Caroline Munro

Tag (2015) :: Real Onigokko

aka Riaru onigokko; The Chasing World

Tag #1 Tag #2

Genre

IMDb

Sion Sonon tuorein elokuva Tag on absurdeihin mittasuhteisiin yltävä koulutyttö-splatter, jossa tapetaan keskisuureen luonnonmullistukseen rinnastettava määrä opiskelijaneitosia. Tasa-arvon kannattajat pysykööt kaukana, vaikka pinnan alta löytyykin mielenkiintoista kritiikkiä Japanin koulutyttökulttuuria kohtaan.

Tag [1]
Tag [2]

Tagin pohjana toimii kirjailija Yusuke Yamadan luoma ihmismetsästys-franchise Real onigokko eli The Chasing World. Vuonna 2001 julkaistun kirjan pohjalta on sovitettu jo viisi elokuvaa, kaksi sarjaa ja yksi videopeli, joiden kaikkien perusidea on nerokkaan yksinkertainen. Real onigokko -tarinoissa päähenkilö Sato löytää itsensä rinnakkaisuniversumista, jossa kaikki Sato-nimiset ihmiset on määrätty tapettaviksi. Tag on jo kuudes Real onigokko -kirjaan pohjaava elokuvasovitus. Sono on kuitenkin heittänyt lähdemateriaalin pääosin romukoppaan ja säilyttänyt ainoastaan sen perusidean. Mukana ei ole enää yhtään nimensä puolesta vainotuksi joutuvaa uhria, vaan yhteinen nimittäjä on tällä kertaa hame ja opiskelijastatus. Samalla elokuvan kylkeen on keksitty yksi viime vuosien parhaista mainoslauseista:

"Tiedoksi kaikille Japanin koulutytöille. Teistä on tullut turhan hävyttömiä. Olemme päättäneet leikata lukumääräänne".

Tag [3]
Tag [4]

Sono vyöryttää elokuvan mainoslauseen lupaamaa lahtausviihdettä kankaalle koko rahan edestä. Jo elokuvan alussa tapetaan nelisenkymmentä koulutyttöä. Joen rannalla silvottuja koulutyttöjen ruumiita roikkuu puistakin. Aiemmista Real onigokko -tarinoista poiketen asialla eivät kuitenkaan ole hallituksen palkkaamat mustapukuiset tappajat, vaan selittämätön pahuus vaikuttaa liikkuvan kirjaimellisesti tuulen mukana. Idea on hyvä ja tekee etenkin elokuvan ensimmäisestä puoliskosta todella pelottavan.

Tagin tarinaa ei kannata alkaa avaamaan sen enempää, sillä elokuva päätyy todella omaperäisille laidunmaille, joilla ei ole paljoakaan tekemistä Yamadan suoraviivaisen dystopian kanssa. Tällä kertaa ollaan lähempänä Sonon vuosikymmenen takaista Suicide Clubia (2001) sekä tiettyjen David Lynchin elokuvien surrealistisia käänteitä. Tarinan yllätykset onkin parasta säästää katsomiskokemuksen yhteyteen. Elokuvan teknisiin ja teemallisiin aiheisiin sen sijaan on mielekästä pureutua.

Tag [5]
Tag [6]

Tag kärsii osittain samasta ongelmasta kuin Sonon aiemmat elokuvat Why Don't You Play in Hell (2013) ja Tokyo Tribe (2014), eli hävettävän huonoista CGI-tehosteista. Vaikka tietokoneella toteutettujen efektien määrä ei olekaan suuri, iskevät ne silti ikävästi silmään. Tietokoneella on tunaroitu sekä muutamia veritehosteita että muita efektejä. Onneksi efektivastaava Yoshihiro Nishimura on suunnitellut elokuvaan myös lukemattomia herkullisia ja paikoin todella groteskeja käsityötehosteita. Elokuvan puolivälin jälkeen tietokonepaska karsitaan ilahduttavasti minimiin. Muutamista alkupuolen kohtauksista jää silti hieman katkera maku suuhun.

Heikkouksien vastapainona elokuvasta löytyy myös useita todella hienoja fiilistelyjaksoja. Kuvaukseen on panostettu viimeisen päälle ja kamera-ajot metsien halki ovat henkeäsalpaavia. Oivallisimmat jaksot on toteutettu kiinnittämällä kamera kauko-ohjattavaan droneen eli pientä helikopteria muistuttavaan lennokkiin, minkä avulla kameraa voidaan liikuttaa sulavasti vaikeassa maastossa. Tyylikkäiden kuvien tukena kuullaan japanilaisen MONO-bändin kärkimiehen Takaakira Goton säveltämää tehokasta ja kaunista musiikkia. Glim Spanky -yhtyeen meluista Real onigokko -teemakappale ei puolestaan ole kelvannut edes lopputeksteihin ja hyvä niin. Kappaletta käytetään elokuvan markkinoinnissa sekä samoihin aikoihin internetissä julkaistun minisarjan teemana, mutta elokuvasta sitä ei hevin löydä.

Tag [7]
Tag [8]

Koulutyttöteeman johdosta on luontevaa, että Tag on hyvin naisvetoinen elokuva. Sono vie seikan harvinaisen pitkälle eikä ensimmäisen 70 minuutin aikana nähdä ainoatakaan miestä edes sivustakatsojan roolissa. Kaksilahkeiset tuodaan kuitenkin mukaan loppuhuipennuksen alla, mikä on temaattisesti tärkeää, sillä ketkä muutkaan koulutyttöjä haluaisivat lahdata? Sono tulee ehkä puolivahingossa tiivistäneeksi jotain hyvin oleellista päähenkilön lausumaan repliikkiin "lopeta meillä leikkiminen", jolla viitataan paitsi elokuvan päähenkilöihin, myös koko Japanin lukioiden koulutyttöpopulaatioon. Heitä on Japanissa 1,7 miljoonaa, minkä lisäksi huomattava osa maan elokuva-, musiikki-, aikuisviihde- ja seksiteollisuudesta rakentuu koulutyttöilmiön varaan.

Sonon harrastama kritiikki on toki jossain määrin samanhenkistä kuin Death Wish 3:n (1985) väkivallanvastaisuus - viihdearvot ovat ensisijalla ja elokuvassa nähtävä pikkuhousujen vilautusten määräkin vastaa karkeasti Charles Bronsonin ampumien jengiläisten lukumäärää. Tästä huolimatta elokuva pyrkii vetoamaan myös nuoreen naisyleisöön esimerkiksi näyttelijävalinnoillaan. Sono saa tuttuun tapaan nuorista ja suosituista tähdistään yllättävän paljon irti, ja etenkin pääosan japaninitävaltalainen näyttelijä/malli Reina Triendl on piristävä näky kouluasussa. Elokuvan lopussa nähdään myös komeakasvoinen Takumi Saito elokuvan ainoassa vuorosanoja sisältävässä miesroolissa. Japanilaisnaisten suosiossa olevan tähden esiintyminen tässä kontekstissa on hyvin harkittu yllätysshokki, eikä hänen nimeään ole kirjattu lainkaan elokuvan krediitteihin tai mainoksiin.

Tag [9]
Tag [10]

Monet viime vuosien Sion Sono -elokuvista ovat olleet hieman vaikeita arvotettavia. Niistä löytyy upean mielikuvituksellisia ideoita ja mukaansatempaavia jaksoja, mutta myös modernin genre-elokuvan rappiotilaa edistäviä turhanpäiväisiä tietokonetehosteita. Myös Tag jättää parin avainkohtauksensa osalta hieman ristiriitaiset tunnelmat. Heikkouksia kannattaa kuitenkin katsoa läpi sormien, sillä niiden takaa löytyy todella ärhäkkä ja poikkeuksellinen viihde-elokuva, jonka kaltaista ei ikinä voitaisi tuottaa useimmissa länsimaissa. Japanissa koulutyttöjen massamurhaaminen sen sijaan kelpaa yhä koko kansan viihteeksi ja elokuvan kotisivuille on varattu jopa sivustolla vierailleiden koulutyttöjen lukumäärää ilmaiseva mittari. Lisäplussana elokuva on ytimekkään lyhyt, vain 86-minuuttinen.

***½-
© Mikko Koivisto, julkaistu: 10.8.2015
keskiarvo
toimitus
3.50/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!