Caroline Munro

One Thousand and One Arabian Nights (1969)

aka Sen'ya ichiya monogatari; Les Mille et Une Nuits; La principessa e lo stregone

One Thousand and One Arabian Nights #1 One Thousand and One Arabian Nights #2
IMDb

Tuhannen ja yhden yön tarinoista on kymmeniä adaptaatiota, mutta harvempi niistä on täysin uskollisia lähdemateriaalille. Monia animaatioadaptaatioista voi syyttää perheystävällisyydestä. Esimerkiksi Disney-animaatio Aladdin ja Lotte Reinigerin Prinssi Ahmedin seikkailut (1926) silottelevat seksuaalisväritteisenkin opuksen sisältöjä pois helposti poskensa punottavien katseilta.

Japanissa ei ole arkailtu tarttua näihin taruihin animaation saralla. Eiichi Yamamoton ja Osamu Tezukan One Thousand and One Arabian Nights käynnisti animaatiostudio Mushi productionsin Animerama-trilogian (Cleopatra: Queen of Sex, 1970 & Belladonna of Sadness, 1973). Elokuva on merkittävä kahdella tavalla; toisaalta sitä suunnattiin tietoisesti aikuiselle yleisölle ja samalla yritettiin vastata Disney-yhtiöiden aiheuttamaan haasteeseen taiteellisesti kunnianhimoisesta animaatiosta.

One Thousand and One Arabian Nights [1]
One Thousand and One Arabian Nights [2]

Vastalauseita voi toki esittää siitä, rikkoivatko Yamamoto ja Tezuka trilogiallaan uutta maaperää, mutta varhaisen animen kulmakiviksi sitä on alettu nostaa viime vuosina. Animerama-elokuvat ehtivät ilmestyä esimerkiksi vain hetki ennen Ralph Bakshin omia aikuisille suunnattuja animaatioita, ja olivat näin ollen edelläkävijän asemassa.

Animerama-elokuvat ovat perin outoja tekeleitä. One Thousand and One Arabian Nights -elokuvassa seurataan Aldinin (Aladdin) seikkailuja, etsimässä rakkautta, rikkauksia ja valtaa. Alkuperäisille taruille uskollisuutta odottavilla voi mennä pala väärään kurkkuun, sillä tarinankerronnassa on otettu merkittäviä vapauksia. Mukaan on sekoitettu vaikutteita Sinbad Merenkulkijasta ja vanhatestamentillisista myyteistä.

One Thousand and One Arabian Nights [3]
One Thousand and One Arabian Nights [4]

Viimeistään tässä vaiheessa käynee selväksi, että Yamamoton ja Tezukan animaatio poikkeaa radikaalisti esimerkiksi aiemmin mainituista Disneyn ja Reiningerin Aladdinista. Maailma pullahtelee pervertikkohahmoja ja väkivalta saa slapstickista huolimatta välillä brutaalejakin mittasuhteita.

Kohtaamisia ja sattumuksia yhdistävät moraaliset opetukset miehen ja naisen seksuaalisuudesta ja miten tukahdettujen halujen aiheuttamat tahattomat kommellukset aiheuttavat. Yksikään seikkailuista ei pääty onnellisesti.

One Thousand and One Arabian Nights [5]
One Thousand and One Arabian Nights [6]

Vaikka elokuva on ilmestynyt neljä vuotta ennen trilogian päättävää, ja usein kiitellyintä Belladonna of Sadnessia, tekninen suvereenius näkyy jo tässäkin elokuvassa. Elokuvassa naitetaan vaivattomasti yhteen esimerkiksi oikeita kuvaotoksia merestä sekoitettuna piirroskuvaan. Välillä taas yllytään täysin abstrakteihin rakkauskohtauksiin. Taitavasti hallitaan myös slapstick-huumori. Unohdettu ei ole myöskään 1960-luvun vastakulttuurimateriaalia.

Mielentilasta riippuen kyse on sarjan heikoimmasta ja vähiten koherentista Animerama-filmistä. Pelkästään yli kaksituntinen kesto koettelee jo istumalihaksia. Vastaus elokuvan levottomaan ja poukkoilevaan tyyliin voi tulla jo animaattoritaustasta ja siitä miten elokuvaa tehtiin. Jari Lehtinen kirjoittaa kirjassaan Animen aika, että Animerama-tuotannoissa kukin animaattori vastasi tietyistä hahmoista koko elokuvan loppuun. Esimerkiksi Osamu Tezuka animoi ne kohtaukset, joissa rytmittäjinä toimivat mies- ja naispuolinen henki.

One Thousand and One Arabian Nights [7]
One Thousand and One Arabian Nights [8]

Elokuvan kohua herättäneet seksikohtaukset eivät ole hentai-kuvaston tapaan kirjaimellisia, vaan surrealistisia ja abstrakteja. Eräässä mieleenpainuvassa kohtauksessa käärmenaiset muovautuvat abstrakteiksi hahmoiksi psykedeelisen rockin pauhatessa taustalla.

Muistettavinta elokuvassa onkin ehdottomasti omituisen happofolk-kollektiivi The Helpful Soulin soundtrack. Psykedeelisesti rokkaavan aikalaisbändin musiikki sopii saumattomasti kieli poskessa soljuvaan Aldinin toilailuihin. Hän on omanlainen antisankarinsa, viekas ja ovela häntäheikki, mutta halujensa ja viettiensä orja, joka kuin ihmeen kaupalla onnistuu selviämään pahimmastakin pinteestä lopulta auringonlaskuun.

***--
© Juho Liukkonen, julkaistu: 27.6.2017
keskiarvo
toimitus
2.75/5.00 (2)
 PIJL*
  2.5 3.0
keskiarvo
lukijat i
2.00/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!