Caroline Munro

Okja (2017)


Okja #1 Okja #2
IMDb

Vain kuollut sika myy...

Poliittisen elokuvan aikakausi ei todellakaan ole vielä ohitse. Vaikka korealaisohjaaja Joon-ho Bongin Netflix-uutukainen, Okja, ei ole ehkä aiheeltaan sieltä radikaaleimmasta päästä, lyö se jälleen yhden naulan lihaa markkinoille puskevan länsimaisen elämäntavan arkkuun.

Kukaan ruokavaliostaan kiinnostunut ei ole voinut olla törmäämättä sosiaalisessa mediassa lukuisiin sikojen empatiakyvystä kertoviin artikkeleihin. Ylipäätään sekin tiedostetaan nykyisin laajalti, kuinka punainen liha tukkii suolistot edesauttaen länsimaalaisen yhteiskunnan hidasta elintapaitsemurhaa. Lihateollisuus puolestaan myy ideologiaa hymyilevillä porsailla lihansyönnistä ihmiselon normina, jossa (tuotanto)eläinten kärsimyksillä ei ole väliä.

Okja [1]
Okja [2]

Okjassa lihateollisuus pyrkii viemään teurassyömisen huippuunsa luoden citymaasturin kokoisen jättisian, josta on tarkoitus tulla runsaasti halpaa lihaa sitä kaipaaville länsimaalaisille. Promootiokikkana yksittäisiä sikoja lähetetään maaseudulle paikallisten kyläläisten kasvatettaviksi kymmenen vuoden ajaksi. Yhden niistä saa hoivattavakseen eteläkorealainen tyttö Mija, joka kuitenkin ystävystyy tämän tuntevan eläimen kanssa. Yhtiön hakiessa vuosien jälkeen superpossuaan teuraaksi, tuleekin sen tappamisesta kaikkea muuta kuin helppo tehtävä.

Kamppailun aikana tytön puolelle liittyy joukko asiaansa intohimoisesti suhtautuvia eläinaktivisteja kameroineen. Kuten oikeassakin maailmassa, heidän tärkeimmäksi tehtäväksi muodostuu paljastaa lihayhtiöiden kulissien taakse kätkemä todellisuus. Siinä sivussa Okjakin pitäisi pelastaa paloittelulta.

Okja [3]
Okja [4]

Kaikkia tuskin miellyttää ohjaajan valitsema kepeä lähestymistyyli. Toisaalta se osoittaa, kuinka lihateollisuuden kritisoimisesta on tulossa arkea, jossa vaikuttamisen ei tarvitse aina lähteä liikkeelle siitä kaikista synkimmästä materiaalista. Toki kyseessä on myös ainakin puolittain lapsille suunnattu elokuva, mikä osaltaan selittää äärimmäisten sävyjen puuttumisen. Ehkä hyvä niin, sillä Okja luo ilmapiiriä, jossa eläinten pelastaminen lihakoukuilta ei ole vain välttämätöntä, mutta myös hauskaa.

Kannanottona Okja on kuin luontaista jatketta niille monille maailmaan tupsahtaneille dokumenteille, jotka pyrkivät valistamaan meitä tämän hetkisen ruokateollisuuden luomista vaaroista. Ei ihme, että elokuvaa on ollut tuottamassa juuri näiden dokumenttien levittämisessä pätevöitynyt Netflix. Okja istuu enemmän kuin hyvin heidän tyyliinsä etsiä normeja rikkovia ratkaisuja tuottaa viihdettä yleisöille. Tällä kertaa myös näyttelijäkunnasta löytyy runsaasti osaamista alkaen Jake Gyllenhaalista (Donnie Darko, 2001) ja Tilda Swintonista (Snowpiercer, 2013). Ohjaajan mieleenpainuvin teos lienee puolestaan aikoinaan suuren vaikutuksen tehnyt Memories of Murder (2003). Tämän vuoden Cannesissa äityikin kiistaa siitä, voiko tähän perinteiseen elokuvafestivaaliin tuoda jatkossa Okjan tyylisiä elokuvia ilman varsinaista teatterikierrosta. Toivottavasti voi, sillä se avaisi ovia uusille toimijoille sen iänikuisen laskelmallisuuden vastapainoksi, jonka uhrina elokuvayleisö näinä päivinä elää.

Okja [5]
Okja [6]

Okja ei ilahduttavasti tunge väkisin mitään kurkusta alas, ja osansa sen sisältämästä sarkasmista saavat myös eläinaktivistit. Heidän ja lihateollisuuden keskinäisen nokkapokan väliin jääkin tarinan tärkein sanoma. Vanhempiemme ollessa suurilta osin menetettyjä lihan kirouksille, lepää tulevaisuus uusissa sukupolvissa, jotka kohtaavat elämän kuin elämän empatian kautta. Enää maailmasta puuttuu heidän tekemänsä harppaus osoittaa valinnoillaan, ettei ole mitään todellista syytä tappaa possuakaan.

***½-
© Jari Mustonen, julkaistu: 3.7.2017
keskiarvo
toimitus
3.50/5.00 (3)
 JSJMTM
  3.0 3.5 4.0
keskiarvo
lukijat i
3.00/5.00 (1)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!
 pisteet (äänet)nimeke
  1 (2)
50%
Okja (2017)  Okja (2017)