Caroline Munro

Aniki Bóbó (1942)


Aniki Bóbó #1 Aniki Bóbó #2
IMDb

Portugalilaisen Manoel de Oliveiran ohjaama ja käsikirjoittama lyhytelokuva O Velho do Restelo (The Old Man of Belem, 2014) sai ensi-iltansa kuluvan vuoden syyskuussa Venetsian elokuvajuhlilla. Vain viikkoa myöhemmin se nähtiin yhtä arvostetuissa puitteissa Toronton kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla - ylistävän vastaanoton kera.

De Oliveiran edellinen kokoillan elokuva Gebo and the Shadow (Gebo et l'ombre) ilmestyi vuonna 2012, eikä tunnustetun auteurin varsin rivakassa työskentelytahdissa olisi sinänsä ihmettelemistä, ellei satu olemaan selvillä ohjaajan syntymävuodesta. Se on 1908 ja tekee de Oliveirasta epäilemättä maailman iäkkäimmän yhä työskentelevän elokuvantekijän. Vuosia tulee ensi joulukuussa täyteen 106 (!), mutta yhtään uutista de Oliveiran vetäytymisestä eläkkeelle ei ole silmiin osunut.

Aniki Bóbó [1]
Aniki Bóbó [2]

Mykkäelokuvan kaudella dokumenteilla aloittaneen veteraaniohjaajan tuotannoissa on totuttu näkemään Claudia Cardinalen, Jeanne Moreaun, John Malkovichin tai Marcello Mastroiannin kaltaisia nimiä portugalilaisnäyttelijöiden lisäksi. Manoel de Oliveiran Aniki Bóbó -ohjausdebyytissä pitkien elokuvien saralla sen sijaan pääroolit hoituvat ensimmäistä kertaa kameran edessä olleiden lasten toimesta. Luontevasti ja ikimuistoisesti osuutensa hoitavat amatöörit löytyivät de Oliveiran kotikaupungista Portosta, jonka kadut, katot ja Douro-joen rantamaisemat ovat yhtä olennaisessa osassa kompleksisessa lapsuuskertomuksessa.

Aniki Bóbó on vuosikymmenien mittaan saavuttanut klassikkostatuksen ja sen katsotaan jopa olleen tiennäyttäjä italialaiselle neorealistiselle elokuvalle, mutta aikalaisvastaanotto ei ollut yksimielisen ylistävä. Elokuvan lapset ovat lapsia mutta käsiteltävät teemat aikuisten maailmasta. Valehtelevat, tappelevat ja varastelevat katulapset ja de Oliveiran dokumentaarista lähentelevä ote saattoivat olla liikaa kenties siirappisempaan käsittelytapaan tottuneelle katsojalle. Aniki Bóbó on jengielokuva, kertomus rakkaudesta, ystävyydestä, mustasukkaisuudesta ja moraalisesti oikeista valinnoista. Elokuvan nimi juontaa ”entten tentten teelikamentten” -tyylisestä lastenlorusta.

Aniki Bóbó [3]
Aniki Bóbó [4]

Oman alakuloisen vireensä aikakauteen ja de Oliveiran elokuvaan tuo käynnissä oleva toinen maailmansota ja diktaattori Salazarin vallassaolo. Vaikka niihin viitataan elokuvassa vain epäsuorasti, on juuri Salazarin hirmuvalta syy siihen, miksi de Oliveiran seuraavaa pitkää elokuvaa Aniki Bóbón jälkeen saatiin odottaa parisenkymmentä vuotta.

Terezinha-tyttöön (Fernanda Matos) ovat rakastuneet sekä herkkä Carlitos (Horácio Silva) että lapsijengin kovanaamainen johtohahmo Eduardo (António Santos). Terzinhalla on selkeästi tunteita Carlitosia kohtaan, mutta jälkimmäistä systemaattisesti simputtava Eduardo onnistuu pullistelullaan tekemään hänkin vaikutuksen Terezinhaan. Epätoivoinen Carlitos sortuu rakkauden kohdettaan miellyttääkseen nukkevarkauteen ja eräänä koulupinnauspäivänä tapahtumat kärjistyvät jopa traagisiin mittasuhteisiin.

Aniki Bóbó [5]
Aniki Bóbó [6]

Aniki Bóbó on taianomaisen kaunis elokuva ja varmasti elokuvahistorian hienoimpia lapsikuvauksia. Synkistä piirteistään ja Carlitosin unijakson kauhuelementeistä huolimatta siitä löytyy myös valoa ja huumoria, jota tuo mukaan ennen kaikkea elokuvan ainoa mainitsemisen arvoinen aikuisnäyttelijä Nascimento Fernandes. Hänen ymmärtäväinen kauppiashahmonsa on jopa ratkaisevassa roolissa yhdessä elokuvan avainkohtauksista.

Versioinfo (6.10.2014):

Aniki Bóbó julkaistiin pieteetillä restauroituna versiona dvd:llä vuonna 2010. Levyltä lötyy elokuvan tekstitys englanniksi ja ranskaksi runsaslukuisen ekstramateriaalin kera. Niistä mainittakoon de Oliveiran ensimmäinen elokuva, parikymmentäminuuttinen avantgardistinen dokumentti Douro Faina Fluvial vuodelta 1931, sekä keskustelut Aniki Bóbón pääosia esittävien Fernanda Matosin ja Horácio Silvan kanssa lähes 70 vuoden jälkeen elokuvan kuvauspaikoilla.

****½
© Mika Helminen, julkaistu: 6.10.2014
keskiarvo
toimitus
4.50/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  1 (1)
100%
Aniki Bóbó (1942)  Aniki Bóbó (1942)