Caroline Munro

The Green Inferno (2013)


The Green Inferno #1 The Green Inferno #2
IMDb

Postmodernin elokuvan rintamalla on jo ehditty ryöstöviljellä lähes kaikki vanhat kauhun alagenret. Vain ilmeisen epäkorrekti kannibaaligenre on kerännyt vähemmän näkyviä yrittäjiä. Se ei liene ihme, sillä vähemmänkin tulenarkoja aiheita on helposti leimattu rasistisiksi. Tyylisuunnan vähäiseen nykysuosioon liittyy myös se fakta, että maailma on kutistunut. Tutkimattomia maailmankolkkia, joissa täysin muulta maailmalta pimennossa olevia raakoja luonnonkansoja saattaisi esiintyä, ei enää ole montaakaan. Täysin mahdotonta kohtaaminen ei tosin ole, sillä vielä vuonna 2006 kivikautiset heimolaiset surmasivat saarelleen eksyneen haaksirikkoisen Intian valtamerellä.

Vähän turhankin kiihkeästi epäkorrekteimman elokuvaohjaajan pallia tavoitteleva Eli Roth pyrki tuomaan oman versionsa valkokankaille jo vuonna 2013. Elokuva jäi tuotantoyhtiön konkurssin takia studion hyllyille lojumaan pariksi vuodeksi, josta se sai muutamia festivaaliesityksiä laajemman levityksen vasta vuoden 2015 lopulla.

The Green Inferno [1]
The Green Inferno [2]

Rothilla on ilmeinen rakkaus kannibaaligenreen kaikkine rosoineenkin. Green Inferno seuraa Cannibal Holocaustin (1980) ja Cannibal Feroxin (1981) nuotteja hyvin tarkkaan. Opiskelijatyttö Justinea (Lorenza Izzo) alkaa kiehtoa yliopistolla meuhkaava aktivistiryhmä komeine johtajineen (Ariel Levy). Yksi asia johtaa toiseen ja pian hän on muiden maailmanparantajien kanssa Etelä-Amerikassa kahlitsemassa itseään sademetsän laidalla puskutraktoreihin.

Verkkoon levitettävää videota hyödyntämällä aktivistit keplottelevat itsensä vapaiksi. Mutta paluulennolla koneen moottori tekee tenän ja he rysähtävät keskelle Amazonin viidakkoa. Heidät löytää metsästävä intiaaniheimo, jota he itse asiassa olivat reissullaan suojelemassa. Alkuasukkaat eivät tästä välitä, vaan paiskaavat nuorukaiset häkkiin ja noukkivat joka päivä heistä yhden rituaalisurmaa ja juhla-ateriaa varten.

The Green Inferno [3]
The Green Inferno [4]

Roth ei ole suuremmin kiinnostunut eksotiikasta tai kannibaaliheimon tapojen kuvaamisesta. Kaikki, mitä intiaanit tekevät on paholaismaisen raakaa ja sadistista. Heillä kaikilla lapsesta vanhoihin kääkkiin on punainen sotamaali päällä ja he syövät pelkkää ihmislihaa, vaikka kasvattavat kylässään luomuporsaita. Villit muodostavat myös seksuaalisen uhkan, sillä he käyvät tarkistamassa, ketkä ryhmän tytöistä ovat neitsyitä suurempaa rituaalia varten. Ohjaajalle totutusti väkivalta on raakaa ja näyttävää, mutta näyttelijät pökkelöitä ja lopussa pääpaino tarinan sijaan kärsimyksellä mässäilyssä.

The Green Inferno [5]
The Green Inferno [6]

Yllättävintä Green Infernossa on, miten vähän uutta Roth onnistuu tuomaan genreen. Älypuhelimistaan riippuvaiset, kaiken kuvaavat nuoret käyttävät alussa verkossa leviävän videon valtaa metsänraivaajien päihittämiseen ja lopussa heidän luottamuksensa voittamiseksi. Tätä ideaa lukuun ottamatta kaikki elokuvassa olisi voitu toteuttaa myös 70-luvulla. Ja toteutettiinkin, sillä tässäkin tapauksessa moraali on yhä sama kuin ennen vanhaan. Länsimainen "sivistys" on luonnonkansoihin verrattuna yhtä tuhoavaa, eikä sen äärellä voi kertoa totuutta kannibaaleista ideaalien vuoksi. Summauksessa kopioidaan Cannibal Feroxia lähes yksi yhteen.

Rothin sensaatiohakuisuus on omiaan herättämään polemiikkia, kun taas kannibaalien ystävät saattavat elokuvasta pitääkin. Oli näkökulma kumpi vain, elokuva ei silti onnistu vakuuttamaan miksi juuri se olisi definitiivinen tulkinta aiheesta. Sellainen, jota olisi jo vuosia odotettu.

**---
© Paavo Ihalainen, julkaistu: 5.2.2016
keskiarvo
toimitus
2.81/5.00 (8)
 JSTPJMKKJM*MK*PIPV
  2.5 2.5 3.0 4.0 3.0 3.5 2.0 2.0
keskiarvo
lukijat i
2.29/5.00 (7)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  -6 (8)
0%
The Green Inferno (2013)  The Green Inferno (2013)