Caroline Munro

The Rainbow Thief (1990)

aka Le voleur d'arc-en-ciel; Il ladro dell'arcobaleno

The Rainbow Thief #1 The Rainbow Thief #2
IMDb

Alejandro Jodorowsky on henkilönä niin tiukasti kietoutunut omien visioidensa ympärille, että hänen varsinaisia taitojaan elokuvaohjaajana voi olla hankala arvioida. Kuten monesta kiehtovasta tekijästä, myös hänestä epäonnistumisten kautta voi ymmärtää paljon. Vuonna 1980 valmistunut Tusk meni niin pahasti mönkään, että ohjaaja pesi kätensä koko työstä, ja sitä on nähty vain harvoin sen koommin. Kymmenen vuotta myöhemmin valmistunut Rainbow Thief oli Jodorowskyn ensimmäinen ja näillä näkymin ainoa todella loppuun viety suuren budjetin työ. Sen piti olla Jodorowskyn pääsylippu hänen tavoittelemaansa kulttielokuvien Cecil B. DeMillen asemaan, mutta toisin kävi.

The Rainbow Thief [1]
The Rainbow Thief [2]

Tuottaja Alex Salkindin vaimon, Berta Domínguez D'n käsikirjoitukseen pohjautuva elokuva kuvaa yhteiskunnan laitapuolella eläviä ihmisiä, ja heidän erikoista maailmaansa. Meleagre Von Tannen (Peter O'Toole), eksentrisen miljardöörin perillinen, tekee valinnan asua kartanon sijaan viemärissä, eläen tuosta yhteiskunnasta mieluummin kuin palvelijoiden antimista. Hän odottelee parempia aikoja viemärissä toverinsa Diman (Omar Sharif) kanssa.

Elokuvasta käy nopeasti ilmi Jodorowskyn halveksunta elokuvaa punaisena lankana kuljettavaa juonta kohtaan. Kun asetelma on jotenkin saatu kyhättyä kokoon, on elokuva pääasiassa erilaisia skenaarioita ja tilanteita, joihin pääpari (lähinnä Dima) ajautuu. Pääosaan merkittyä O'Toolea nähdään elokuvassa varsin vähän, eikä hänen hahmostaan ja tämän tavoitteistakaan tahdo saada juuri otetta. Jälkikäteen Jodorowsky onkin ilmoittanut vihanneensa itsekeskeisenä pitämäänsä O'Toolea, mutta pitänyt Sharifia yhteistyökykyisempänä. Tämä selittää, miksi elokuva keskittyy ennemmin Sharifiin. Selkeästi hän on ainakin ymmärtänyt, mitä miimikkona aloitellut ohjaaja on vähädialogiselta elokuvaltaan halunnut.

The Rainbow Thief [3]
The Rainbow Thief [4]

Näyttelijöitä vieroksuva Jodorowsky on paremminkin sirkustirehtööri kuin teatteritaustaisten näyttelijöiden ohjaamiseen sopiva kyky. Hän ohjaa tunteella, eikä pysähdy miettimään hahmojen mahdollisia motivaatioita tai psykologiaa. Elokuvan esittämien asioiden on tarkoitus nostaa esille alitajuntaisia tunteita ennemmin kuin viitata kirjallisesti mihinkään. Kaoottisessa maailmankaikkeudessa asiat vain sattuvat ja vaikka ihmiset voivat valita suuntansa, he ajautuvat sen mukana minne lienevät. Juna symboloi elokuvassa selkeää päämäärää, mutta sen kyytiin eivät hahmot koskaan pääse.

Chaplinille ja Fellinille paljon velkaa olevassa asetelmassa köyhyys on lähinnä vain symboli sille, että hahmot ponnistelevat päivästä toiseen. Päihdeongelmia tai todellista kurjuutta ei vaikuta olevan olemassa. Edes virkavalta ei tunnu puuttuvan 1800-lukulaisiin köyhien leireihin pitkin Lontoota. Hahmot elävät jossain maagisen realismin todellisuudessa eivätkä lähimainkaan todellisessa maailmassa. Viemäriinkin on saatu salakuljetettua joitakin yläluokan symboleita, kuten katon kristallikruunu, sormustelineet ja kyntteliköt. Jotenkin tunnelin päähän, jossa on nilkkoihin asti vettä on saatu vieläpä johdettua sähköt.

The Rainbow Thief [5]
The Rainbow Thief [6]

Suurella budjetilla on ainakin se etu Jodorowskyn työlle, että sen esittämä erikoinen ja värikäs maailma täynnä kääpiöitä, tulennielijöitä, ennustavia transvestiitteja, eläviä käsinukkekoiria ja miimikoita on todentuntuinen, eheä kokonaisuus, joka ei muutu miksikään kohtauksesta toiseen. Maailmassa vallitsee ikuinen sirkus ja kaduilla on aina paraati. Kamera nousee yläilmoihin tai seuraa hahmoja näiden juostessa kadulla.

Intuitio ei ole kuitenkaan mikään tapa tehdä 50 miljoonan dollarin elokuvaa, ja Jodorowsky turhautui kuvauksien aikana kun hänen oli hankittava tuottaja Salkindin suostumus jokaiselle hänen mieleensä pulpahtaneelle idealle. Jodorowsky on puhunut tarkoituksestaan tehdä suuren budjetin "ideologinen" elokuva, mutta ilmeisesti isommat särmät on viilattu pois, sillä ohjaajansa työksi kyseessä on melko lapsenomainen, jopa kiltti teos.

The Rainbow Thief on kokonaisuudessaan todella epätasainen, mutta siitä huolimatta elokuvassa on runsaasti yksittäisiä toimivia kohtauksia. Erityisen mieleenpainuva on Christopher Leen suoritus kajahtaneena miljardöörinä, joka ratsastelee ympäri asuntoaan leikkihevosella, syöttää koirilleen kaviaaria ja illallisvierailleen raakoja soppaluita. Tämän jälkeen hän summaa perintökeskustelut kutsumalla sisään erivärisiin bikineihin pukeutuneita prostituoituja häntä hyväilemään. Tämä voi olla Jodorowskyn varoitus siitä, mihin liialla rahalla leikkiminen voi johtaa, mutta kohtauksessa on läsnä leikinomainen helppous ja hauskuus, joka puuttuu suurimmasta osasta muuta elokuvaa.

Pintamaailmassa se, jolla on rahaa, määrää. Joko tähän leikkiin suostuu tai sitten voi vetäytyä pois näyttämöltä elämään viemäriin sellaista elämää kuin haluaa. O'Toolen hahmon ja Jodorowskyn oman persoonan kesken on löydettävissä selviä yhtäläisyyksiä. Lopulta molemmat myös mieluummin uppoavat omaan mahdottomuuteensa kuin antautuvat liialliselle helppoudelle ja alistavat arvovaltansa muiden määräämälle taholle.

***--
© Paavo Ihalainen, julkaistu: 16.3.2015
keskiarvo
toimitus
3.00/5.00 (2)
 JSPI
  3.0 3.0
keskiarvo
lukijat i
2.88/5.00 (4)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!