Caroline Munro

Sukeban kabushiki gaisha (1984)

aka Sukeban kabushikigaisha: yacchae! ojisan

Sukeban kabushiki gaisha #1 Sukeban kabushiki gaisha #2

Koyu Ohara oli Nikkatsun monipuolisimpia ohjaajia, jonka filmografiasta löytyy niin väkivaltaisia shokeeraajia (Zoom Up: Rape Site, 1979) kuin kepeitä nuorisoelokuvia (Pink Hip Girl, 1978). Oharan keskeisintä osaamisalaa olivat railakkaan musiikin täyteiset pop-elokuvat, minkä ansiosta Ohara nimettiin pop-art -ohjaajaksi. Tyttöjengikomedia Sukeban kabushiki gaisha eli "Sukeban-osakeyhtiö" puhaltaa raikasta ilmaa Nikkatsun 80-luvun puolivälin synkeään tuotantoon.

Sukeban kabushiki gaisha [1]
Sukeban kabushiki gaisha [2]

Sukeban- eli tyttöpomoelokuvat elivät kukoistuskauttaan 70-luvun alussa, jolloin Toei hallitsi genreä väkivaltaisilla pinky violence -elokuvilla. Myös Nikkatsu pyrki aika ajoin rahastamaan lajityypillä (True Story of Sex and Violence In a Female High School, 1973; Sukeban Sex Violence, 1973), mutta tulokset jäivät laihoiksi. Genre painui lopulta unholaan, kunnes 80-luvulla kovaotteiset koulutytöt nousivat uudelleen suosioon. Tällä kertaa kyse oli kuitenkin Sailor Suit and Machine Gunin (1981) ja Sukeban Dekan (1985-1987) kaltaisista idolituotteista. Raaka väkivalta ja seksploitaatio oli siirretty syrjään elokuvantekijöiden oivaltaessa konepistooleja heiluttelevien koulutyttöjen perustavanlaatuisen söpöyden.

Oharan viimeisiin elokuviin lukeutuva Sukeban kabushiki gaisha ammentaa sukeban-elokuvien molemmilta aikakausilta. 70-luvulle viittaa esimerkiksi Toein sadististen tyttöjengikonventioiden satirisointi. Elokuvan johdantojaksossa tylsistyneet koulutytöt perustavat sukeban-osakeyhtiön. Ensitöikseen tytöt treenaavat karatea ja harjoittelevat sietämään kidutusta. Tämän jälkeen kolmikko lähtee haastamaan riitaa paikallisen bosozoku -moottoripyöräjengin kanssa, mutta kärhämästä ei tule mitään poikien halutessa vain tanssia rock-musiikin tahtiin.

Sukeban kabushiki gaisha [3]
Sukeban kabushiki gaisha [4]

80-luvulle ominaista elokuvassa ovat sen söpöt pääosanesittäjät, jotka eroavat edukseen Nikkatsun pink-elokuvien tavanomaisista office ladyistä. Positiivisena yllätyksenä tytöt ovat rooleissaan vakuuttavampia kuin esimerkiksi vakavahenkisen Sukeban Mafia: Dirty Insultin (1980) kankeat tähdet. Idolituotteisiin oleellisesti kuuluvaa pääosanesittäjien laulamaa teemakappaletta ei ole saatu mukaan, vaikka ääniraita on muuten energinen.

Oharan pirteä ohjaus ulottuu myös elokuvan seksikohtauksiin, jotka vaihtelevat komediallisen ja romanttisen välillä. Loppupuolen petijaksot ovat suorastaan suloisia ja tuovat hyvälle mielelle - jopa siinä määrin, että eräässä kohtauksessa paatunut yakuza saa nuoren parin hempeilystä yliannostuksen ja kuolee sydänkohtaukseen.

Sukeban kabushiki gaisha [5]
Sukeban kabushiki gaisha [6]

Sukeban kabushiki gaishan oleellisin heikkous liittyy sen parodiseen luonteeseen. Shusuke Kanekon (Death Note, 2006) kirjoittama tarina jää yhdentekeväksi tekosyyksi genreviittauksille. Vertailut Sailor Suit and Machine Gunin kaltaisiin omien meriittiensä varassa toimiviin elokuviin ovat perusteettomia muuten kuin niistä suoraan varastettujen kohtausten osalta, eikä Sukeban kabushiki gaisha pärjää niissä esikuvilleen. 80-luvun Nikkatsu-tuotantojen keskellä Sukeban kabushiki gaisha on kuitenkin kelpo välipala, joka onnistuu tuomaan hymyn huulelle useampaan otteeseen.

Versioinfo (29.3.2016):

Ei dvd-julkaisua. Arvostelun kuvakaappaukset ovat japanilaisesta Video on Demand -versiosta, joka perustunee Nikkatsun täyskuvalliseen videokasettiin. Arvostelua varteen kuvan ylälaidasta jouduttiin vielä nipistää hieman kuva-alaa palvelutarjoajan mainostekstin takia.

***--
© Mikko Koivisto, julkaistu: 29.3.2016
keskiarvo
toimitus
3.00/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!