Caroline Munro

Elle (2016)

aka Oh!

Elle #1 Elle #2
IMDb

"Mies, joka pakottaa naisen yhdyntään uhkaa tai väkivaltaa käyttäen, voidaan tuomita raiskauksesta enintään 10 vuodeksi vankeuteen." (hahmo Jörn Donnerin elokuvassa Miestä ei voi raiskata. vuodelta 1978, Märta Tikkasen romaanin mukaan.)

Yhteistä Donnerin ja Paul Verhoevenin raiskausaiheisille elokuville on, että kummassakaan raiskauksen uhri ei ilmoita rikoksesta poliisille vaan alkaa jäljittää syyllistä omin neuvoin ja motiivein, jotka eivät kuulu oikeuslaitokselle. "Miestä ei voi raiskata", ilmoittaa POLIISI päähenkilölle Donnerin elokuvan hilpeässä lopussa. Raiskattu nainen on päättänyt kostaa raiskaajalleen kielellä, jota mieskin ymmärtää: nöyryytyksellä. Ellessä ei kuitenkaan ole kysymys siitä.

10 vuoden tauon jälkeen elokuvamaailmaan palannut hollantilaisohjaaja Paul Verhoeven on tehnyt taas elokuvan, josta puhutaan sillä se käsittelee kahta ikuista teemaa, seksiä ja väkivaltaa. Molemmat ovat vakiokuvastoa ohjaajan elokuvissa, jotka villeimmilläänkin ovat kuitenkin aina myös älyllisesti kiinnostavia, ajatteluun provosoivia ja satiirisen riepottelevia kuvauksia ihmisestä, tulevaisuudesta ja menneisyydestä.

Isabelle Huppertin vahvasti johtaman elokuvan alussa hänen hahmonsa, menestyvä nykyaikaisen pelifirman pomo Michèle Leblanc, joutuu raiskatuksi kotonaan, mitä hän ei heti kerro edes ystävilleen. Naamiopäinen mies tuli ja meni kuin tyhjästä, ja katsoja saa pitkään pohtia mikä väkivaltaisen kohtauksen vaikutus naiseen varsinaisesti on. Muistot hyökkäyksestä kertautuvat naisen mielessä läpi elokuvan, ja raiskauksen uhka säilyy loppuun asti niin kuvaston kuin hermostuneiden ja epämiellyttävien mielikuvien tasolla. Koska raiskaajan henkilöllisyys pysyy arvoituksena ja Michèlen mielenkiinnon kohteena, on elokuva tyyliltään ja keinoiltaan psykologinen trilleri. Yllätyksiä on useita, ja jännitteinen tunnelma säilyy loppuun asti.

Elle [1]
Elle [2]

Elokuvakäsikirjoitus perustuu kirjaan (Philippe Djianin Oh..., 2012; Djianin romaanin pohjalta syntyi myös Jean-Jacques Beineixin väkevä road-draamaelokuva Betty Blue, 1986), minkä huomaa tärkeiden sivuhahmojen huomattavassa määrässä, mutta romaani on sovitettu elokuvaksi äärimmäisen sujuvasti ja ilmavasti. Sivuhahmoihin ja heidän merkitykseensä Michèlen elämässä keskitytään taustatietojen ja hiljalleen avautuvien vihjausten muodossa, ja raiskauksen lisäksi Michèle joutuu käymään läpi muitakin henkilökohtaisia koettelemuksia, joissa hänen perhetaustansa merkitys ei ole vähäinen. Elokuva kattaa melko hyvin ihmiselämän kaaren syntymästä (ja äitiydestä) kasvamiseen, ikääntymiseen ja kuolemaan, ja tarinan aloittava väkivallanteko ikään kuin iskee väkisin hajalle päähenkilön normaalin kaaren, tutun arjen.

Elokuva tarkkailee Michèlen ongelmallista ja arvoituksellista suhtautumista rikolliseen tekoon, joka mielletään yleisesti ja syystäkin äärimmäisen kielteiseksi ja traumatisoivaksi. Tämä uskaliaampi ja ajatuksia häiritsevämmille vesille johdatteleva näkökulma lienee osasyynä sille, ettei Verhoeven onnistunut vakuuttamaan yhtään lahjakasta amerikkalaistähteä elokuvansa päärooliin. Michèle kun ei silminnähden heti aluksi kärsi tapahtuneesta, mikä saa katsojan muistelemaan Sam Peckinpahin kuvaamaa raiskausta Straw Dogsissa (1971), jossa raju yksipuolinen tunkeutuminen palveli ensin jonkinlaista fantasiaa ennen kuin teko paljasti todellisen, raa'an ja vaarallisen luonteensa.

Elle [3]
Elle [4]

Seksuaalisuuteen liittyvät "poikkeavuudet" ja epäsovinnaisuudet ovat aiheina kontroversaaleja, koska ne pakottavat katsojan epämukavuusalueelle ja sinne missä "yleinen moraali" ei enää päde: ihmisen ristiriitaisiin, toisinaan tuhoisiin ja tukahdutettuihin vietteihin ja taipumuksiin, jotka ovat pohjimmiltaan - tuomittuinakin - yksityisiä. Michèle tietää, että teko oli väärin, muttei varsinaisesti kärsi siitä, että se tapahtui hänelle. Hän tietää, että jonkun muun kohdalla vastaavanlaisen hyökkäyksen uhriksi joutuminen olisi katastrofaalista, ja se saa hänet myös toimimaan. Yleisin kiistakysymys "raiskauselokuvissa" on, mitä ajatella teosta, joka on selvästi tuomittava, mutta jota jumalan kaltainen elokuvantekijä ei kuitenkaan tuomitse sen enempää kuin hyväksykään, sillä Michèle on lopulta oman aikansa maallisen ja nautintoja korostavan arvomaailman omaksunut älykäs nainen: it's my body!

Mikään ei tietenkään ole täysin yksinkertaista, ja välähtelevän teon taustalla on (aina) enemmän tai vähemmän piinattu, järkkynyt, onneton ja vaarallinen henkilö, joka tuskin toimii järjen ohjaamana, vapaan tahdon utopiassa. Raiskaajan teoissa ei ole mitään etäisestikään vastavuoroista tai eroottista, ne ovat yksipuolisen raivon ja väkivaltaisen vietin purkautumista, ja sellaisena myös Verhoeven tuon onnettoman teon esittää. Elokuvassa ei ole mitään siitä latautuneesta, kiihkeästä erotiikasta, joka puolestaan (yhdessä raa'an väkivallan kanssa) säväytti elokuvayleisöjä vuonna 1992, kun Basic Instinct koetteli totutun rajoja. Ellessä ei ole erotiikkaa juuri lainkaan, aiheeseen liittyvät kohtaukset ovat joko yksipuolista väkivaltaa tai melko kliinistä runkkaamista suoraan roskakoriin. Melkein kaikki hahmot ovat jossain määrin ongelmallisia ja petollisia, Michèlekään ei ole moitteeton, mutta hän pyrkii silti lopulta rehellisyyteen. Loppukohtaus hautausmaalla onkin elokuvan parhaimpia hetkiä saattaen näin tarinan viimeisetkin langat yhteen ja osoittaen, että Elle on lopulta ehdottomasti tyttöjen elokuva.

Elle [5]
Elle [6]

Trillerinä Elle säilyy kiinnostavana ja yllättävänä alusta loppuun. Visuaalisesti se on suorastaan arkinen ja toteava, sekoitus Michael Hanekea ja Asghar Farhadia, siis runsaasti kasvolähikuvia ja kohtauksia asunnoissa ja kiviportailla, hillitysti yleiskuvia, naturalistinen valaisu ja niin edelleen. Ellen psykologinen anti on myös monipuolisempaa kuin Basic Instinctissa, tuossa ultratyylitellyssä, omaan väreilyynsä melkein pakahtuvassa Hitchcock-tribuutissa. Yhteistä elokuville on ainakin musta huumori, jonka Verhoevenin kaltainen lempeä nihilisti hyvin taitaa. Ellen keskeiset hahmot ovat pitkälti keski-ikäisiä ja viettävät elämänsä sitä vaihetta, jossa painetaan täysillä ja hyvinkin tehokkaasti, mutta samalla roolien, perhesiteiden ja romanssien takana on kaikenlaista salattua ja pettävää. Verhoevenia ei kiinnosta modernin keskiluokkaisen kaupunkilaisen elämän tyhjyys ja absurditeetit; hän on liian ärhentelevä ja tarmokas sellaiseen. Sen sijaan hänen näkökulmansa elämän vaikeuteen, vaaroihin ja tragedioihin on kuvata ihmisiä, joiden oma vimmaisuutensa johtaa heitä kohti turmiota.

Isabelle Huppertin suoritusta on ylistetty kaikkialla ja tietysti aiheesta. Nykykielellä hänen roolihahmoaan kutsuttaisiin vähän introvertiksi, mikä ei tarkoita että hän olisi välinpitämätön tai tunnekylmä vaikka niin välillä toimiikin. Hän vaikuttaa ihmiseltä, joka on keskivertoa paremmin selvillä omasta ristiriitaisuudestaan ihmisolentona. Hänen ja katsojan odottama raiskaajan henkilöllisyyden paljastuminen on vain yksi niistä kohtauksista, joissa Huppertin näyttely on silkkaa verevää "alueella oloa", kuten Suomen tinkimättömin näyttelijäohjaaja Jari Halonen ilmaisisi. Raiskaajan identiteetin paljastumista edeltäviin tilanteisiin Verhoeven kehittää uniikkia ja salakavalaa pohjustusta, jonka tajuaa kunnolla vasta elokuvan edettyä riittävän pitkälle ja sen jälkeen. Michèlen oma asema ja erilainen toiminta ikääntyvänä vaan ei alistuneena naisena on kerronnan osalta sitä tiettyä hienovaraisuutta, joka vaatii katsojalta valppautta muistuttaen samalla, että elokuvan taustalla on romaani.

Paul Verhoeven on aina ollut omapäinen tekijä, jonka avainelokuvat ovat kestäneet erittäin hyvin aikaa: RoboCopin (1987) ja Starship Troopersin (1997) kaltaiset suuret väkivaltasatiirit ovat paljon enemmän kuin "scifitoimintaa", ja tärkeimpien elokuvien persoonallinen provosoivuus on aina älyllistä mallia. Sama tulee pätemään todennäköisesti Elleen, jonka näkemys seksuaalisuuden, vallan, valheen, tekopyhyyden ja anteeksiannon yhteyksistä ei ole ainakaan lähitulevaisuudessa helposti kumottavissa.

****-
© Juho Malanin, julkaistu: 1.1.2017
keskiarvo
toimitus
3.86/5.00 (7)
 JSJLTPJMKKJM*PI
  4.0 4.0 4.0 3.0 4.0 4.0 4.0
keskiarvo
lukijat i
4.00/5.00 (6)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  13 (13)
100%
Elle (2016)  Elle (2016)Oh!