Caroline Munro

Yakuza Apocalypse (2015)

aka Yakuza Apocalypse: The Great War of the Underworld; Gokudou daisensou

Yakuza Apocalypse #1 Yakuza Apocalypse #2
IMDb

Mielenkiinto Takashi Miiken uutta vampyyritoimintaelokuvaa kohtaan heräsi jo sen esituotantovaiheessa. Kyseessä ei ollut ainoastaan lupaava konsepti, vaan Miiken omien sanojen mukaan paluu hänen juurilleen. Ajoitus oli sekin oivallinen, sillä viime vuosien kajahtaneimmista japanilaistuotannoista vastannut Sushi Typhoon oli ajautunut ennenaikaiseen hautaan ennen Miiken ohjausvuoroa. Yakuza Apocalypsen tuotannon käynnistyessä Miike heitti lisää vettä kiukaalle uhoten saattavansa tylsät japanilaiset valtavirtaelokuvat häpeään ja toivoi elokuvantekijöiden selviävän hengissä tulollaan olevasta kuvaussessiosta.

Yakuza Apocalypse [1]
Yakuza Apocalypse [2]

Miike-harrastajien aika kului toiveikkaissa merkeissä elokuvaa odotellessa, kunnes hieman ennen elokuvan julkaisua taivaalle ilmaantui epäilyttäviä pilviä: mitä japanilainen pg-12 -ikäraja teki elokuvan kyljessä? Keskeneräistä elokuvaa ei toki ollut tuomitseminen pelkän ikärajan perusteella, varsinkaan kun happoa vihreään teehensä sekoittavat japanilaissensorit ovat ennenkin todenneet esimerkiksi Likaisen Harryn (1971) ja Uhrilampaat (1991) 12-vuotiaille sopivaksi viihteeksi.

Yakuza Apocalypse seuraa nuorta gangsteria (Hayato Ichihara), joka perii kuolevalta pomoltaan (Lily Franky) vampyyrin voimat. Vastuuntuntoisesta pomostaan poiketen nuori mies ei kuitenkaan hallitse verenhimoaan, minkä seurauksena kortteli on pian täynnä hampaanjälkiä niskassaan kantavia sairaanhoitajia, koulutyttöjä ja muita kaduntallaajia. Hauskana oivalluksena yakuzan pureman saanut uhri perii verenhimon ohella myös yakuzan pahan asenteen. Alueella on pian täysi kaaos yakuzoiden, kansalaisten ja ulkopuolisen rikollissyndikaatin lähettämien tappajien kahinoidessa keskenään.

Yakuza Apocalypse [3]
Yakuza Apocalypse [4]

Miike on annostellut Yakuza Apocalypseen kutakuinkin kaikki mieleen tulleet kahjot ideat maanalaisesta virkkuuklubista kellarin pahanhajuiseen kappaan. Paras veto on sammakkoasussa vaeltava lyömätön karatetappaja Kaeru-kun. Viherpuvun alla piilottelee parasta osaamistaan peliin laittava mätkintätähti Masanori Mimoto (Alien vs. Ninja, 2010; Bushido Man, 2013). Elokuvan toinen vieraileva tähti on The Raidin (2011) Mad Dog Yayan Ruhian ulkomaalaisena ammattitappajana. Valitettavasti kamppailulajitaitajia ei usuteta toistensa kimppuun, vaan miehet tyytyvät tylsien rivivastusten pieksämiseen.

Yakuza Apocalypsestä löytyy omituisia hahmoja ja hauskoja ideoita useamman elokuvan tarpeisiin. Miike menee kummajaistensa kanssa kuitenkin puoliksi metsään. Ongelma on samankaltainen kuin The Expendables -elokuvissa: kaikkea on liikaa, eivätkä yksittäiset elementit saa ansaitsemaansa huomiota. Esimerkiksi yakuza-vampyyreiksi muuntuvat kaupunkilaiset unohdetaan muutaman vitsin jälkeen, vaikka kyseessä on elokuvan kiehtovin idea. Lukuisat turhanpäiväiset sivuhahmot saavat samalla tarpeettoman paljon ruutuaikaa, vaikka heidän oikea paikkansa olisi leikkaamon lattialla.

Yakuza Apocalypse [5]
Yakuza Apocalypse [6]

Yakuza Apocalypsen sillisalaattimaisuus juontunee elokuvan taustoista: projekti sai alkunsa hätäisen improvisaation seurauksena. Miike oli alun perin kiinnitetty Tom Hardy -trillerin The Outsider ohjaajaksi. Tuotanto kuitenkin kaatui Hardyn livistettyä elokuvasta viime hetkellä. Työttömäksi jäänyt ohjaaja ideoi käsikirjoittaja Yoshitaka Yamaguchin kanssa Yakuza Apocalypsen, joka pääsi nopeasti tuotantoon ja paikkasi elokuvantekijän aikatauluun jäänyttä aukkoa. Toistaiseksi on hämärän peitossa kenen idea oli räätälöidä elokuva yleisöystävälliseen pg-12 -kategoriaan, mikä ei vastaa useimpien elokuvaharrastajien mielikuvaa "Takashi Miiken juurista".

Pelot elokuvan liiallisesta valtavirtamaisuudesta osoittautuvat osittain aiheellisiksi. Veri roiskuu vähintäänkin suomalaisen K-16 -ikärajan edestä, ja yhden hahmon pää revitään paljain käsin irti, mutta kokonaisuus on silti yllättävän sisäsiisti omassa lajissaan. Varhaisten Miike-elokuvien perverssi väkivalta ja seksi puuttuvat Yakuza Apocalypsestä. Tilalla on hieman muovisen oloista toimintakomediaa sekä pääosassa ihmetystä herättävä heiveröinen Hayato Ichihara. Puhuva irtopää saattaa toki yllättää Miike-noviisit, mutta ohjaajan ystäville vitsi on tuttu jo Full Metal Yakuzasta (1997).

Yakuza Apocalypse [7]
Yakuza Apocalypse [8]

Yakuza Apocalypsen suhteellisen valtavirtamaisen luonteen positiivisena seurauksena elokuvan tuotantoarvot ovat laadukkaat. Kuvaukset suoritettiin pääosin Nikkatsun studiolla, jonne lavastettiin muun muassa vanhan elokuvateatterin etusivu, josta harrastajat voivat spottailla 70-luvun kulttielokuvien julisteita. Elokuva myös näyttää tasokkaalta, eikä verenlennätyksessä turvauduta halpoihin tietokonetehosteisiin. Loppua kohden elokuvasta löytyy jopa innostavia kaiju-henkisiä tehosteita. Elokuvan viimeinen puolituntinen on muutenkin sen paras ja Kaeru-kunin karatemätöt ansaitsevat jo itsessään elokuvalle kertakatselun. Kokonaisuutta vaivaa kuitenkin ikävä tunne, että useimmat elokuvan oivalluksista on jo nähty aiemmin ja monista elokuvan tähdistä - Yayan Ruhian etunenässä - saisi paljon enemmänkin irti.

Jotain käsittämätöntä ironiaa on siinä, että Yakuza Apocalypse sai Japanissa ensi-iltansa samana päivänä Tom Hardyn tähdittämän Mad Max: Fury Roadin (2015) kanssa. Fury Road nousi suoraan katsojatilastojen ykköseksi; Yakuza Apocalypseä ei listoilla nähty. Mahtoi Miikeä potuttaa.

Versioinfo (17.10.2015):

Yakuza Apocalypse nähdään Night Vision -festivaalin ohjelmistossa lokakuussa 2015. R1-dvd -julkaisu on tulossa joulukuussa; brittiläiset dvd ja blu-ray -julkaisut puolestaan ensi vuoden huhtikuussa.

***--
© Mikko Koivisto, julkaistu: 17.10.2015
keskiarvo
toimitus
2.25/5.00 (4)
 JSKKMK*PI
  2.5 1.5 3.0 2.0
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!