Caroline Munro

Deafula (1975)

aka Young Deafula

Deafula #1 Deafula #2
IMDb

Bram Stokerin Draculaan pohjaavasta tarinasta on moneksi. Vampyyritarinan pohjalta tehtiin 70-luvun puolessa välissä myös kuulovammaisille elokuvanystäville viittomakielellä kerrottu SignScope -elokuva. Peter Wechsberg ohjasi, käsikirjoitti ja näytteli pääosan tuplaroolin omalla nimellään. Tämän jälkeen hän siirtyi käyttämään töissään nimeä Peter Wolf, ilmeisesti häpeästä. Kuulevien katsojien iloksi Deafulan dialogi on myös dubattu viittomien päälle.

Deafula [1]
Deafula [2]

Deafula on Manos: The Hands of Faten (1966) tapainen elokuvakalkkuna: Kaikki etenee hitaasti kuin tervassa juoksisi, hahmot eivät tajua mistään mitään, jos sitä ei heille selitetä vähintään kolmesti, ja muutenkin kaikesta paistaa läpi silkka kyvyttömyys alkeellisimmissakin elokuvankerronnan taidoissa. Mukana on myös pinnallisempia Manoksesta tuttuja elementtejä, kuten omituisesti käyttäytyvä palvelija, loputtoman tuntuiset autolla ajamista kuvaavat jaksot, hypnotismia ja Saatanan kätyreitä. Tämä arvostelu spoilaa suurin piirtein kaiken etäisesti kiinnostavaksi luokiteltavan tästä roskaelokuvasta.

Jossain päin Kaliforniaa on viime aikoina kuollut 29 ihmistä oudosti. Murhat on tehnyt kuuro vampyyri Deafula, joka on papin pojan Steve Adamsin (Wolf) alter ego. Kun verenhimo iskee, muuttuu hippimäinen teologian opiskelija sketsihahmo Jean-Pierre Kuselan näköiseksi kyömynenävampyyriksi, joka osaa myös kontrolloida heikkoja mieliä. Siispä hän käskee esimerkiksi häntä häiritsevän motoristin sitomaan iloisen tyttöystävänsä moottoripyörän tarakalle, ajaman 20 metrin päähän kallionkielekkeeltä ja köpöttelemään satulassa hiljakseen jalkaisin jyrkänteeltä alas.

Deafula [3]
Deafula [4]

Englannista saapuu rikostutkimukseen osallistuva etsivä Butterfield (Dudley Hemstreet), jonka esimies (Lee Darel) ottaa lämpimästi vastaan. Ääni muuttuu nopeasti kellossa ja etsivä alkaa halveksua Butterfieldiä väkevästi kun britti kertoo epäilyistään: hän pitää syyllisenä murhiin ehdottomasti vampyyriä. Butterfield on aikanaan Briteissä jäljittänyt itsensä kreivi Draculan ja työntänyt seipään hänen sydämeensä. Vaikka tämä on ollut etusivun uutinen, etsivä on niin tylsä ja vastenmielinen mies, ettei häntä oteta vakavasti. Hän esimerkiksi ei malta olla muistuttamatta koko ajan, että on kotoisin Englannista ja että sieltä tulevat maailman parhaat etsivät. Katsoja jää miettimään, sisältyykö brittiaksentti mahdollisesti hänen viittomisiinsa, sillä dubbaus kuulostaa kalifornialaiselta kuin pale ale.

Steveä kiinnostaa, mistä hänen vampyyriksi muuttumisensa johtuu. Pahaksi onneksi pastori-isä (James Randall) kuolee sydänkohtaukseen juuri kun olisi paljastanut asioita hänen syntymästään tarkemmin. Järkyttynyt Steve juoksee metsään, oksentaa syömänsä baaripähkinät puun juureen ja tappaa satunnaisen leireilevän pariskunnan Deafulana ennen kuin palaa selvittämään isän kuolemaa paikalle tulleille poliiseille. Vain Butterfieldiä tuntuu kiinnostavan metsästä löytyneet kaksi ruumista kun muiden poliisien huomio on niinkin huomionarvoisessa tapauksessa kun pastori on kuollut sydänkohtaukseen metsän laidalla.

Deafula [5]
Deafula [6]

Steve luikkii vierailemaan kätilönsä Amyn (Norma Tuccinardi) luona tämän kotikartanossa. Tässä vaiheessa jo valmiiksi hidas elokuva puuroutuu vielä entisestään. Amy löytyy portaikon yläpäässä, jonne noustaan h-i-i-i-t-a-a-a-a-s-t-i. Sitten Steve kysyy Amyltä onko hän siis Amy ja että oliko Amy äidin kaveri ja oliko Amy myös äidin kätilö ja oliko Amy myös äidin kätilö silloin kun Steve (vanhempiensa ainoa lapsi) syntyi. Amy ilmeisesti kyllästyy nopeasti tyhmiin kysymyksiin, joten hän hypnotisoi Steven näkemään asiat itse takaumissa, ja takaumien takaumissa.

Tässä välissä voi puhua hieman elokuvan parhaasta hahmosta, Amyä palvelevasta kyttyräselkä Zorkista (Nick Tuccinardi). Kun kaikki elokuvan hahmot ovat kuuroja, on hän vielä lisäksi mykkä, sillä hänellä on käsien tilalla säilykepurkit. Amyn mukaan käsien menettäminen on rangaistusta Saatanan kanssa vehkeilystä, mutta ei käy oikein selväksi, kuka on tehnyt paholaisen kanssa kauppaa, noituutta harrastava emäntä, vai palvelija, joka irvistelee ja myhäilee maanisesti. Steven herätessä Zorkin sekopäinen hymy on ensimmäinen asia, jonka hän näkee.

Deafula [7]
Deafula [8]

Lopussa Steve saa tavata sekä äitinsä että toisen isänsä, kreivi Draculan (Gary R. Holstrom), joka ei nyt sitten elänytkään Englannissa vaan on vaikuttanut Kaliforniassa jo 30 vuotta, ja purrut Steven äitiä aikanaan. Draculan ääni on dubattu transylvanialaisella aksentilla, joten on oletettavaa että hän myös viittoo itäeurooppalaisella korostuksella. Steven muodonmuutoskykyjen taustalla on Draculalta peritty pääkallosormus, joka on itse Saatanan lahjoittama ystävänlahja. Draculan päihittämiseksi Steve joutuu luopumaan äidistään ja ilmeisesti kyvyistään vastustaa kristillisiä ikoneja.

Butterfield on tällä välin päätellyt, että Steve on vampyyri. Todistusaineistona hänellä on kaksi seikkaa; ensinnäkin peltipurkkiin talteen otettu kuolleiden retkeilijöiden luota löydetty oksennus, jossa on pähkinöitä. Toisena hän on käskenyt noin viisivuotiasta lastenlastaan leikkaamaan kirkossa sormeensa samalla, kun Steve pitää saarnaa. Se, että Steve huomaa tapahtuman, on selvä osoitus siitä, että hän himoitsee verta. Murtunut Steve sanoo menevänsä kirkkoon sisälle tekemään tunnustusta, minkä etsivä sallii sillä ehdolla, että hän lupaa olla pakenematta. Kirkon sisällä sitten on ikuisuudelta tuntuva pitkä kohtaus, jossa Steve kiemurtelee kuin pahanlaista suolisolmua potiessaan ja kuolee sitten tyhjästä. Emme oppineet tästä mitään.

Deafula [9]
Deafula [10]

Deafula on niitä kalkkunaelokuvia, jotka onnistuivat huvittamaan allekirjoittanutta, mutta joita on todella vaikea suositella kenellekään. Aivan kaikki elokuvassa on jollakin tapaa pielessä, mutta mukana on tarpeeksi paljon täysin käsittämättömiä ja outoja elementtejä, ja kummallisia repliikkejä, jotta hupia piisaa. Silti noin puolitoistatuntinen elokuva tuntuu vähintään puolta pitemmältä, sillä kaikki hahmot laahustavat elokuvan läpi puhuen tyhjänpäiväisyyksiä ja liikkuen todella hitaasti paikasta toiseen.

Tuttuun kalkkunatyyliin ohjaaja Peter Wechsberg on myöhemmin koettanut väittää elokuvansa olevan tarkoitettukin komediaksi, vaikka melkein kaikki sen hihityttävä materiaali vaikuttaa olevan tahattoman koomista. Hän on jopa tehnyt 90-luvulle saakka kuvaajan töitä ja ohjannut pari muutakin elokuvaa. Deafulan perusteella ei uskoisi eväitä riittävän.

***½-
© Paavo Ihalainen, julkaistu: 29.1.2016
keskiarvo
toimitus
2.00/5.00 (3)
 JSPITM
  1.5 3.5 1.0
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!