Caroline Munro

Blood and Bone (2009)

aka Blood and Bone - Rache um jeden Preis; Promesa sangrienta

Blood and Bone #1 Blood and Bone #2
IMDb

Mixed martial arts -taituri Michael Jai White (Skin Trade, 2014; Exit Wounds, 2001) on Bone, entinen vankilakundi, joka vuokraa rauhaa rakastavan perheen luota huoneen. Bone huokuu mies vailla nimeä -henkistä olemusta, eikä hänen menneisyyttään valaista juurikaan. Elokuvantekijät luottavat vakaasti siihen, että antaa Jai Whiten taistelulajitaitojen näyttää mikä hän on miehiään. Bone on pohjimmiltaan kulkuriromantiikkaa ja hiljaista karismaa ilmentävä laupias samarialainen, jonka motiivit ovat melko altruistisia, ellei häpeilemätöntä väkivallankäyttöä lasketa tämän pään yläpuolella olevaa kultaista rengasta himmentäväksi. Ozin muslimiyhteisön johtaja Sayid eli Eamonn Walker näyttelee täysin päinvastaista roolia katutappeluita järjestävänä parittajapyrkyri Jamesina ja Bonen vastavoimana, joka tuntuu egoilustaan huolimatta olevan särki piraija-altaassa. Ainoa heitä yhdistävä tekijä on innostus siteerata Tšingis-kaania vuoronperään. Lopulta Bone saa vastaansa jumalattoman kokoisen Hammermanin (entinen K-1 -tähti Bob Sapp), johon piikitetään aggressiivisuutta lisäävää ainetta ennen matsia. Siitäkös hupi vasta alkaa.

Blood and Bone [1]
Blood and Bone [2]

Matsit ovat yleisesti ottaen hyvin dramatisoituja - selkeitä, unohtamatta realisminhakuisia vapaaottelun pilkahduksia. Yksikin isku tai lukko voi periaatteessa lopettaa matsin siihen paikkaan, mikä on varsin piristävä lähestymistapa toimintakohtauksiin, koska taitojen näyttämiselle annetaan juuri sen verran tilaa ja aikaa kun on tarvetta. Kautta historian kun starojen kyvyttömyyttä on peitelty ylimitoitetulla mättämisellä, kuvauksellisella perseilyllä ja keinotekoista intensiteettiä luovalla silppuleikkauksella. Amerikkalaisissa ison rahan toimintaelokuvissa harvoin nähdään erilaisia nöyryyttäviä lukkoja tai sen paremmin hiottua koreografiaa (poislukien Steven Seagalin luunmurskajaiset), koska tärkeintähän on vain latoa toista nakkikioskiheijareilla pataan sen minkä kerkiää ilman erityisiä hienouksia. Katseet pitää siis suunnata b-toimintaan. Iskut ovatkin poikkeuksetta tuntuvia ja ottelijoiden pasmoja sekoittavia, eikä niistä palauduta hetkessä. Armbarit ja kimurat luonnistuvat myös näppärästi. Tappelut ovat yksiselitteisesti toimivia, ja pääsevätpä matsaamaan niin naiset kuin transutkin.

Blood and Bone [3]
Blood and Bone [4]

Blood and Bone kuuluu niihin toimintaelokuviin, joka olisi paikoitellen värikkäästä mutta halvasta tyylittelystään huolimatta ollut käypää valuuttaa jokaisen kasvavan lapsen silmissä 25 vuotta sitten. Toisaalta uudenaikaista jämäkkyyttä elokuvaan tuo sen vahva mixed martial arts -painotteisuus, joka ei ollut vielä 2000-luvun alussakaan pinnalla. Amerikkalainen toimintaelokuva oli tuolloin hetkellisesti kuollut ruho, jota rusikoi mielellään vain paskaisesti naurava tuotantokoneisto pamppuineen. Nykyään tilanne on markkinoilla toinen, sillä vapaaottelijatkin ovat alkaneet saada osansa kakusta, eivätkä sivuosiin palkatut lihaskimput ole kaikki showpainijoita. Monet vapaaottelijat ovat tosin hypänneet remmiin mukaan vasta MMA-uran loputtua, siinä missä painijat John Cenasta Randy Ortoniin tekevät aktiiviuransa aikana esiintymisiä oletettavasti lähinnä promosyistä.

Blood and Bone [5]
Blood and Bone [6]

Vaikka Jai White ei ole vapaaottelupiireissä koskaan kilpaillut, niin Blood and Bone on henkisesti puhdasta vapaaottelua. Osatuottajana toimiva Jai White hallitsee myös vähintään 90-lukulaisen toimintadraaman ollen muutenkin elokuvantekijänä monipuolisempi kuin moni muu toimintatähti, josta osoituksena hänen itsensä kirjoittama, ihan kelvollinen kunnianosoitus blaxploitaatiolle nimeltä Black Dynamite (2009). Vapaaottelijoiden tai muuten napakkaa osaamista omaavien taistelulajieksperttien pestaaminen tuntuu olleen se seuraava looginen steppi klassista toimintaelokuvaa edustavien ”tappokoneiden” evoluutiossa. On kuitenkin vielä perin harvinaista, että jostakusta MMA-ottelijasta olisi kantamaan isompia elokuvia harteillaan, mikäli tarkoituksena koskaan on noustakaan dtv-suosta. On vaikea sanoa, kuinka paljon heille on tilausta, koska monet ”oikeat” ja luihut näyttelijät Matt Damonista eteenpäin ovat treenauttaneet itseään jo pitkän aikaa korvaten 80-luvun miesihanteet ja todellisen osaamisen.

Blood and Bone [7]
Blood and Bone [8]

Muun muassa Cung Le (Pandorum, 2008), Randy Couture (Expendables-elokuvat) ja uusimpien UFC-yrittäjien joukkoon kuuluva Ronda Rousey (tuleva Road House -remake) ovat vielä kovin pieniä tekijöitä kokonaiskuvassa. Suoritukset muistuttavatkin useimmiten harmillisesti uppotukkia, jota ei parhaina päivinäkään voi verrata tienraivaajasukupolven (Stallonesta eteenpäin) pökkelöintiin. Yksi osuvimmista rooleista löytyy elokuvasta Universal Soldier: Regeneration (2009), jossa Andrei Arlovski näyttelee vimmaista kyborgia. Olisi myös suoranainen rikos jättää mainitsematta jo elokuvakonkariksi laskettavan Scott Adkinsin (Undisputed II: Last Man Standing, 2006) tuotokset. MMA-ottelijoista mukana Blood and Bonessa ovat Sappin lisäksi aiemmin kesällä menehtynyt Kevin 'Kimbo Slice' Ferguson, kohtuullisessa uraputkessa oleva Gina Carano sekä pääasiassa stuntteja tehnyt Matt Mullins, jota Julian "Warlock" Sands manageroi. Mullins näyttelee Pricea, joka on se mies, ketä vastaan pääsee testaamaan kykyjään, jos vain lyö pöytään tarpeeksi tukevan nipun kahisevaa. Hän on voittamaton tappaja ja täten kuin luotu Bonen sparrauskaveriksi.

Blood and Bone [9]
Blood and Bone [10]

Blood and Bone vaikuttaisi olevan jollain tapaa Jai Whitelle henkilökohtainen elokuva. Se peilaa paikoitellen hänen oikeaa elämäänsä, oli kyse sitten varhaisnuoruuden kasvuympäristöstä New Yorkin rähjäisillä kaduilla tai elokuvaurasta, jota ei voi pitää mahdollisuuksien sävyttämänä yhä kapenevassa, nykyään supersankarien täydellisesti valloittamassa elokuvateollisuudessa. Mikä ironista, Jai White sai ensimmäisen kunnollisen pääroolinsa juuri supersankarielokuvasta Spawn (1997). Rehellisesti ja ”aidosti” vastustajiaan murjova Bone on tavallaan kuin tiukkaa kuria noudattavan Jai Whiten alter ego, joka kulkee vaikeuksien kautta voittoon vaikka menneisyyden väärät valinnat kummittelisivatkin mielessä. Kenties siksi hän näyttääkin sitruunan nielleeltä ja läpikotaisin äkäiseltä, mutta itsevarmalta tekonsa sovittavalta kovanaamalta, jolle ei ryppyillä. Lopuksi voinee todeta, että lievästä verkkaisuudestaan ja Bonen managerina toimivasta "vitsikkäästä" sidekickistä kärsivä Blood and Bone on kokonaisuutena selvästi tavallista dtv-kuonaa parempi, eikä elokuva voi olla muutenkaan huono, jos siinä soi Wang Chung. Kysykää vaikka William Friedkiniltä.

***--
© Esa Meisalmi, julkaistu: 20.10.2016
keskiarvo
toimitus
3.25/5.00 (2)
 JLEM
  3.5 3.0
keskiarvo
lukijat i
3.00/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!