Caroline Munro

Väkevä hiki (2014)


Väkevä hiki #1  
IMDb

Kotimaisen elokuvan nuorissa tekijöissä on jo melko yleistä hakea inspiraatiota 70-luvun eksploitaatiosta tai videoajan roskaviihteestä. Mutta se, että eritteet lentelevät, ja puretaan sisäistä raivoa ja traumoja on tietysti jo kotimaisen elokuvan perusilmaisua näin Mikko Niskasen, Rauni Mollbergin ja Jouko Turkan vanavedessä.

Artturi Rosténin lyhytelokuva Väkevä hiki mainostaa olevansa "viimeinen suomalainen elokuva". Tarkkaan havainnointiin perustuva tarina osaa ryöstöviljellä juuri sopivassa määrin kaikille kotimaisia elokuvia katsomaan joutuneille tuttuja kliseitä.

Väkevä hiki [1]
Väkevä hiki [2]

Päähenkilöllä (Tomi Kerminen) on maaseutulapsuus, alkoholisoitunut isä ja mittava sotatrauma. Paineet jyskyttävät kallossa ja mielenterveyden tasapaino läikkyy aina välillä yli raivonpuuskina. Kotiin tultua kuokitaan kivistä maata, yrmyillään saunassa ja koetaan tuskaisaa luontosuhdetta. Aikamiespoikien libido sykkii, mutta kaihea muisto äidistä korventaa takaraivossa.

Juoni etenee hitaasti, jos ollenkaan. Turmio koittaa joka tapauksessa. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat. Joka pulloon tarttuu, se viinaan hukkuu. Räkä roiskuu ja perkelettä huudetaan niin, että kurkkutorvi halkeaa. Vähä-älyinen velipoika (Johannes Rojola) ulisee uuninpankolla.

Väkevä hiki [3]
Väkevä hiki [4]

Rostén ohjaa tarkkaa parodiaa, jonka ei tarvitse muistuttaa katsojia koko ajan siitä, että kyseessä on parodia. Lähinnä övereiden, mutta tuttujen tilanteiden vyöryttäminen toinen toisensa perään hörähdyttää tähän havaintoon. Siinä mielessä joku voisi uskoa, että kyseessä on täysin vakavissaan vanhojen tekijöiden ilmaisua mukaileva elokuva siinä missä joku Aki Louhimiehen tai Dome Karuskosken uusin draamaelokuva. Toisaalta mukana on myös aidosti kaunista savuista viipyilyä Tarkovskin hengessä.

Vaivalla luodut, mutta nappiin osuvat Esa Jussilan kuvaus ja valaistus, maskeeraus ja misé en scene ovat tarkasti toisinnettuja, joten elokuvan katsominen tuntuu koko ajan tutulta. Vasta lopussa maltetaan mennä oikein olan takaa mielettömyyteen asti.

Väkevä hiki [5]
Väkevä hiki [6]

Teoksen oivaltavuus heitetään siis katsojalle, jonka oletetaan osaavan tunnistaa kotimaista elokuvaa riivaavia metodeja, Turkan lanseeraaman näyttelijäntyön banalisointia ja kerta toisensa jälkeen uudelleen kerrottavia pahan mielen "kansallisia tarinoita".

Elokuvalla on sanottavansa myös tyypillisen maskuliinisesta kerronnasta, jossa seurataan nimenomaan pojasta mieheksi varttuvien äijien sisäisiä tuskia ja raivonpuuskia, naisten edustaessa poissaolollaan. Sisäinen körmyys on lopulta aika luolamiesmäistä käytöstä, kuten elokuvassa esitetty kasvumetodi ilmaisee.

Väkevä hiki [7]
Väkevä hiki [8]

Tässä Suomen 100-vuotisjuhlan kynnykselläkin yrittävät homekorvat puolestaan nostaa vanhoja ja tavanmukaisen puisevia maalaisromanttisia kertomuksia kulttuurin kivijaloiksi, kunhan niistä tulee vain kylliksi pahalle mielelle. Mahdollisesti voitaisiin ehkä miettiä ennemmin, miksi elokuvakerronta lähtee niin usein siitä, että päähenkilö kärsii eikä se, että hahmoilla olisi minkäänlaista kaarta. Näin käy kun papukaijamaisesti vain toistamaan jo entuudestaan kokeiltuja metodeja, eikä kehitetty Elokuvasäätiön suosimasta "kansallista" elokuvatyylistä poikkeavia tapoja ilmaista itseään.

Niille irvailu on hauska lähtökohta, ja sitä myötä myös Väkevällä hiellä on arvoa myös kissan pöydälle nostajana.

****-
© Paavo Ihalainen, julkaistu: 12.5.2017
keskiarvo
toimitus
3.50/5.00 (3)
 JMPIPV
  3.5 4.0 3.0
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  1 (1)
100%
Väkevä Hiki (2014)  Väkevä Hiki (2014)