Caroline Munro

Love & Peace (2015)


Love & Peace #1 Love & Peace #2
IMDb

Japanilaisissa elokuvateattereissa ei ole tänä vuonna puutetta Sion Sonon elokuvista. Kirjoittamishetkellä ohjelmistossa on kolme Sonon ohjaamaa elokuvaa (Love & Peace, Shinjuku Swan ja Tag) ja syksyllä on tulossa vielä ainakin yksi lisää (The Virgin Psychics). Viideskin, scifi-elokuva Whispering Star (2016), on jo purkissa. Musiikkivetoinen kaiju-fantasia Love & Peace on Sonon keskikesän julkaisuista henkilökohtaisin: elokuva, jota ohjaaja oli omien sanojensa mukaan yrittänyt saada tuotantoon yli 20 vuoden ajan. Lopputulos ei ehkä aivan vastaa siihen kohdistettuja odotuksia, mutta lukeutuu silti ohjaajan viime vuosien parhaimmistoon. Kukapa ei toivottaisi käsityöefekteihin nojaavaa koko perheen jättiläiskilpikonnaelokuvaa lämpimästi tervetulleeksi.

Love & Peace [1]
Love & Peace [2]

Love & Peace kertoo kaikkien kiusaamasta toimistotyöntekijä Suzukista (Why Don't You Play in Hellin nuori elokuvaohjaaja Hiroki Hasegawa) ja hänen lemmikkikilpikonna Pikadonnista (jonka nimi on atomipommin räjähdykseen viittaava slangi-ilmaus). Suzuki päätyy paineen alla huuhtelemaan ainoan ystävänsä työpaikan vessanpöntöstä alas. Suzuki on kuitenkin ilmiömäinen musikaalinen lahjakkuus, mikä paljastuu vahingossa paikallisen punk-bändin usuttaessa hänet pilkkahengessä mikin taakse. Ovela tuottaja (Kiyohiko Shibukawa) nappaa miehen heti käsiinsä ja alkaa luotsata tätä kohti muusikon uraa. Tähtäimessä on vuoden 2020 Tokion olympialaisten näyttämö Nippon Stadium.

Suzukin hylätty kilpikonna uiskentelee sillä välin viemärien kautta maanalaiseen satumaahan, jota asuttaa sydämellinen vanha juoppo (Toshiyuki Nishida) yhdessä eloon taiottujen pehmolelujen, puhuvien retrorobottien ja erinäisten pieneläinten kanssa. Kilpikonnalle juotettu taikajuoma saa tupakkiaskin kokoisen matelijan kuitenkin kasvamaan odottamattomalla tavalla - sekä kaipaaman takaisin alkuperäisen omistajansa luo.

Love & Peace [3]
Love & Peace [4]

Love & Peace on paitsi Sonon rakkauskirje menneiden vuosikymmenten jättiläishirviöelokuville - selkeimpänä vertailukohta tietenkin Gamera-elokuvat - myös väkivaltaan viehtyneen ohjaajan pyrkimys luoda kerrankin lapsiystävällinen elokuva. Kaiju-elokuva on tähän oiva väline, sillä lajityyppi on perinteisesti edustanut poikamaista seikkailua muutamien poikkeustapausten (esim. Godzilla, 1954) vakavia kauhuvivahteita lukuun ottamatta. Tuhon ohella lajityypin elokuvissa on usein viljelty jotain opettavaista teemaa, kuten luonnonsuojelua. Sonon elokuvassa teemoja ovat muista välittämisen tärkeys ja ylettömän kaupallisuuden kritisointi. Sanoma taotaan katsojan kurkusta alas maanisen ylinäyttelemisen avulla, mikä ei ihme kyllä ala ärsyttämään elokuvan mittaan.

Jättiläishirviöt on usein esitetty kaiju-elokuvissa ihmisten moraalittomuuden seurauksina, kuten ydinsäteilystä alkunsa saaneet Godzilla ja Gamera, tai pahoja voimia vastaan taistelevina maapallon suojelijoina, kuten Mothra. Sono jatkaa samansuuntaisella linjalla esittäen kilpikonnansa omistajaa ikävöivänä lapsenomaisena luonnonvoimana, jonka aiheuttama hävitys on täysin tahatonta. Sympatiat ovat sataprosenttisesti kilpikonnan puolella ja kaikki pahuus löytyy ihmisten riveistä.

Love & Peace [5]
Love & Peace [6]

Love & Peace ei kuitenkaan ole täysin puhdasverinen jättiläishirviöelokuva, sillä se päätyy ylettömän tuhon pariin vasta loppumetreillään. Sitä ennen elokuva taikoo lumoavimmat hetkensä Batman Returns (1992) -henkisissä viemäreissä, joissa maanalaiset asukit muodostavat hellyttävän fantasiakommuunin. Välillä omituisten otusten kerho piipahtaa maan päällä esimerkiksi jouluyön kävelyllä ison pahvilaatikon alle piiloutuneina. Otukset ovat ihastuttavaa käsityötä, mikä on yksi elokuvan suurimmista vahvuuksista. Käytössä ovat niin pienoismallit, räsynuket kuin kumipuvutkin, joiden suunnittelusta vastaa Hengen (2011) erikoisefektivelho Kiyotaka Taguchi. CGI-tehosteita on käytetty hyvin rajallisesti. Nykypäivänä tätä voisi pitää jopa epäkaupallisena, mistä myös elokuvan traileri vihjaa: siihen on sisällytetty puolet elokuvan tietokonetehosteista ja sadasosa sen käsityöluomuksista.

Ihmishahmojen parissa elokuva ei ole aivan yhtä viihdyttävä, mutta toimii silti riittävän hyvin. Musiikkia on mukana paljon ja Sono kunnostautuu itsekin laulunkirjoittajana. Tylsiä ja epäonnistuneita jaksoja ei juurikaan ole, mikä tekee Love & Peacestä monia muita Sonon 2010-luvun elokuvia tasalaatuisemman. Samalla elokuvaa kuitenkin vaivaa tunne, että se voisi olla vielä parempikin. Love & Peacesta puuttuu Tokyo Triben (2014) virtuoosimainen draivi, Love Exposuren (2008) eeppinen kekseliäisyys, Noriko's Dinner Tablen (2005) syvyys sekä Hazardin (2005) anarkia. Lisäksi Sono sortuu jälleen aiempien elokuviensa musiikkien kierrätykseen. Viimeinen silaus jää jutun syvyyden ja vetävyyden suhteen uupumaan, vaikka kaikki onkin pinnalta kunnossa.

Love & Peace [7]
Love & Peace [8]

Love & Peacea on silti helppo suositella pätevänä ja sydämellisenä koko perheen viihde-elokuvana. Mielenkiintoisen sattuman johdosta myös toinen pahamaineinen genreveijari Yoshihiro Nishimura julkaisi tänä kesänä koko perheelle suunnatun seikkailuelokuvan The Ninja War of Torakage (2015). Molemmat elokuvat ovat pinnalta ohjaajiensa näköisiä töitä, mutta kevytsplatterin puolelle aika ajoin valahtava Torakage soveltuu lapsiyleisöille ainoastaan omituisilla japanilaisilla standardeilla mitattuna. Sono on sen sijaan onnistunut luomaan tasapainoisen viihdykkeen, jossa söpöys ja ylikierroksilla käyvä elokuvakerronta tukevat toisiaan ja viihdyttänevät niin aikuisia kuin lapsiakin.

Versioinfo (21.7.2015):

Love & Peace sai Japanin ensi-iltansa 27.6.2015. Brittiläinen Third Window Films on jo lisensoinut elokuvan, joten englanniksi tekstitetyn kotivideojulkaisun ilmaantuminen lienee vain ajan kysymys.

***½-
© Mikko Koivisto, julkaistu: 21.7.2015
keskiarvo
toimitus
3.00/5.00 (2)
 TPMK*
  2.5 3.5
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!