Caroline Munro

King Lear (1987)

aka Jean-Luc Godard's King Lear

King Lear #1 King Lear #2
IMDb

Jean-Luc Godard: maailman paras yksikiveksinen elokuva-ohjaaja - sekä Cannon Films, läjän rasvaisia Charles Bronsonin ja Chuck Norrisin B-toiminta-leffoja tehtaillut tuotantoyhtiö - ja sokerina pohjalle William Shakespeare. Se oli epäpyhä allianssi alusta saakka.

King Lear [1]
King Lear [2]

Cannesin filmifestivaaleilla Cannon-tuottaja Menahem Golan signeerasi Godardin kanssa lounastaessaan sopimuksen ravintolan lautasliinaan. Cannon tuottaisi Godardin filmatisoinnin Shakespearen Kuningas Learista. Golanilla oli käsikirjoittajakin valmiina: (paha)maineikas kirjailija-journalisti-intellektuelli-aktivisti-egoisti Norman Mailer, joka suostui työhön sillä ehdolla, että Cannon tuottaisi myös elokuvan Kovat kundit eivät tanssi -kirjastaan, hänen ohjaamanaan. Konseptina oli tarkoitus tuoda Kuningas Learin peruskuvio nykyaikaan, mafia-kontekstiin sijoitettuna.

Filmausten alkaessa tuli selväksi - kuten Mailer oli ennakkoon aavistellutkin - ettei Godard tulisi käyttämään hänen käsikirjoituksestaan melkeinpä mitään. Mitä tulee alkuperäiseen Shakespearen tekstiin, sitä Godard ei ollut edes lukenut. "Minun ei tarvitse lukea Kuningas Learia... Minä olen Jean-Luc Godard!" ohjaaja uhosi. Mailer lähti ovet paukkuen projektista, ja kokemuksesta selvittyään hän rankkasi Godardin koskaan tapaamistaan ihmisistä kolmanneksi inhottavammaksi.

King Lear [3]
King Lear [4]

Seuraamme Tšernobylin onnettomuudesta alkunsa saaneesta globaalista ydintuhosta toipuvaa todellisuutta, jossa William Shakespearen kaukainen jälkeläinen (jota esittää teatteriohjaaja Peter Sellars) koittaa haalia kasaan ja materialisoida kaikkea sitä taidetta, mikä maailmasta nyt on menetetty. Mukana on myös Godardin itsensä esittämä rastapäinen professori ja Woody Allen cameoimassa elokuvaleikkaaja Mr. Alienina. Lopputulos levitoi päämäärättömästi jossain Derek Jarmanin Jubileen (1978) ja Godardin 70-luvun Dziga Vertov -ryhmän tylsimpien tuotosten välimaastossa. Lähtökohta on aavemainen ja kiehtova, mutta on kuin elokuva ei koskaan tietäisi mille polulle lähteä, joten matka ei siis koskaan toteudu.

King Lear [5]
King Lear [6]

Ei sikäli, etteikö Godardin vaikuttavan suuresta filmografiasta löytäisi myös ajoittaisia upeita hetkiä, kuten Two or Three Things I Know About Herin mikroskooppisen äärimmäinen lähikuva vaahdosta kahvin pinnalla, joka alkaa muistuttaa avaruuden tyhjyydessä kelluvaa linnunrataa, tai Les Carabiniersin nuhjuisen mustavalkoisuuden tuottama ruma ilotulitus finaalissa. Vaikka olisi sitä mieltä, että Godardin kaikki elokuvat ovat täyttä ripulipaskaa, on ohjaajalla kuitenkin melko oma uniikki tyylinsä ja lähestymistapansa; kun suuri osa kaikista maailman leffoista on kuin samasta muotista lähtöisin, alkaa poikkeuksia ainakin jossain määrin pakosti kunnioittaa. Tämä - kuten useat muutkin Godardin leffat - tuntuvat siltä, että elokuvaohjaaja on töherrellyt erilaisia yksittäisiä sirpalemaisia ideoita ja muistiinpanoja lehtiöön, ja kun se on tullut täyteen, onkin sitä sellaisenaan koitettu filmata käsikirjoituksena, kannesta kanteen. King Lear, kuten ohjaajan monet 80-luvun tuotokset, on erittäin kolkko, melankolinen, laimea. "Low energy", kuten Donald Trump sanoisi. Ja rikollisen pitkäveteinen post-apocalypse -elokuvaksi.

**---
© Mies Mikkonen, julkaistu: 20.4.2017
keskiarvo
toimitus
2.50/5.00 (2)
 MMTM
  2.0 3.0
keskiarvo
lukijat i
2.50/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!