Caroline Munro

Gonin Saga (2015)

aka Gonin sâga

Gonin Saga #1 Gonin Saga #2
IMDb

Takashi Ishiin paluu 90-luvun puolivälin Gonin-elokuvien teemaan on harvinaisen kaksijakoinen tapaus. Ylipitkä elokuva etenee munattomien nuorisotähtien johdolla kuin huono televisiodraama, mutta huipentuu tyrmäävimpään tuliasetoimintaan mitä japanilaisessa elokuvassa on nähty sitten Battle Royalen (2000).

Gonin Sagan tarinassa eletään vuotta 2014. On kulunut 19 vuotta ensimmäisen Gonin-elokuvan tapahtumista, joissa viisi miestä yritti ryöstää säkillisen rahaa gangstereiden kassakaapista ja kärsivät sen mukaiset seuraukset. Nyt on vainajien jälkikasvun aika suorittaa sama tempaus uudestaan. Turhan helppotajuisuuden välttämiseksi kyse ei kuitenkaan ole alkuperäiselokuvan päähenkilöiden, vaan heihin suoraan tai huteran mutkan kautta liittyvien toimijoiden lapsista tai muista tapahtumiin yhteyden omaavista hahmoista. Muun muassa poliisina, yakuzana ja idolina työskentelevät nuoret miehet ja naiset ottavat kohteekseen saman emosyndikaatin, jonka alajaoston heidän isänsä aikoinaan ryöstivät.

Gonin Saga [1]
Gonin Saga [2]

Ohjaaja-käsikirjoittaja Ishiin voitaneen sanoa olevan tarinansa kanssa hukassa, kun ensimmäiset 20 minuuttia koostuvat juonta selventävistä takaumista alkuperäiselokuvaan, alkuperäisen ja uuden elokuvan välillä sattuneisiin tapahtumiin, ja lopulta jopa uuden elokuvan alussa nähtyyn kohtaukseen. Gonin Sagan aloitus ei kerta kaikkiaan vakuuta, saati onnistu pitämään katsojaa kärryillä juonen uskomattoman monimutkaisista kiemuroista. Vielä pahempaa on luvassa. Näyttelijä-malli Masahiro Higashiden vetämä uusi esiintyjäkaarti koostuu pääsääntöisesti kauniskasvoisista pojista, joiden parrankasvu ei vaikuta vielä alkaneen ja joiden on vaikea kuvitella edes tietävän miten asetta kuuluu pitää kädessä. Tarinan naisissa, joita esittävät rokkari-näyttelijä Anna Tsuchiya ja The Wolverinen (2013) Rila Fukushima, on itse asiassa poikia enemmän munaa.

Televisiosarjalta näyttävä ja kuulostava elokuva ei vakuuta aluksi edes visuaalisella tarjonnallaan. Sarjakuvataiteilijasta elokuvaohjaajaksi siirtynyt Ishii loi 90-luvulla useita tyylikkäitä neo-noir- ja rikoselokuvia (A Night in Nude, 1993; Black Angel 2, 1999), mutta nyt vesisade ja neonvalot alkavat jo menettää hohtoaan. Hutaisten kuvattu elokuva on kaiken lisäksi tungettu täyteen halvan näköisiä fade out -leikkauksia. Vika ei liene rahan puutteessa - ohjaajalla on selvästikin ollut enemmän kahisevaa käytettävissä kuin kertaakaan sitten 90-luvun - vaan jossain muualla.

Gonin Saga [3]
Gonin Saga [4]

Surkea elokuvakerronta puuduttaa katsojan jo hyvän aikaa ennen tarinan puoliväliä. Sitten jotain tapahtuu. Dynaaminen ryöstöjakso käynnistyy ja elokuva herää yhtäkkiä eloon. Miehet saavat rahat mukaansa, mutta kuten odottaa saattaa heillä on pian palkkatappajat kintereillään. Esiintyjien karisman puute ei enää merkitse mitään, sillä nyt on kyse epätoivoisesta eloonjäämistaistelusta Shun Sugatan ja Naoto Takenakan kaltaisten katu-uskottavuutta omaavien veteraanien kolkutellessa aseen kanssa ovella.

Gonin Sagan paras jakso on säästetty aivan loppuun. Klubilla käytävä ultraväkivaltainen lopputeurastus edustaa parasta aseellista toimintaa mitä japanilaisessa elokuvassa on nähty vähintään 15 vuoteen. Kylmä, tyly ja armottoman asiallinen jakso välttää kaikki tyypilliset modernin toiminnan ongelmat tietokoneverestä munattomiin ääniefekteihin. Aseet jytisevät niin, että katsojan kuulo on vaarassa, ja koko lattia värjäytyy verestä punaiseksi huoneen täyttyessä ruumiista. Kun perään isketään vielä komea, alkuperäisen Gonin-teemamusiikin rytmittämä lopputekstimontaasi, saattaa katsoja hetken kuvitella nähneensä aidosti hyvän elokuvan.

Gonin Saga [5]
Gonin Saga [6]

Gonin Saga on kuin kaksi tyystin eritasoista rikostarinaa pakattuna peräjälkeen. Voidaankin kysyä miksi tarinan alkupuolisko on yleensäkään mukana elokuvassa? Siinä vaiheessa kun ammattitappaja on kintereillä, ei ole sen enempää katsojalle kuin hahmoillekaan väliä kuka tappoi kenen isän 19 vuotta aiemmin. Pieleen menneestä ryöstökeikasta kertovassa elokuvassa on lopulta oleellista se, mitä tapahtuu ryöstön jälkeen, ei se mitä tapahtui ennen sitä. Elokuvan katselun voikin huoletta aloittaa puolivälistä, sillä mitään lopun kannalta oleellista ei alussa nähdä.

**---
© Mikko Koivisto, julkaistu: 28.9.2015
keskiarvo
toimitus
2.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!