Caroline Munro

Anomalisa (2015)


Anomalisa #1 Anomalisa #2
IMDb

Charlie Kaufmanin uusin melankolis-humoristinen elokuva jatkaa samoilla linjoilla kuin aiempi tuotanto, jonka ytimessä on keski-ikäisen luovan miehen yksinäisyys ja ikävystyminen. Tällä kertaa tarina kerrotaan stop motion -nukkeanimaation keinoin, ja käsikirjoitus on jälleen vallan loistava, mikä lienee Kaufmanin ominaisuuksista tunnetuin ja tunnustetuin. Spike Jonzen ohjaamat ja Kaufmanin kirjoittamat elokuvat Being John Malkovich (1999) ja Adaptation (2002) ilahduttivat elokuvaihmisiä ympäri maailmaa sekoituksillaan vakavaa psykologista draamaa ja hyvin omaperäistä huumoria.

Anomalisan päähenkilö Michael Stone on epäinnostavassa avioliitossa elävä, epäonnistuneiden romanttisten suhteidensa muistoissa rypevä, self help -tyylinen kirjoittajakonsultti, jolle ihmisten banaalit small talk -jutustelut ja yleinen kritiikittömyys ovat vastustamattoman epämiellyttäviä, ja jonka ammatillisena tehtävänä on saada yritykset asiakaspalvelun näkökulmasta välttämään epäonnistumisia. Elokuvan alussa hän saapuu lentokoneella Los Angelesista Cincinnatiin seminaariin, ja elokuva seuraa yhden vuorokauden tapahtumia miehen asettuessa hotellille odottamaan lähinnä vain paluuta kotiin, jossa ei kuitenkaan tunne oloaan luontevaksi ja helpottuneeksi. Hän ei viihdy ihmisten parissa, mutta on silti yksinäinen.

Anomalisa [1]
Anomalisa [2]

Elokuva on lähihistorian lähin vastine Sofia Coppolan hienolle mestariteokselle Lost in Translation (2003), joka myös sijoittuu hotelliin vieraassa ympäristössä. Molemmissa elokuvissa apea miespäähenkilö kohtaa nuoremman naisen, jonka kanssa hän tuntee hämmästyttävästi jotakin, ja molempien elokuvien draamallinen loppuratkaisu jätetään avoimeksi. Kummankin elokuvan lopussa päähenkilö(t) on kokenut jotain ainutlaatuista, joka voi myös jatkua elokuvan jälkeen, mutta tärkeintä on, että se tapahtui edes hetkellisesti, painaen jälkensä hahmojen sieluun.

Anomalisan ensimmäinen valtti on suurenmoisissa ääninäyttelijöissä, joihin huomio kiinnittyy tavallista enemmän, sillä ihmishahmot kuvassa ovat oikeasti pieniä nukkeja. Miehen äänenä toimii itse Naked-elokuvan David Thewlis, nuoren naisen - Lisan - äänenä Jennifer Jason Leigh, ja jokaisen muun hahmon ilmaisurikkaana ja vivahteikkaana äänenä Tom Noonan, eli Manhunterin (1986) sarjamurhaaja Francis Dolarhyde! "Jokaisen muun" ääni on siis päähenkilölle yhdentekevän monotoninen, mutta katsojalle tietysti osoitus älykkään ja sielukkaan näyttelijän äänitaidoista. Noonan köpöttelee Philip Seymour Hoffmanin vanavedessä myös Kaufmanin Synecdoche, New York (2008) -elokuvan loppupuolen kävelykeppitunnelmissa. Kaikin puolin Anomalisa on elokuva, joka toimisi pelkästään silmät kiinni kuultuna, mutta hienovaraista käsityötä ja valaisunäkemystä vaatinut nukkeanimaatio yhdistettynä ääniin tekee tästä timanttisen elokuvakokonaisuuden.

Anomalisa [3]
Anomalisa [4]

Kaufmanin käsittelyssä on aina nykyihmisen yksinäisyys ja turhautuneisuus modernin maailman ristiriitojen ja ihmissuhteiden vaikeuden kurimuksessa, puhumattakaan sattumasta, joka saattaa romuttaa kaiken hetkessä niin, että ihminen putoaa kauan ja korkealta. Haastatteluissa ja valokuvissa Kaufman itse näyttää värjöttelevältä, henkiin heränneeltä hiilipiirrokselta. Ja hän on nero. Hänen omaperäisyytensä juontuu pitkälti tavasta käsitellä elämisen vaikeutta yllättävän, usein irrationaalisia ja surrealistisia sävyjä saavan huumorin ja mielikuvituksen avulla siten, että elokuvista tulee myös äärimmäisen viihdyttäviä, jos ei aina edelleenkään kovin vauhdikkaita. Persoonallinen näkökulma menee häkellyttävissä metatasoissa ja loputtomissa kielellisten kikkailujen, kokeilujen ja leikittelyjen väläyttelyissä jo lähes tolkuttomaksi elokuvassa Synecdoche, New York, joka on myös Kaufmanin ensiohjaus (ja hivenen ylipitkä).

Anomalisa [5]
Anomalisa [6]

Kuolemanläheisyys ei siis ole jättänyt tätäkään älykköä rauhaan, ja hänet on helppo yhdistää sellaisiin nimiin kuin Todd Solondz ja Woody Allen, jotka kaikki ovat samaa porukkaa. Kaufman on kolmikosta tietyllä tavalla melankolisin, analyyttisin ja pohdiskelevin, ihmiskriittinen lempeällä tavalla. Allen on ylivoimaisesti energisin, tarmokkain ja komediallisin kuitenkin tavalla, joka ei koskaan unohda karmeaa totuutta. Solondz on ankarin, hirtehisin, provosoivin ja raivokkain kuvatessaan kaikkea sitä, mikä oikeuttaa sapekkaan mutta älyllisen, kirkkaan misantropian. Kaikki kolme ovat klassisia älyköitä, joita ei ikinä saisi heiluttamaan yhdenkään puolueen tai kuppikunnan lippua. Uskontokriittisyys, ateismi, lempeys yksinäisiä kaurismäkeläisiä vaeltajia kohtaan, suru maailman epäkohdista ja viha ihmisten kritiikitöntä lauma-arvojen omaksumista kohtaan ovat kolmikon elokuvien ydintä. Kolmikon elokuvat eivät välttämättä aina ole sillä tavalla kuvallisia, että niiden parissa haukottaisiin henkeä valkokankaalta (esimerkiksi Anomalisa toimii vaikuttavasti myös kotiruudulta), mutta toisaalta dialogin, näyttelijäsuoritusten ja rajujen tapahtumien osalta ei voi todellakaan väittää, että heidän elokuvansa ovat pohjimmiltaan kirjallisuutta. Pelkästään lahjakkaiden näyttelijöiden käyttö tekee näistä puhdasta elokuvaa.

Anomalisa [7]
Anomalisa [8]

Anomalisan maineikkaimpiin kohtauksiin lukeutuu jo uskottavimmaksi ja eroottisimmaksi rakastelukohtaukseksi kautta aikojen mainittu intiimi hetki hotellihuoneessa. Pitkällä otolla kuvattu kohtaus oli tekijöiden mukaan haastavin toteuttaa, ja joinain päivinä käyttömateriaalia saatiin kuvattua vain puoli sekuntia, yksi ruutu kerrallaan. Näiden lukuisten nukke- ja äänivivahteiden ansiosta Anomalisa on myös elokuva, joka kestää lukuisia katselukertoja, kuten muutkin Kaufmanin teokset. Näihin pätee sama ilmiö kuin esimerkiksi ruotsalaisen humoristin ja lempeän visionäärin Roy Anderssonin elokuviin, jotka on lavastettu ja kuvattu kokonaan studiohallissa häkellyttävän pitkillä otoilla ja pelkästään staattisella kuvalla niin, että surrealistiset ja irvokkaat arkikohtaamiset ajautuvat aivan uudelle tasolle. Andersson suunnittelee elokuvia vuosia, mikä näkyy lopputuloksissa: kaikki on täysin harkittua ja tietoista, ja sama pätee Kaufmanin käsikirjoituksiin. Pelkästään ajatus Synecdoche, New Yorkin omaksumisesta ja kaikkien pointtien huomaamisesta ensimmäisellä katselukerralla on epärealistinen.

Anomalisa [9]
Anomalisa [10]

Anomalisa on täynnä viisautta, tarkkanäköisyyttä ja surumielistä huumoria. Se huomaa pienimmätkin eleet ja ilmiöt, joita arki ja ihmisten ongelmalliset tai vähemmän ongelmalliset kohtaamiset ovat jatkuvasti tulvillaan, ja siksi sen parissa on suorastaan nautinto viipyä, ikään kuin turvallisen välimatkan päässä. Päähenkilö Michael Stone on lisäksi niin aidon tuntuinen ja verevä ihminen, että hänen seuransa tekee hyvää, vaikka onkin pelkkä nukke. Elokuvia, joiden hahmoihin voisi oikeasti tutustua, on lopulta vähän, samoin kuin elokuvia, joissa hahmojen ihastuminen tai rakastuminen tuntuu aidolta, ei-näytellyltä; sellaiselta kuin Vertigossa (1958), Cherbourgin sateenvarjoissa (1964), Chungking Expressissä (1994) tai In the Mood for Lovessa (2000). Anomalisaan verrattuna Lost in Translationin kohtaaminen on vielä väkevämpi, mutta Michael ja Lisa saivat yhtä lailla maistaa jotain, minkä luulivat jo käyneen mahdottomaksi.

****½
© Juho Malanin, julkaistu: 12.12.2016
keskiarvo
toimitus
4.38/5.00 (4)
 JSJM*PITM
  3.5 4.5 4.5 5.0
keskiarvo
lukijat i
3.83/5.00 (6)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  7 (9)
78%
Anomalisa (2015)  Anomalisa (2015)