Caroline Munro

The Birds (1963)

Linnut

aka Fåglarna; Alfred Hitchcock's The Birds; Les oiseaux; Die Vögel; Los pájaros; Gli uccelli

The Birds #1 The Birds #2
IMDb

Varoitus: arvostelu sisältää juonikuvailua.

Hollywoodissa 60-ikävuoden rajapyykki ei läheskään aina ole tarkoittanut hiipumista, vaan yksi jos toinenkin ohjaaja on vasta tuossa iässä onnistunut osuvasti tiivistämään jotakin menneistä teoksistaan tai katoavasta aikakaudesta. Esimerkiksi John Hustonin eläkepäivien teos The Man Who Would Be King (1975) on paitsi onnistunut elokuva, myös kuin jäähyväislaulu klassiselle sankaruudelle.

Myös toinen veteraaniohjaaja, Alfred Hitchcock, havahtui Psykon (1960) aikaansaaman suosion jälkeen menestykseen, jossa saattoi toteuttaa taas kerran mitä haluaa. Kuten niin usein, elämän sattumat ohjasivat hänen askeliaan, ja miettiessään seuraavaa teostaan todisti Hitchcock 60-luvun alkuvuosina, kuinka tuhannet linnut syöksyivät kuolemaansa jonkin mystisen ilmiön takia. Ohjaajan seuraava elokuva sai näin lähtölaukauksensa.

The Birds [1]
The Birds [2]

Linnuista tuli uusi valtaisa kaupallinen menestys jo aiemminkin lukuisia meriittejä kahmineen ohjaajan filmografiaan. Sen yksinkertaisessa tarinassa kauniin huoliteltu ja itsenäisesti toimeentuleva Melanie tapaa lemmikkieläinkaupassa klassisen hurmuri Mitchin. Hymyjä vaihdetaan ja lyhyt dialogi tekee tehtävänsä. Melanie päättää seurata ihastustaan tämän kotimaisemiin. Sieltä hän löytää miehen, mutta myös tämän dominoivan äitihahmon. Myöhemmin alkuasetelma muuttuu yhä kieroutuneemmaksi.

Hustonin ja Hitchcockin uriin mahtuu monia yhtäläisyyksiä, vaikka miehet tekivätkin uransa eri genrejen parissa. Hustonin sydäntä lähellä olivat seikkailuelokuvat ja niiden edustama vanha kovanaamainen miessankari, kun taas monen Hitchcockin teoksen ytimestä löytyy periamerikkalainen romanssi, tai asetelma, jossa mies joko suojelee tai uhkaa naista. Myöhemmällä iällä molemmat ohjaajista seisoivat lisäksi kuin järkäleet vieraalla maalla. Uudet sukupolvet pyyhkivät heidän ohitseen edestä ja takaa ja elokuva taiteena mullistui, tappaen sen tehdessään klassisen Hollywoodin. Tämä vapautti ohjaajat käyttämään hyvin hallitsemiaan elementtejä täysin uudenlaisissa konteksteissa. Lintujen ytimessä piileekin jälleen ajatus miehestä ja naisesta, mutta tällä kertaa nainen tuo uhkan mukanaan, eikä vain itsenäisyytensä, vaan siihen peilautuvien lintujen muodossa. Lähes jokaisessa kohtauksessa, jossa Melanie nähdään, väijyy taustalla määrittelemätön kauhu sekä vieraantuneisuus.

Melanie ja Mitch eivät saa kertaakaan kunnolla kohdata toisiaan, vaan jäävät etäisiksi maisemissa, joissa Melanie näyttäytyy jatkuvasti muukalaisena. Myös henkilöhahmojen motiiveja vahvistava musiikki loistaa tyystin poissaolollaan. Vain luonnolliset äänet luovat tunnelmaa. Ensimmäisen tunnin ajan henkilösuhteita dominoivat alati kasvavat aikuisten ristiriidat. Vihdoin Mitchin äidin ja Mitchiin yhä ihastuneen Annien katseiden todistaessa menettämisen pelkoisina Melanien onnea, alkaa hyökkäys.

The Birds [3]
The Birds [4]

Ensimmäisen tunnin jälkeen aikuisten mahdollisuus määrätä kohtalostaan pienenee kohtaus kohtaukselta ja heidän sosiaaliseen hallitsemiseen tähtäävä dialogi taantuu kohti selittämätöntä hysteriaa. Samalla intiimit pelon kuvaukset alkavat ottaa elokuvaa haltuunsa ihmisten välisen pelin hajotessa palasiksi. On kuin Hitchcock levittäisi näin katsojille punaisen maton kauhun muotoutumisen mekanismeihin. Lopulta ihmiset otoksissa eivät enää edes puhu, vain odottavat ja pelkäävät kuunnellen luonnon ääniä.

Ohjaajan kenties henkilökohtaisin kohtaus nähdään elokuvan lopussa, lintujen nokkiessa rajuissa otoksissa verille elokuvan huolitellun antisankarittaren kädet, jalat ja kasvot. Jo sitä ennen ollaan nähty joitakin elokuvakerronnan historian hienoimmista set-upeista. Syrjäiseltä maatilalta löytyvä silmätön ruumis paljastuu kolmen tehokkaan leikkauksen kautta, eikä liene sen klassisempaa kohtausta, kuin se jossa Melanien ympärille kerääntyy lintuparvi tämän pysähtyessä hetkeksi istumaan koulurakennuksen liepeille. Nyt ullakolla, maailmassa jota hän ei enää hallitse, on hänen itsenäisyytensä ja kauneutensa täysin arvotonta.

The Birds [5]
The Birds [6]

Hitchcock itse sanoi halunneensa tehdä urallaan erilaisia elokuvia, ja mikä onni on, että hän sai siihen myös mahdollisuuden. Hänen edellistä teostaan Psykoa hallitsivat samantyyliset motiivit, mutta tällä kertaa ohjaaja ei sisällytä elokuvaansa epilogia tai mitään muutakaan selitystä tapahtumille. Tältä osin Linnut vie katsojansa pikkutarkoilla kuvallisilla asetelmilla tehokkaasti kohti pelon ydintä riisuen pois sivistystä. Ei tarvitse kuin hetki kaivella ihmisen psyykettä, ja vastaan tulee sitä selittämätöntä epätoivoa, jonka arkiolemuksemme peittää.

Kesti lähes vuosikymmenen ennen kuin ohjaaja seuraavan kerran palasi valkokankailla naisen kehoon elokuvassaan Frenzy (1972). Yhdessä Psykon ja Lintujen kanssa tuli siitä yksi Hitchcockin jäähyväisistä klassiselle kauneudelle, jota hän kenties ikävöi tai kadehti - mutta jonka fetissimäinen ja sittemmin kauhuun kopioitu tuhoaminen yhä tehoaa. Linnuissa klassisen veitsen korvasivat vain luonnon voimat, kaikella ohjaajan aiempien töiden taidolla.

****-
© Jari Mustonen, julkaistu: 1.9.2016
keskiarvo
toimitus
3.63/5.00 (8)
 JSTPJMJM*MMMK*PITM
  4.0 4.0 4.0 3.0 3.5 4.0 3.5 3.0
keskiarvo
lukijat i
3.92/5.00 (6)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  47 (103)
46%
The Birds (1963)  The Birds (1963)Fåglarna