Caroline Munro

Dead Calm (1989)

Rasvatyyni - matka pelkoon

aka Dead Calm: A Voyage Into Fear; Lugnt vatten

Dead Calm #1 Dead Calm #2

Genre

IMDb

Elettiin vuosia, joina Nicole Kidmanin nimi ei ollut oikein vielä kenenkään huulilla. Pienimuotoisesta australialaisesta trilleristä tuli kuitenkin hänen ja ohjaaja Phillip Noycen käyntikortti Hollywoodin suurille areenoille. Australialainen elokuva ylipäätään on aina kätkenyt sisälleen jotain eurooppalaisesta ja amerikkalaisesta valtavirtaelokuvasta poikkeavaa tunnelmaa, liittyen usein mantereen laajoihin aavikkomaisiin maisemiin. Dead Calmin suljetuksi miljööksi valikoitiin kuitenkin toinen mannerta kahlitseva äärettömyys: meri. Se voi tappaa ihmisen monella tapaa, eikä vähiten tyynen pinnan alla vaanivan syvyyden muodossa.

Dead Calm [1]
Dead Calm [2]

Sinnikkään trillerin kehyskertomuksena aurinkoiselle merelle päätyy lapsensa vastikään hyvin traagisesti onnettomuudessa menettänyt pariskunta. Oikeastaan jo alun takauma muuttaakin koko asetelman vertauskuvaukselliseksi painajaiseksi, jossa tyynen pinnan alla velloo tukahdutettavia muistoja. Keskellä ei mitään saa muistoissa elävä jännite tilaisuuden purkautua, kun pariskunta poimii aluksensa suojiin nuoren haaksirikkoutuneen miehen, Hughien (Billy Zane). Siitä eteenpäin kaikkien motiiveja alkaa hiljalleen hallita halu selviytyä sekä seksuaalinen jännite, vieraan paljastuessa psykopaatiksi.

Päiväkausia kestäneen purjehduksen jälkeen ei pelastajaa ole lähellä. Meri onkin mitä täydellisin hautapaikka. Olisi ehkä liioiteltua sanoa, että Dead Calmista tuli klassisen jännityselokuvan viimeinen mestariteos, etenkin koska The Silence of the Lambs (1991) täydensi kyseisen elokuvataiteenlajin kehityskulun. Sen jälkeen trillereitä alkoi hallita outo keskittymiskyvyttömyys. Joka tapauksessa Noycen visiossa kaikki Dead Calmiin luodut elementit tukevat toisiaan. Alkuelokuvan peilikirkkaasta tyyneydestä on enää vain muisto jäljellä, kun meri lopussa kuohuu Raen (Nicole Kidman) ympärillä hänen etsiessä miestään.

Noycen lahja yleisölle oli trilleri, joka ei pyri alleviivaamaan mitään. Asiat tapahtuvat elokuvan esittämässä muodossa kyseisen ilmaisukanavan vahvoilla elementeillä kerrottuna. Dialogia on mukana vain verrattain vähän. Tunne konfliktista luodaan meren mahdollistamien syvyys ja pintasuuntaisten etäisyyksien sekä motiiveiltaan vahvasti ladatun henkilöhistorian yhteentörmäyksen kautta.

Dead Calm [3]
Dead Calm [4]

Miljoonia rikospokkareita aikoinaan myyneen Charles Williamsin romaaniin (1963) pohjaava selviytymiskamppailu ei toki ollut ensimmäinen laatuaan. Roman Polanskin läpimurtoelokuva Veitsi vedessä (1962) toi kankaille seksuaalisuutta tihkuvan asetelman, jossa nuoren miehen fyysisyys muodostaa uhan hänet suojiinsa ottavan pariskunnan harmonialle. Myös ranskalainen rikoselokuvaklassikko René Clémentin Plein soleil (1960) kuluttaa merkittävän ajan kestostaan meren keskellä tapahtuvaan identiteettivarkauteen.

Dead Calm liikkuu samoissa perustavanlaatuisissa vesissä: mitä olisi menettää huolella vaalittu elämänsä vieraan miehen käsiin? Tätä uhkaa näyttelevästä Billy Zanesta tuli yksi elokuvahistorian onnistuneimmista castingeista, sen verran hienoviritteisen, turhia selittelemättömän, ja niin aidon tuntuisen roolin hän tekee. Elokuva meni kuitenkin vielä askeleen pidemmälle, eikä lopullisesta kamppailusta tule miesten välinen, vaan Hughien sekä Rayn. Lapsensa menettänyt Ray joutuukin jälleen palaamaan äidillisiin vaistoihin selviytyäkseen.

Dead Calm [5]
Dead Calm [6]

80-luvun loppupuolen elokuvaa ei ole vielä juurikaan kanonisoitu klassikoiksi samalla hartaudella kuin mitä on tehty sitä aiempien vuosikymmenten teoksille. Osittain tämä johtuu elokuvahistoriaan syntyneestä vääristyneestä ikään perustuvasta hierarkiasta. Väliinputoajiksi jäävät pienimuotoiset mestariteokset, jotka elokuvallisesti ovat liki täydellisiä. Elokuvakerronnaltaan ja pinnan alta vaikuttavine sysäyksineen Dead Calm on kuin mikä tahansa 50-60 -lukujen hitchcockilainen klassikko, minkä lisäksi yleisölle tarjotaan upeita lokaatioita, sekä näyttelijöiden täydellinen antautuminen tekemiselleen.

Trivia tietää kertoa Kidmanin itse ohjanneen alusta lopun myrskyssä. Sama antaumuksellisuus veikin tuolloin vielä tuntemattoman parikymppisen Hollywoodiin ja lopulta aina maailmanlaajuiseen tähteyteen.

****½
© Jari Mustonen, julkaistu: 27.5.2016
keskiarvo
toimitus
3.43/5.00 (7)
 JSJMJM*MHMMEMTM
  3.5 4.5 4.0 3.0 3.0 3.0 3.0
keskiarvo
lukijat i
3.67/5.00 (6)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  9 (13)
69%
Dead Calm (1989)  Dead Calm (1989)Rasvatyyni - matka pelkoon