinemaattinen tuotos ei kuitenkaan ole tätä katsojan salaperäisen-enigmaattisen-arvoituksellisen-mysteerisen valveuneen saattamisen konseptia lähellekään pätevästi vetänyt vielä läpi. Tähän joukkoon ilman epäilyjä voimme viskoa myös kovasti yrittävän, mutta hyvin vaihtelevasti jokaisella tasollaan onnistuneen Hypnotic Eyen.

**½--
© Mies Mikkonen, julkaistu: 21.7.2014
keskiarvo
toimitus
2.50/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!