Caroline Munro

Stridulum (1979) :: The Visitor

Vierailija

aka El visitante del más allá; Satans lilla flicka; The Visitors

Stridulum #1 Stridulum #2
IMDb

Tuottajakin voi toisinaan olla visionääri, ainakin 70-luvulla. Tuolloin muodissa olleita ufo-uskomuksia, paholaisen lapsi -skenaarioita ja new age-näkyjä hyödyntävä Stridulum on kauhuelokuvatuottaja Ovidio Assonitisin lempilapsi. Assonitis (esim. Man From Deep River, 1972; Tentacles, 1977) on paitsi tuottanut, myös kirjoittanut tämän sangen eriskummallisen elokuvan, joka kelluu jossakin eksploitaation ja psykedeelisen taide-elokuvan välimaastossa. Myös nimellä The Visitor tunnetun Stridulumin ohjaajan pallilla istunui näyttelijänä paremmin tunnettu Giulio Paradisi. Elokuvansa tavoin hänkin vaihtoi itselleen kansainvälistä levitystä varten toisen nimen, Michael Paradise.

Stridulum [1]
Stridulum [2]

Jos Jodorowskyn Dyyni olisi joskus valmistunut, happoisen hengellinen Stridulum voisi olla köyhän miehen versio siitä. Tästä kielii jo varsin eriskummallinen näyttelijäkaarti. Keskeisessä roolissa nähdään John Huston sekä pienessä roolissa myös toinen vanha ohjaajaparta, Sam Peckinpah. Mukana ovat myös mm. Lance Henriksen, Shelley Winters, Mel Ferrer ja Glenn Ford. Alkukohtauksessa tavataan Jeesusta (tai vastaavaa yliluonnollista, parrakasta ja pitkätukkaista jumalolentoa) näyttelevä Franco Nero.

Värikkään elokuvan selkeästi heikoin lenkki on sen sekavuus. Juoni rönsyilee sinne tänne, eikä sen ydintä ole aina helppo hahmottaa. Toisinaan tuntuu siltä, että elokuvassa olevat kohtaukset on kuvattu aivan toista tarinaa varten ja leikattu uuteen järjestykseen eri kontekstilla. Pääsääntöisesti kyse on siitä, että avaruuden celestiaalien lähettiläs Jerzy Colsowicz (Huston) seuraa vierestä 8-vuotiaan pikkutytön Katy Collinsin (Paige Conner) varttumista. Tytöllä on telepaattisia ja -kineettisiä voimia ja siksi hän on avaintekijä hyvän ja pahan välisessä kamppailussa. Ei ole vain aivan selvää, kummalle puolelle hän on kallellaan.

Stridulum [3]
Stridulum [4]

Katy tietää myös vaistonvaraisesti, että hänen on myös siirrettävä kykynsä eteenpäin. Siksi hän manipuloi eronnutta äitiään Barbaraa (Joanne Nail) tekemään itselleen veljen, jotta hänelläkin olisi joku yhtä voimakas olento, jonka kanssa saada jälkeläisiä. Onneksi elokuva ei ole aivan yhtä likainen kuin tämä juonenmurunen antaa ymmärtää, mutta on elokuvan pariutumista koskeva tarina silti vähintäänkin arveluttava.

Pahan voimat haluavat puolestaan siirtää oman olemuksensa Barbaran jälkeläisille, jota varten epähumaanin oloinen koripallojoukkueen manageri (!) Raymond Armstead (Henriksen) yrittää vietellä äitimuoria. Jos saatanallinen sikiö pääsee syntymään, tietää se Ilmestyskirjan toteutumista ja koko maailman tuhoa. Jerzyn tehtävänä on siis panna kapuloita Raymondin rattaisiin, yhdessä Collinsien kotihoitajan kanssa. Litania erilaisia maallisia autoriteetteja, kuten poliiseja ja lääkäreitä, käy elokuvan mittaan osoittamassa hämmentyneisyytensä, jonka he jakavat yleisön kanssa.

Stridulum [5]
Stridulum [6]

Varsinaista päähenkilöä ei elokuvalla ole. On toisaalta hyvä, että juoni ei pyöri iänikuisen näkökulmahenkilön ympärillä, mutta ilman tuota keskushenkilöä tapahtumien taustat ja syy- seuraussuhteet eivät ole kovinkaan helppoja selittää. Kokonaisuuden hahmottaminen riippuu joko epämääräisestä narraatiosta tai oletuksesta, että yleisön hoksaamiskyvyt ovat valppaimmillaan. Elokuvan ystävää on helppo harhauttaa, sillä hän alkaa bongailla tunnettujen hittien härskisti kopioituja juonielementtejä Hitchcockin Linnuista (1963) ja Takaikkunasta (1954) Kolmannen asteen yhteyteen (1977) ja Ennustukseen (1976).

Elokuvan kantavana voimana on se, että se näyttää todella hyvältä. Etenkin kuvaaja Ennio Guarnierin luomat meskaliinihenkiset fantasiajaksot syöpyvät mieleen. Erittäin kuumottavissa punasävyisissä aavikkonäyissä on todellista maailmanlopun tunnelmaa. Jaksot myös lisäävät elokuvan panoksia, sillä tulevaisuudessa häämöttävä tuho tuntuu olevan hiuksen karvan päässä.

Stridulum [7]
Stridulum [8]

Paradisin ohjauksessa Stridulum kompuroi eteenpäin melko epätasaisesti, mutta väläyttelee silloin tällöin todella älyvapaata tavaraa. Katyn 8-vuotissyntymäpäivillä tytöntyllerö saa lahjaksi käsiaseen, mikä oli ilmeisesti juuri se, mitä mussukka oli toivonutkin. Pian tämän jälkeen hän pamauttaa "vahinkolaukauksella" äitiään selkään. Surrealistinen kohtaus on kuin Amerikan asehulluudesta varoittelevasta höyrypäisestä mondosta, jota kuvattaessa näyttelijöitä on ohjattu kielellä, jota he eivät ymmärrä.

Kaikkiaan Stridulum jättää melko hämmentyneen olon. Hieno visuaalisuus ja dramaattinen soundtrack saa usein luulemaan, että elokuvalla olisi jokin suurempi ajatus sanottavanaan. Sekasotkuisesta lopputuloksesta sellaista on kuitenkin miltei mahdotonta osata yhdistää. Täten lopputulos on "vain" yksi mielisairas kulttielokuva. Joskin vähintäänkin visuaalisuutensa puolesta katsomisen arvoinen.

***--
© Paavo Ihalainen, julkaistu: 3.7.2014
keskiarvo
toimitus
2.90/5.00 (5)
 JSTPKKMMPI
  3.5 1.5 3.5 3.0 3.0
keskiarvo
lukijat i
3.50/5.00 (4)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  5 (10)
50%
The Visitor (1979)  The Visitor (1979)Vierailija