Caroline Munro

Showgirls (1995)

Show Girls

aka Les Girls de Las Vegas

Showgirls #1 Showgirls #2
IMDb

Mestariprovokaattori Paul Verhoeven oli ehkä aina liian suuri ohjaaja Hollywoodille. Kaksinaismoralismin kultaisen maan elokuvateollisuus kun vie särmän huomattavasti kyvyttömämmistäkin tekijöistä ja kaataa paskaa niskaan niille, jotka eivät sen ehtoihin taivu. Kun monien amerikkalaiskriitikkojen inhoama Basic Instinct (1992) penseistä arvosteluista huolimatta menestyi, oli Verhoevenin seuraavaan elokuvaan jo muodostumassa jonoksi asti vihamiehiä, jotka halusivat riepotella hollantilaisohjaajan uran pohjamutiin.

Showgirls on turhan pahamaineinen elokuva. Ymmärrettävästi jo raflaava aihevalinta, Las Vegasin strippareiden elämä, oli omiaan herättämään reaktioita. Elokuvalla testattiin myös Yhdysvaltain kaikkivaltiaan ikärajasysteemin rajoja. Se oli ensimmäinen laajemmalti levitystä saanut NC-17 -ikärajan saanut elokuva, siis lapsilta täysin kielletty elokuva. Huonon vastaanoton takia vastaavaa ei enää sen jälkeen kokeiltu, eikä amerikkalainen elokuvateollisuus ole päässyt alastomuuden ja seksuaalisuuden kammostaan eroon.

Showgirls [1]
Showgirls [2]

Mistä sitten Showgirlsissä on kyse? Se ei ole pelkästään tissejä ja sikailua esittelevä työ, vaikka kyseinen osa-alue on myös selvästi lähellä Verhoevenin ja käsikirjoittaja Joe Eszterhasin sydäntä. On huomautettu, että elokuva ottaa juonessaan mallia elokuvaklassikoista, kuten Kaikki Eevasta (1950) ja Tähti on syntynyt (1954). Strippaus ei ole pelkkää perseenheilutusta, vaan mittavasti lavastettuja kohtauksia, joista löytyy viittauksia musikaalielokuvien historiaan. Tässäkin tapauksessa tutuista aineksista keitetään kasaan jotain uutta ja erilaista.

"Eroottiset" vahvojen naishahmojen pääosittamat aikuisten elokuvat olivat menestyneet aiemminkin 90-luvulla, ja noina aikoina elokuva-alalla kuuminta olivat Tarantinon tyyliset genrerajoja paukuttavat ja itsetietoisuudelleen hekottelevat pastissit. Värikkyyttä, tarkkoja kamera-ajoja ja dekadenttia tunnelmaa oli nähty Martin Scorsesen elokuvissa, joista luontevin vastine lienee myös vuonna 1995 ilmestynyt Casino, joka sekin jäi tavoitteistaan.

Showgirls [3]
Showgirls [4]

Ujostelematon päähenkilö Nomi Malone (Elizabeth Berkley) esitetään alusta saakka kovana mimminä, joka saa miesten puntit tutisemaan. Tanssijalla on taiteellisia unelmia ja hairahtanut suunnitelma lähteä Las Vegasiin niitä toteuttamaan, sillä hän uskoo kykenevänsä kovalla tahdolla nousemaan kaupungin valovoimaisimmaksi tähdeksi. Nopeasti saavuttuaan hän löytää tiensä Stardust-strippiklubin tanssiryhmään, jossa hänet usutetaan kilpailutilanteeseen Cristal Connorsin (Gina Gershon) kanssa. Huomiosta kilpailevia vahvoja naisia on niljakkaiden miesten helpompi ohjailla.

Huumori on karkeaa, näyttelijätyö joko tönkköä tai ylilyötyä ja juoni katoaa pääasiassa överiksi vedetyn kuvallisen krumeruulin alle. Showgirls leikittelee pinnallisuudella selkeän itsetietoisesti. Naiset pyrkivät luomaan itselleen roolin ammattiaan varten, joka on toimia miesten tirkistelyn nälän kohteena. Päästäkseen tähän pisteeseen on heidän siedettävä nöyryytyksiä, lääppimisiä ja kenties antauduttava tarpeeksi rahakkaalle ja vaikutusvaltaiselle miehelle. Kaikki elokuvan miespuoliset hahmot ovat himokkaita, häikäilemättömiä ja irstaita sikoja, joille nainen on vain väline.

Nomi kestää kusipäiden maailmassa epämääräisen "tähteyden" tavoittelun vuoksi, joka siis vaikuttaa varsin tyhjältä arvalta, vaikka strippari työskentelisi kuinka hulppeassa lasvegasilaisessa tanssisalongissa. Pinnallinen seksikkyys on itsetarkoituksellista ja täysin riisuttua ruumiillisista intohimoista. Yhdyntäkohtauksessa uima-altaalla hahmot käyttäytyvät kuin yrittäisivät parhaan kykynsä mukaan toteuttaa saippuaoopperan käsikirjoitusta. On melko kunnianhimoinen veto tissielokuvalta edes yrittää kommentoida kaikkia näitä asioita.

Showgirls [5]
Showgirls [6]

Hahmojen manipulointihalukkuus sekä pyrkimys kontrolliin muistuttaa Verhoevenin tapaa rakennella trillereitä, toisin sanoen hahmojen petollisuutta ja oman edun tavoittelua korostaen. Myös Eszterhas on omaksunut tämän käsikirjoituksessaan. Hollywoodiin muuttaneiden eurooppalaissiirtolaisten ohjauksessa ja käsikirjoituksessa on myös jotain omakohtaista. Synnin pesässä omaa tietään kulkevat luovat ihmiset saavat menestyksensä eteen nähdä unelmiensa murskaantuvan kerta toisensa jälkeen. Verhoeven ja Eszterhas huvittelevat amerikkalaisen unelman pohjimmaisen banaaliuden kanssa.

Kieli poskessa tehty lähestymistapa on alkupuolella varsin huvittavaa. Elokuvan dialogi hihityttää ja Jost Vacanon värikäs kuvaus ihastuttaa. Juoni etenee vain silloin tällöin sykäyksittäin. Kun elokuva loppupuolella alkaa rikkoa itselleen valmistamaansa reseptiä, ei sen mukana naureskelu enää onnistu. Loppumetrien järkyttävä raiskauskohtaus on tarkoitettu päähenkilöiden silmiä avaavaksi koetukseksi, mutta se tuntuu halpahintaiselta ja tökeröltä tavalta yrittää upottaa liian painavia aineksia elokuvaan, joka ei konseptinsa puolesta ole niitä aiemmin kaivannut.

Showgirls [7]
Showgirls [8]

Sekä Verhoeven että käsikirjoittaja Eszterhas kaivoivat oman kuoppansa, jonka seurauksena elokuva floppasi ja molemmille koitui vaikeuksia urallaan. Elokuva ei ole yksioikoisen Basic Instinctin tavoin yhtä helposti sulatettavissa. Ilmeisesti valtaosa katsojista ja kriitikoista ei aikanaan kuitenkaan ymmärtänyt elokuvan ironisia aspekteja ja leikittelyä, vaan luulivat sitä vakavissaan tehdyksi draamaksi. Tätä voi edes hieman elokuvalukutaitoa omaavan katsojan olla hieman hankala käsittää. Verhoeven on kaikissa aikaisemmissa elokuvissaankin mielellään lyönyt lekkeriksi, ja on hankala kuvitella, miksi joku kuvittelisi pukuhuoneeseen yllättäen sirkuksesta karkaavien simpanssien olevan tarkoitettu draamallisia aineksia edistämään. Elokuvasta on sittemmin tullut campin ystävien parissa tietynlainen kulttielokuva.

Todennäköisesti eräs keskeisin ongelma elokuvan vetovoimalle oli, että musikaalit olivat tuossa vaiheessa käytännössä kuollut genre. Niihin suhtautuvaa viitekehystä ei pysty ymmärtämään, jos ei omaa pohjatietoa Hollywoodin kultakauden (1930-50 -lukujen) tanssikohtauksista ja niiden välissä esiintyvistä tyhjänpäiväisistä juonista, joissa epämääräinen "tähteys" on itsetarkoituksellinen päämäärä, eikä siihen liity negatiivisia aspekteja. Myös kitschin käsite olisi hyvä ymmärtää. Showgirlsin tapauksessa markkinoinnille otollinen katsojakunta oli pääasiassa kiinnostunut tisseistä, eivät koreografiasta ja puvustuksesta.

Kuitenkin Verhoevenille on annettava arvostusta siitä, että toisin kuin monet muut 90-luvun inhotuimpien elokuvien ohjaajat (vaikkapa luistelushowmaista homocampiä Batman & Robin -supersankarielokuvaan tuonut ohjaaja Joel Schumacher), hän ei ole myöhemmin pyydellyt anteeksi omia taiteellisia visioitaan. Päinvastoin, tuoreessa Rolling Stone -lehden haastattelussa Verhoeven julistaa elokuvan olevan uransa elegantein työ. Vaikka väitteeseen on hieman hankala yhtyä, on lausahdus sopivan provosoiva taatakseen, että toisin kuin monista muista aikansa kalkkunoista, ainakin elokuvasta puhutaan vielä 20 vuotta myöhemminkin.

***½-
© Paavo Ihalainen, julkaistu: 29.9.2015
keskiarvo
toimitus
3.21/5.00 (7)
 JSTPJMMHMMEMPI
  3.0 2.5 3.0 3.5 3.0 4.0 3.5
keskiarvo
lukijat i
2.81/5.00 (8)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  1 (49)
2%
Showgirls (1995)  Showgirls (1995)