Caroline Munro

The Net (2016)


The Net #1 The Net #2

Genre

IMDb

The Net on peruspätevä Kim Ki-duk -elokuva, joka ei kuitenkaan tuo mitään olennaista uutta ohjaajan repertuaariin. Kuten käsikirjoittamansa Poongsan (2011), käsittelee tämäkin Pohjois- ja Etelä-Korean välistä rajaa. Toisin kuin salakuljettaja Poongsan, The Netin päähenkilö, kalastaja Nam Chul-woo (Ryoo Seung-bum), ylittää rajan vahingossa.

Henkeen ja vereen pohjoiskorealainen ja Kimin hallitsijasukua kunnioittava Nam elättää vaimonsa ja nuoren tyttärensä verkkokalastamalla rajan tuntumassa. Sitten eräänä päivänä veneen perämoottori hajoaa, ja vuolas virta ajaa Namin etelän puolelle. Tutut rajavartijat eivät sentään henno ampua häntä saman tien.

The Net [1]
The Net [2]

Etelässä Nam otetaan pian kiinni ja viedään kuulusteltavaksi. Osa agenteista tuntee häntä kohtaan sympatiaa, mutta osa näkee, että pakottamalla Nam allekirjoittamaan tunnustus vakoojasyytöksiin, olisi ehkä mahdollisuus nousta omassa virassaan ylöspäin.

Kimin kyynisen näkemyksen mukaan yltäkylläisessä etelässä ja niukassa pohjoisessa ollaan aivan yhtä korruptoituneita. Molemmissa valta on vähillä ja armo harvemmilla. Kuitenkin kritiikin terävämpi puoli osuu etelää kohtaan, jonka Kim näkee tarpeettoman häijynä yhteiskuntana. Nam pakenee yölliselle tutustumiskäynnille etelän kanakeittokeittiöön ja päätyy auttamaan kaltoin kohdeltua prostituoitua.

The Net [3]
The Net [4]

Myöhempien elokuviensa tapaan Kim on osannut käyttää niukahkoa budjettiaan hyväkseen. Juoni on hallitusti kasassa, eikä jutussa ole kuin kourallinen henkilöhahmoja. Vaikka kuvaus on halpaa ja digitaalista, on mukana toisinaan hienoja kuvia Koreoiden välisestä virrasta, joka kulkee ihmisten kiistoista välittämättä. Vastaavasti kolkot kuulusteluhuoneet ovat karusti keinovalaistuja ja täynnä varjoja, joiden turvissa kolhia ihmisiä.

The Net [5]
The Net [6]

Allegorian yksinkertaistamiseksi Kim on hieman karsinut jutun realistisuudesta. Vaikka Namin kohtalo ei ole mairitteleva, on hänen paluunsa takaisin Pohjois-Koreaan lopulta ehkä hieman liian helposti tapahtuva. Tuttuun tapaansa Kim myös tarinan mittaan sorkkii jonkin verran tabuja. Kidutuskohtaus on aidosti tuskallista katsottavaa, ja onpa ulosteiden tonkimisellakin oma tärkeä osansa tarinassa.

Valtioiden eroja edustavat pikkutytölle tarjotut teddykarhut, joista pohjoinen on palasiksi hajoava ja haiseva, ja eteläinen taas paristokäyttöinen, amerikkalaisia iskulauseita hokeva robottihirvitys. Lopulta valinta kohdistuu siihen vanhaan, turvallisemmaksi koettuun.

Versioinfo (3.4.2017):

Elokuva sai Suomen ensi-iltansa Helsinki Cine Aasia -festivaaleilla 16.-19.3.2017.

***½-
© Paavo Ihalainen, julkaistu: 3.4.2017
keskiarvo
toimitus
3.50/5.00 (2)
 MHPI
  3.5 3.5
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!