Caroline Munro

Girl Boss Revenge (1973)

aka Sukeban

Girl Boss Revenge #1 Girl Boss Revenge #2
IMDb

Toein elokuvat eivät aina olleet suurta taidetta, mikä käy hyvin ilmi Girl Boss Revengen dvd:ltä löytyvästä haastattelusta. Ohjaaja Norifumi Suzuki toteaa Girl Boss -sarjan jatkuneen lähinnä siksi, että elokuvat tuottivat rahaa. Katsojilla ei kuitenkaan ollut suurempaa valittamisen aihetta, sillä elokuvien taso säilyi vähintäänkin kohtalaisena. Ainoa selkeä notkahdus nähtiin sarjan neljännessä osassa Girl Boss Revenge.

Girl Boss Revenge [1]
Girl Boss Revenge [2]

Girl Boss Revengessä tapahtumat on siirretty edelliselokuvan (Girl Boss Guerilla, 1972) luonnonmaisemista teollisuuskaupunki Osakan kaduille. Miki Sugimoto jatkaa pääosassa; Reiko Ike tyytyy jälleen vierailevan tähden rooliin. Tarina starttaa tyttöpomo Sugimoton johdattaessa siskonsa Osakan kujille ansaitsemaan rahaa. Samoilla apajilla rellestävät myös prostituutiobisnestä pyörittävä yakuzaliiga, Ryoko Eman vetämä sadistinen hamejengi sekä keskenkasvuisista wannabe-koviksista koostuva koulutyttöporukka, joka tosin syötetään heti alkajaisiksi bordelliin Eman jengin toimesta. Pian kuvioita saapuu sekoittamaan myös Iken esittämä ongelmanuori, joka on ollut muutaman vuoden jäähyllä yakuzapomon puukotuksesta.

Girl Boss Revenge on Pinky Violencea keskinkertaisimmillaan, mikä ei ole aivan huono asia lajityypin luontaiset viihdearvot huomioiden. Elokuvan rasite on sen käsikirjoitus, jonka ensimmäinen ongelma on nahistelu-, rakastelu- ja komediakohtausten latominen kankaalle ilmeisen sattumanvaraisessa järjestyksessä. Laiskoja vetoja ovat myös yakuzan riveissä nousevasta miehestä (Hiroshi Miyauchi) kertova turha sivujuonne sekä tyttöjengiin kuuluva koominen kevennys (peruukkinsa kanssa koheltava Naomi Oka).

Girl Boss Revenge [3]
Girl Boss Revenge [4]

Girl Boss Revengen pahin ongelma on kuitenkin rivien väliin pesiytynyt "vääränlainen" seksismi. Kritiikki saattaa kuulosta hölmöltä eksploitaatioelokuvan yhteydessä, mutta on validi elokuvan pilkan osuessa sen omaan nilkkaan. Pinky Violence -filmien oleellinen koukku oli tyttöenergia, jota erittyi kankaille Cannibal Holocaust -henkisellä vilpittömyydellä. Vahvat naiset nostettiin valokeilaan, mutta miesyleisön iloksi ilman paitaa. Parhaimmillaan tulokset olivat samanaikaisesti feministisiä ja riemastuttavan eksploitatiivisia, kuten elokuvassa Criminal Woman: Killing Melody (1973), jossa paljasrintaiset amatsonit rökittävät tyhmiä miehiä mennen tullen ja palatessa.

Girl Boss Revenge horjahtaa aidan väärälle puolelle. Hyvä esimerkki on Iken ja Sugimoton välinen tappelu. Matsi päättyy siihen, kun ensimainitun poikaystävä kurvaa paikalle, lataa yläfemman päin Sugimoton naamaa ja retuuttaa Iken autonpenkille. Näin siis päättyy japanilaisen genre-elokuvan kruunaamattomien kuningattarien yhteenotto. Vain hetkeä aiemmin Eman johtama pahojen tyttöjen pahisjengi on paljastunut miespuolisten gangsterien vasalliporukaksi. Naissukupuoli vaikuttaakin olevan elokuvassa kaksilahkeisten vapaasti pompoteltavissa ja läpsittävissä. Turpaan tulee, oli vastassa seisova mies sitten minkälainen laiha luikku tahansa - asia jota ei lopun kostohuipennuksella korjata.

Girl Boss Revenge [5]
Girl Boss Revenge [6]

Kurja asenne jättää paitsi ikävän maun suuhun, ryöstää se myös elokuvan siitä riemastuttavasta tyttöenergiasta, jonka vuoksi Pinky Violence -elokuvia katsotaan.

Tyttöpomojen ajoittainen ponnettomuus ei onneksi upota elokuvaa, sillä anarkiaa tulvii kaikesta huolimatta kankaille siinä missä muissakin sarjan elokuvissa. Turpaan ottamisen väliajoilla tyttöjengit marssivat kaduilla yhteiskunnan normeista paskaakaan välittämättä ja isommat konnat lynkkaavat jengiä sisätiloissa. Sivuosassa Ichiro Araki onnistuu vetämään hymyn huuleen hippimäisenä porno-ohjaajana. Elokuvan teknisessä toteutuksessa ei myöskään ole moitittavaa - ammattitaitoisuus kameran molemmin puolin oli yksi niistä seikoista, jotka erottivat Toein genrefilmit valtaosasta muualla maailmassa tuotetusta roskasta. Nykymaailmassa ei enää suotaisi tämän kaltaisia tuotantoarvoja eksploitaatioelokuvalle.

Girl Boss Revenge [7]
Girl Boss Revenge [8]

Girl Boss Revenge on ongelmistaan huolimatta mukiinmenevää viihdettä. Sarjan taso kääntyi elokuvan jälkeen nousuun Sadao Nakajiman ja Ikuo Sekimoton otettua ohjat käsiinsä kolmen viimeisen elokuvan ajaksi. Norifumi Suzukin oli aika siirtyä syrjään, ja hyvä niin, sillä lahjakas mutta helposti tylsistyvä ohjaaja oli Girl Boss -sarjan osalta parhaat paukkunsa jo käyttänyt.

Versioinfo (11.9.2017):

Exploitation Digitalin julkaisema R1-dvd on laadultaan hyvä, vaikka ei vedäkään vertoja Panik Housen julkaisemille Pinky Violence -levyille. Julkaisun ekstroista löytyy Suzukin mielenkiintoinen haastattelu.

**½--
© Mikko Koivisto, julkaistu: 11.9.2017
keskiarvo
toimitus
2.50/5.00 (1)
 
keskiarvo
lukijat
0.00/5.00 (0)
Jos kirjaudut foorumille,
voit itse pisteyttää tämänkin
elokuvan!