Caroline Munro

Dr. Giggles (1992)

aka Dr. Rictus

Dr. Giggles #1 Dr. Giggles #2
IMDb

Vuosien 1987-1994 välillä Larry Drake esitti henkisesti jälkeenjäänyttä, maailman hyväsydämisintä toimistoapulaista Benny Stulwiczia kaikkien aikojen suosituimpiin kuuluvassa TV-sarjassa L.A. Law. Enimmillään Steven Bochcon ja Terry Louise Fisherin luoma sarja veti ruutujen ääreen viikottain 20-30 miljoonaa amerikkalaiskatsojaa, ja toipa sarja Drakelle myös kaksi Emmy-palkintoa parhaasta sivuosasta.

Dr. Giggles [1]
Dr. Giggles [2]

Drake teki simppelin ja kiltin Bennyn roolin kenties hieman liiankin hyvin, sillä L.A. Law -vuosien myötä ihmiset alkoivat pitää näyttelijää roolihahmonsa kaltaisena siviilissäkin. Kun yleistykset tietynlaisen roolin esittämisestä menivät tarpeeksi pitkälle, oli Drake valmis tekemään jotakin ihan muuta näyttelemisen saralla. Vuonna 1990 hän laajensi skaalaansa sormia sikarileikkurilla katkovaksi häikäilemättömäksi mafiapomoksi Sam Raimin Darkmanissa, ja pari vuotta myöhemmin Manny Coto pestasi Draken mielipuolisesti hihitteläväksi nimikkohahmoksi Dr. Giggles -elokuvaansa.

Lyhyt alustus näyttelijästä on sikäli paikallaan, että Dr. Giggles seisoo puolitoistatuntisen kestonsa hyvin pitkälti Larry Draken kaistapäisen suorituksen varassa. Mielisairaalasta elokuvan alussa pakeneva toisen polven tohtori Evan Rendell alias Dr. Giggles saa Drakesta oivallisen tulkin lääketieteen eri ulottuvuuksia esittelemään. Tohtorin metodina on myös kosto edesmenneen väärinymmärretyn lääkäri-isänsä puolesta, josta pääsevät osallisiksi kaikki spesialistin tielle osuvat. Niihin kuuluu myös perinteisen pöhköistä yksilöistä koostuva teinijoukko, joka saa tietysti päähänsä mennä tutkimaan tohtorin talon salaisuuksia.

Dr. Giggles [3]
Dr. Giggles [4]

Dr. Gigglesin voi hyvällä mielikuvituksella laskea mukaan slasher-genreen, vaikka varsinaiseen buumiin se ilmestyi auttamattomasti liian myöhään. Myöhemmin esimerkiksi Dexter (2006-2013) -sarjan parissa vaikuttanut käsikirjoittaja ja ohjaaja Manny Coto ei säästele kuvissa teriä tai veren tirskahduksia ja onnistuukin kohtuullisen hyvin pitämään elokuvan kauhistuttavuudet ja hauskuutukset balanssissa. Katsojalle säädellään kirkunaa yhdellä hetkellä ja naurua toisella.

Hupaisan makaaberit elementit ovat sukua etenkin Stuart Gordonin (Re-Animator, 1985) tekeleille ja miksei myös Wes Cravenin Scream-elokuville. Tohtori Gigglesin lääketieteeseen viittaavat huonot one-linerit tosin ovat täysin ainutkertaista kamaa ja niitä viljellään erittäin usein. Instrumentit, kuten injektioruiskut ja tähystimet ovat nekin tehty liioitellun isoiksi ja jälkimmäiset tohtori Giggles survoo varmuuden vuoksi potilaiden nenien kautta näiden aivoihin asti. Nimiroolissa nähtävä Drake on kertonut tehneensä ennen kuvauksia taustatyötä lääkärin esittämistä varten, mutta luopuneensa hommasta kaikenlaisen logiikan loistaessa poissaolollaan Gigglesin touhuista.

Dr. Giggles [5]
Dr. Giggles [6]

Komiikan viittaan verhottujen kammottavuuksien ohella on mainittava aidosti tyylikäs peilitalokohtaus sekä kuvauksien aikaan 18-vuotias Holly Marie Combs, jonka Jennifer-hahmolla saattaa yhtenä harvoista olla mahdollisuudet välttää tohtori Gigglesin skalpelli. Body count on tehokas 17.

Versioinfo (18.12.2014):

Warner on julkaissut Dr. Gigglesin R1-alueen dvd:nä sekä aluekoodivapaana blu-ray -tuplajulkaisuna yhdessä Tony Krantzin ohjaaman Otis Uncut (2008) -elokuvan kanssa.

***--
© Mika Helminen, julkaistu: 18.12.2014
keskiarvo
toimitus
3.00/5.00 (3)
 MHMM
  3.0 3.0
keskiarvo
lukijat i
2.50/5.00 (3)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!

kommentit

odota...
QCine kommentoi (18.12.2014 11:12:39)
user avatar Jotenkin tuntuu, että Larry Drakesta olisi saatu irti paljon enemmän Darkmanin nappisuorituksen jälkeisenä aikana. Giggles löi ärsyttävällä tavalla yli, kun oltiin vailla samraimi-hulluuden kontekstia. Aikoinaan tämä elokuva opetti myös, että hei, eivät ne kaikki Fangoria-lehdessä hehkutetut elokuvat välttämättä niin hyviä ole. No, olin naiivi, verennäkemisenhimoinen nuori, opinpahan.
vastaa »

kommentoi arvostelua ja/tai elokuvaa